Joulun viettoa Villa Rosessa

Sateet piiskaavat lähes taukoamatta Lontoon katuja, mutta siitä huolimatta Villa Rosessa valmistaudutaan joulun viettoon. Rolf on tuonut kauniin kuusen sisälle ja koko perhe on koristellut sen ja kokoontunut viettämään yhdessä joulua Villa Rosen salonkiin. Kiiltävin paperein ja nauhoin koristellut joululahjat ympäröivät joulukuusta, jonka vieressä Spot ja Mouse köllöttelevät sulassa sovussa lipoen huuliaan pöydästä heille tiputeltujen joluherkkujen jäljiltä.

Ellen on tuonut pöytään savustettua kalaa, juustotarjottimen ja leipää sekä hedelmiä ja hyvää viiniä. Sitä siemaillen ja herkkuja syöden kaikki vaihtavat kuulumisia keskenään ja muistelevat edellistä joulua, jonka vielä joutuivat viettämään White Snow'ssa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua niin paljon!

"Muutto Villa Roseen, Sarahin syntymä...sairastumiseni", Sofia sanoo kasvoillaan mietteliäs ilme. "Ja minun muuttoni täältä pois ja  kahvilani aloittaminen", Tamara jatkaa ylpeänä kehuen samalla Elleniä kaikista herkuista, joita tämä on pöytään kattanut. "Minä aloitin Johnin yhtiökumppanina ja Julia aukaisee pian naisten vaatekaupan", huudahtaa Rolf ja uskaltaa luoda katseen jo Juliaankin. Heidän suudelmansa on hänen mielessään jo hämärtyvä muisto. Julia hymyilee ja hänen ajatuksensa ovatkin vaatekaupassaan, jonka avajaisia hän suunnittelee pitävänsä pian joulun jälkeen. Kutsukortit! Ne pitää muistaa lähettää! "Niin, naisten vaatekauppa on toteutunut unelmani", hän huokaa, "ja Bethin yllättävä ilmestyminen lähes lahja." "Bethistä on sinulle paljon hyötyä", sanoo Tamara ja katsoo nuorempaa tytärtään. "Hänellä on kokemusta, joka kannatta käyttää hyödykseen, mutta katso, ettei hän tallo jalkoihinsa sinun ideoitasi ja ajatuksiasi. Beth on vahva nainen." "Tiedän, äiti", Julia sanoo ja nostaa leukaansa aavistuksen. Hän tuntee Bethin ja tietää tämän vahvuudet ja heikkoudet. Ilman Bethiä hän ei kuitenkaan olisi osannut ottaa huomioon kaupan perustamisessa sellaisia asioita, jotka Beth tiesi ja tunsi. Hänellä oli silmää estetiikalle ja kauneudelle, Bethillä liikevaistoille. He tulisivat olemaan hyvä työpari, kunhan eivät riitaantuisi.

Tamara nousee ylös ja pyytää Elleniä tuomaan hänelle korin, johon hän voisi pakata osan pöydän herkuista. Hän halusi viedä Lisalle kiitoksena joulukorin, koska tytöstä oli ollut hänelle valtava apu kahvilassa kiireisinä päivinä. Tamara ei tiennyt, kuinka Lisa joulua viettäisi, mutta hän aavisteli, että ylimääräisistä herkut ilahduttaisivat nuorta leskeä.

  

Julia sisustaa

Julialla on riittänyt töitä vaatekauppansa remontoimisessa ja sisustamisessa. Hän on viettänyt aikaansa kaupassaan aamusta myöhäiseen iltaan ja kaatunut pitkän päivän jälkeen sänkyynsä jalat seisomisesta turvonneina. Julia ja Beth ovat jakaneet työt niin, että Beth on ottanut hoitaakseen kauppaan liittyvät paperiasiat ja hoitanut tilaukset, kun taas Julia on saanut vapaat kädet kaupan sisustamiseen. Yhdessä he ovat kantaneet kauppaan kauniin viininpunaisen samettisohvan, jolla istuen naisten on helpompi sovittaa kenkiä jalkaansa. Myyntitiskiin Julia valitsi kullanhohteisen maalin ja samansävyisen kimaltelevan kivipinnan. Taulut hän kävi valitsemassa Sofian kanssa, jolla on silmää kauniille esineille. Mielessään Julia on ehtinyt miettiä myös nimeä kaupalle, mutta nimen päättämiseen hän halusi myös Bethin osallistuvan.

Julia ja Beth ovat ahkeroineet niin, että kaupan saisi avata jo parin viikon kuluttua. Talon julkisivu kaipasi vielä maalaamista ja sovitusnuket, hyllyt ja suuri Pariisista tilattu kattokruunu kristallikoristeineen puuttuivat vielä. Julia oli kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen kaupan hillittyyn mutta eleganttiin tyyliin. Tämä oli juuri sitä, mitä hän halusi. Tätä hän oli odottanut ja toivonut tietämättään koko ikänsä!

Jännitys kihelmöi Juliassa hänen asetellessaan myytävien pukujen joukkoon lempipukuaan: viininpunaista pitsein ja kukin somistettua asuaan, jonka hän halusi laittaa näkyvälle paikalle houkuttelemaan asiakkaita kauppaan. Hän myisi puvun edulliseen hintaan osoituksena siitä, että oli valmis luopumaan kauneimmasta ja kalleimmasta puvustaan oman vaateliikkeensä tähden. Hän halusi myydä naisille paitsi kauniita ja tyylikkäitä asuja myös vaatteita, joita kenen tahansa naisen olisi mahdollista ostaa. Kauniin vaatteen ei aina tarvinnut olla kallis. Itse hän oli pukeutunut beigenruskeaan silkkivyöllä somistettuun pukuun, jota hän tulisi pitämään työasunaan. Puku ei ollut röyhelöin eikä tyllihelmoin koristeltu, mutta se oli yksinkertaisuudessaan kaunis ja teki oikeutta Julian hoikalle vartalolle ja vaalealle iholle.

"Julia, kristallikruunu on saapunut!" huudahti Beth ja astui hengästyneenä sisälle liikkeeseen, jossa Julia hypisteli pukujen kankaita, asetteli tauluja nojaamaan myyntitiskiä vasten ja mietti kuumeisesti, miten saada kaikki valmiiksi ennen avajaispäivää. Tamara ja Lisa olivat luvanneet auttaa heitä tarjoilun kanssa, mikä olisi hänelle ja Bethille helpotus, sillä heillä oli kädet täynnä töitä viimeisten tavaroiden esille laitossa.

"Kyllä sitä on odotettukin!" puuskahti Julia ja auttoi Bethiä nostamaan painavaa laatikkoa. Naiset aukaisivat laatikkoa sitovat vahvat narut ja nostelivat sanomalehtipapereita kruunun ympäriltä. Heidän suunsa loksahtivat hämmästyksestä auki, kun papereiden alta paljastui helmin ja kristallein koristeltu kattokruunu, jonka lilanhohtoisissa hiotuissa kristalleissa ikkunasta siivilöityvä iltapäivän aurinko leikitteli.

Nukkistelu on viime aikoina ollut tauolla minun keskittyessäni töihin paluuseen. Vuorotteluvapaani on hujahtanut kuin siivillä ja joulun jälkeen on edessä siihen tavalliseen, normaaliarkeen, paluu. Puoli vuotta poissaoloa töistä on varmasti verottanut osansa ja joudun keskittymään taas enemmän töihin harrastusten sijaan. Se tarkoittaa sitä, että nukkekotipuuhat jäävät ainakin kotona vähemmälle iltojen kuluessa enemmän töiden valmistelun ja toisen tärkeän harrastuksen, liikunnan, parissa. Onneksi maanantai-illat on kuitenkin pyhitetty työväenopiston nukkekotikurssille, joten kyllä Villa Rosen tarina jatkuu, vaikkakin kenties päivityksiä tulee jatkossa vähän harvemmin.

Olen viime aikoina pohtinut Villa Rosen tarinan kehittymistä ja tajunnut, että Juliasta on yllättäen - tai ehkä pikemminkin ajan kuluessa - tullut minulle se kaikista tärkein nukke. Vielä keväällä olin valmis luopumaan koko nukesta suunnitellessani Julian ja Johnin paluuta yhteen ja Julian muuttoa Lundia Laneen. Nyt en sitä voisi enää tehdä, sillä Julian paikka on Villa Rosessa tai pikemminkin nyt hänen uudessa vaatekaupassaan, jonka nimi paljastuu tarinassa myöhemmin. Toki nukeistani Villa Rosen "päähenkilöt" Sofia ja Rolf ovat yhä rakkaita, kuten Tamara, Ellen ja uudet hahmot Lisa ja Bethkin. Mutta ehkä juuri Juliasta löydän jotain läheisintä, kenties palan itseäni, kuka tietää ;)

Bethin ehdotus

Julia ja Beth ovat tavanneet vuosien tauon jälkeen pienessä kahvilassa, jossa he ovat maistelleet kahvilaatuja, joita perinteisissä pääasiassa teetä myyvissä teetuvissa ja kahviloissa ei vielä ole voinut ostaa. Julia pitää kahvin kitkerästä mausta ja tuoksusta, joka on levinnyt koko kahvilaan. Hän ihastelee pienen kahvilan modernia mutta viihtyisää sisustusta ja miettii, että Tamarankin pitäisi alkaa myydä Cafe Teapotissa kahvia. Se toisi uutta asiakaskuntaa kahvilaan, ihmisiä, jotka tiesivät, mitä tahtoivat. Parasta kahvia, kuumana ja mustana.

 

Kahvinjuonnin lomassa nuoret naiset olivat ehtineet puhua niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin asiat. Julia ei voinut kuin ihailla Bethin päättäväisyyttä, energiaa uhkuvaa olemusta, hänen tapaansa katsoa itsevarmasti suoraan silmiin, hymyillä vieraille, nyökätä kevyesti tai naurahtaa matalasti mutta naisellisesti. Beth oli toden totta kaupunkilaisnainen, pariisitar, joka huomattaisiin täällä marraskuisen harmaan ja sateisen kaupungin kaduilla ja kahviloissa.

 

"Julia, sinä taidat tietää, miksi tulin tänne Pariisista?" Beth kysyy ja sivelee kultareunaisen kahvikupin kauniisti muotoiltua korvaa. "Taidan tietää", Julia vastaa. "Olet kiinnostunut vaatekaupastani, jonka aion lähiaikoina avata pääkadulle." Julia katsahtaa Bethiin. Tämä nyökkää kevyesti ohi kävelevälle harmaaseen villakangastakkiin pukeutuneelle herrasmiehelle, joka kantaa tarjottimella kahta kahvikuppia ja kanelikeksilautasta. Mies nyökkää takaisin ja kävelee viereiseen pöytään, jossa punaiseen pukuun sonnustautunut tummahiuksinen nainen laskostaa takkiaan tuolinselkämykselle ja hymyilee miehelle.

 

"Kyllä, olen kiinnostunut kaupastasi ja haluan ostaa siitä puolet. Julia, minulla on kokemusta alalta, voin tilata kauppaasi hienoimmat puvut Pariisista. Osaan kirjanpidot ja numerot. Tarvitset asiantuntemusta, Julia!" Julia tietää, että Beth on oikeassa. Hänellä ei ollut kaupanpidosta muuta kuin unelmansa, jonka varaan ei voinut menestyvää liikettä laittaa. Bethillä oli alalta usean vuoden kokemus. Silti ajatus omistuksen puolittamisesta hirvitti Juliaa. Tämä oli hänen ideansa, hänen toteen käyvä unelmansa, jonka hän oli ajatellut synnyttää yksin.

 

"Olet oikeassa, mutta..." "Sinulla on kauneuskäsityksesi, silmää kauniille vaatteille ja palava halu palvella asiakkaitasi, toteuttaa heidän unelmansa", Beth jatkaa. "Se on hienoa, Julia, mutta se ei riitä! Tarvitset ammattitaitoa, suhteita, liikeidean, vainua alasta. Näitä sinulla ei vielä ole, ystävä hyvä."

 

Julia ei ollut ollenkaan varma, olisiko Bethistä ystäväksi - näin monen hiljaisen vuoden jälkeen, jolloin lapsuudenystävästä ei ollut kuulunut mitään. Mutta liikekumppaniksi Bethistä olisi, sen Juliakin ymmärsi. Hän kyllä osaisi sisustaa liikkeensä houkuttelevaksi ja ympäripuhua naisia ostamaan pukuja, kenkiä, hattuja ja iltalaukkuja, mutta hän ei tiennyt yrityksen kirjanpidosta, liikevaihdosta eikä riskeistä, joita siihen kuului. Hänen äänensä värisi hiukan hänen sanoessaan Bethille: "Hyvä on, aletaan liikekumppaneiksi. Tule, mennään katsomaan kauppaamme. Olen juuri kantanut sinne sisään ensimmäiset puvut myyntiin." Naiset astuvat ulos kahvilasta harmaalle kadulle, jota marraskuun sade vihmoo. "Lontoo", Beth puuskahtaa kääriessään hiustensa verhoksi ohutta kasmirhuivia. "Täällä sataa aina!"

 

 

 



 

 

Isänpäivän viettoa Villa Rosessa

 

 

Villa Rosessa on vietetty isänpäivää ja koko perhe on ollut pitkästä aikaa koolla. Kaikkien huomio on luonnollisesti kiinnittynyt Sarahiin, joka kujertelee äitinsä sylissä ja ihmettelee ympärillä olevaa tohinaa. On mukava kuunnella kaikkien kuulumisia, erityisesti Sofian, joka on toipunut hyvin tuberkuloosista ja kertoo kaikille, kuinka on tutustunut Cafe Teapotissa Lisaan ja ystävystynyt tämän kanssa. Tamara on mielissään heidän ystävyydestään ja siitä, että on saanut Lisasta hyvän apulaisen itselleen kahvilaan. Lisa on työssään tarkka ja nopea ja kohtelee asiakkaita lempeän ystävällisesti. Tamara on tyytyväinen siihen, että molempien tyttärien elämä tuntuu nyt olevan mallillaan. Äitiys on tuonut Sofialle lisää itsevarmuutta ja Julia tuntuu löytäneen suunnan elämälleen ja keskittyy nyt täysin vaatekauppansa valmistumiseen. Rolf puolestaan viihtyy Johnin liikekumppanina, mutta muistaa nyt jarrutella työtahdin kanssa ja keskittyä myös perheeseensä.

 

Kaikki siemailevat tyytyväisinä Ellenin keittämää teetä ja nauttivat kakusta ja päivän kiireettömydestä. Spot ja Mouse loikoilevat sulassa sovussa lattialla Julian jaloissa. Tuli palaa kaakeliuunnissa ja lämmittää marraskuisen hyisen tuulen kylmentämää Villa Rosea.

 

"Muistatteko Elisabethin, Bethin?", kysyy Julia teenjuonnin lomassa ja katsahtaa tuttua seuruetta.  Sain häneltä tänään Pariisista kirjeen. "Muistan hyvin Bethin, lapsuudenystäväsi", sanoo Sofia ja ojentaa Sarahin Rolfin syliin. "Tehän olitte kuin paita ja peppu, niin hyvässä kuin pahassa." Sofia naurahtaa. "Nimenomaan. Beth vei minulta eräissä juhlissa kavaljeerin kesken tanssin", Julia hymähtää ja hymyilee, mutta hymyssä on mukana irvistystä. "Beth on asunut Pariisissa jo vuosia ja pitänyt siellä naisten vaatekauppaa, joka on laajentunut isoksi useita pieniä putiikkeja sisältäväksi tavarataloksi. Bethillä oli ollut osuus liikkeestä, mutta toinen omistajista oli ostanut hänet ulos." Julia vilkaisee perhettään. Kaikkien kiinnostus on siirtynyt Sarahista häneen ja jopa Rolf, joka oli tähän asti vältellyt katsomasta Juliaa, katsoo nyt häneen ja odottaa, mitä Julia seuraavaksi sanoo. Hänkin muistaa etäisesti Bethin, punatukkaisen tytön, jolla oli kirkas kuuluva ääni ja hymy, jossa oli mukana ilkikurisuutta, joka ainakin tuolloin oli hämmentänyt Rolfia. Hänen ikäisensä pojat olivat sekä ihailleet että pelänneet Bethin kaltaisen tytön suorasukaisuutta ja rohkeutta sanoa mielipiteensä suoraan ja kursailematta. Beth ei ollut jäänyt pikkukaupungin tytöksi vaan muuttanut ennen täysi-ikäiseksi tuloaan Pariisiin, eikä kukaan ollut kuullut hänestä mitään ennen tätä päivää.

 

"Beth on palannut Englantiin ja kuullut, että olen perustamassa omaa naisten vaatekauppaa. Hän haluaa tavata minut huomenna." Julia näpertää viininpunaisen pukunsa helmaa ja hänen kalpeille poskilleen on noussut punaiset läikät. "No, taidat tietää, mitä hän haluaa", puuttuu Tamara keskusteluun ja katsoo nuorempaa tytärtään, jonka otsaa ja nenänvartta ankara miettiminen rypyttävät. "Kyllä tiedän", Julia sanoo ja hänen katseensa siliää ja ryhti oikenee. "Menemme kahville - Pariisissa kahvinjuonti on muotia - ja puhumme asiat selviksi, myös ne, jotka jäivät selvittämättä kuusi vuotta sitten."

 

Julia näyttää valokuvaa, jonka Beth on hänelle lähettänyt. Kuvassa nuori punahiuksinen nainen seisoo huoneessa, joka ei ensi silmäyksellä näytä kaupalta. Kuvassa on kuitenkin kaunis raidallinen puku ja päivänvarjo sekä hatturasia. Beth ei katso kameraan, mutta hänen ilmeensä on täynnä päättäväisyyttä.

 

On aika laajentaa Villa Rosen henkilökaartia ja sekoittaa pakkaa Bethin saapumisella kaupunkiin ;) Beth poseeraa kuvassa lastemme Lundbyssa, jonka hätäisesti naamioin vaatekaupaksi, en tosin kovin onnistunein tuloksin. Toivottavasti Julian vaatekaupasta tulee aidomman näköinen :) Seuraavassa päivityksessä näette toivottavasti jo vilauksen Julian tulevasta kaupasta, jota nikkaroin parhaillani nukkekotikurssilla. Kaupan sisustamista innoittaa BBC:n ihana sarja Naisten paratiisi :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uuden ystävyyden alku

Lisa ojentaa käsivartensa nostaakseen Sarahin Sofian sylistä omaansa. Lapsen tuttu paino saa Lisan ajatukset kahden vuoden taakse, jolloin hän oli juuri saanut vastasyntyneen kuopuksensa, Oliverin, käsivarsilleen. Synnytys oli ollut pitkä ja Lisa oli menettänyt paljon verta, mutta tuntikausien ponnisteluista huolimatta hän jaksoi hymyillä pojalle, joka jo hamusi hänen rintaansa silmät ummessa. Isosisko Pauline oli paennut synnytyksen ääniä keittiön nurkaan, josta kurkisteli pyörein silmin makuuhuoneeseen päin kädet vuoroin korvilla vuoroin ryppyisen hameen helmoja hypistellen.

"Hän on ihana!" Lisa huudahtaa ja sipaisee vaistomaisesti huulillaan Sarahin silkkistä otsaa. Lapsi kujertelee hänelle tyytyväisenä ja koittaa tarttua Lisan vaaleisiin kiharoihin. "Sinulla on samanlaiset hiukset kuin minulla", Sofia nauraa. Naiset ovat ystävystyneet tämän muutaman viikon aikana, mitä Lisa on ollut Tamaran kahvilassa töissä. He tapasivat eräänä kylmänä syysaamuna, kun Sofia ryntäsi kahvilaan äänekkäästi itkevän Sarahin kanssa. Rolf oli joutunut lähtemään Johnin kanssa tehtaalle, jossa jonkin koneen toimintahäiriö oli pysäyttänyt rautaseoksen tekemisen kokonaan. Sofia oli jäänyt yksin kotiin (Ellen oli ollut samaan aikaan torilla ruokaostoksilla) itkevän Sarahin kanssa ja huomannut pian, etteivät hänen omat voimansa vielä riittäneet tytöstä huolehtimiseen, varsinkin kun tuntui siltä, että tyttö oli tulossa kipeäksi, niin kovasti tämä itki. Sofia oli kääräissyt itkusta nikottelevan Sarahin huopaan ja kipaissut Tamaran kahvilaan hakemaan apua äidiltä, vaikka tiesi, että tälläkin oli kädet täynnä työtä Cafe Teapotin kanssa.

Kun Sofia oli päässyt kahvilaan asti, ei Tamaraa ollut näkynyt missään. Sen sijaan Sofia oli lähes törmännyt Lisaan, joka oli ollut pyyhkimässä lähinnä ulko-ovea olevaa pöytää. "Mikä hätänä?" oli Lisa kysynyt luontevasti ja vastausta odottamatta ottanut Sarahin Sofian sylistä, riisunut huovan tämän ympäriltä ja kääntänyt tytön vatsalleen polviensa päälle. Itkevä tyttö oli tyyntynyt nopeasti, kun Lisa oli hieronut tytön selkää. "Tytöllä taitaa olla vatsavaivoja", Lisa oli todennut Sofialle, joka oli vain hämmästyneenä katsellut itseään nuoremman naisen varmoja otteita. "Mikä lapsen nimi on?" "Sarah", oli Sofia vastannut ja kertonut, kuinka Sarah oli jo viimeiset kaksi yötä valvottanut häntä ja Rolfia. Naisten keskustelu oli lähtenyt tästä luontevasti liikkeelle. Lisa oli kertonut omista lapsistaan Sofialle ja siitä, kuinka oli vuosi sitten jäänyt yllättäen leskeksi miehensä jäätyä veturin alle. Sofia ei ollut hetkeen osannut sanoa mitään, mutta Lisa oli harteitaan kevyesti kohauttaen jatkanut iloista jutusteluaan. Huomaamattaan he olviat jutelleet tunnin, pian kaksi ja koko tämän ajan Sarah oli nukkunut Sofian sylissä. Päivä oli ollut asiakkaiden suhteen hiljainen ja teen tarjoilun sekä pöytien pyyhkimisen lomassa Lisalla oli ollut aikaa tutustua uuteen ystäväänsä. Hän oli mielissään. Oli mukava saada oman ikäistä seuraa. Tähän asti hän oli viettänyt kaikki päivät kotona lastensa kanssa, eikä ollut edes huomannut, kuinka kauan oli huomaamattaan kaivannut ystävää, jonka kanssa jakaaa iloja ja murheita. Sofian lähdettyä Lisa jatkoi työtään kahvilassa ja hänen hiljainen hyräilynsä kantautui Tamaran korviin tämän kantaessa vastaleivottua suklaakakkua asiakkaiden herkuteltavaksi.

Matkalla takaisin Villa Roseen Sofia huomasi hymyilevänsä pitkästä aikaa. Syksy oli ollut sairastelun takia pitkä ja hän oli tuntenut olonsa voimattomaksi, vaikka olikin jo toipunut keuhkotaudista. Oli ollut mukava rupatella Lisan kanssa. Hän huomasi, että heitä yhdisti samat asiat - huoli omista lapsista ja ilo heidän kasvunsa seuraamisesta - vaikkakin Sofia oli kyllä huomannut, että Lisa ei kuulunut yläluokkaan. Tämä ei häntä kuitenkaan haitannut, vaan tärkeintä oli, että heidän välillään oli alkanut orastava ystävyys, jonka Sofia toivoi syvenevän.

 





 Vuorotteluvapaallani parasta on ollut se, että olen saanut keskittyä paitsi lasten koulunkäynnistä (ja esikoulusta) huolehtimiseen myös omien tärkeiden asioideni parissa puuhasteluun. Tärkeimpänä tietysti nukkistelu :) Olen näperrellyt kaikenlaista pientä sekä lasten Lundbyhyn että Villa Roseen, johon Julian vaatekauppa on kovaa vauhtia valmistumassa. Osa kokeiluista on onnistunut hyvin, kuten pieni pöytä Villa Roseen, mutta pettymyksiäkin on näpertelyjen kanssa tullut. Tamaralle tekemäni kaakeliuuni ei onnistunut, vaikka ulkonäöltään uuni lopulta onnistuikin hyvin - jollei katso uunin kääntöpuolelle, joka jäi kynsilakkaamatta ja kaakeleiden ääriviivatkin menevät siksakkia takapuolella ;) Lasten Lundbyn tuunaaminen onnistui yli odotusten ja lapset ovat iloinneet tästä minibratzien upeasta kodista, jonka kruunaa uima-allasosasto :) On ollut ilo huomata, että olen kehittynyt tässä harrastuksessa ja uuden kokeileminen ei enää hirvitä.

 

 



 



  

Syksyn uusia tuulia

Sofia on palannut tuberkuloosisairaalasta kotiin ja elämä hapuilee eteenpäin Villa Rosessa kuin hidastetussa filmissä. Rolf keskittyy nyt täysin vaimonsa hoivaamiseen ja on jättänyt liiketoimien hoitamisen hetkeksi kokonaan Johnille. Hän tekee Sofian kanssa lyhyitä kävelyjä läheiseen puistoon, jossa he viettävät pitkiä hetkiä puistonpenkillä istuen käpertyineinä paksuun villahuopaan. Syyssateet ovat väistyneet ja antaneet tilaa kirpeille ja kauniille ilmoille. Sofian voimat ovat vielä heikot, mutta jokapäiväiset kävelyretket piristävät häntä. Usein he ottavat Sarahin mukaansa ja tyttö nauttii silminnähden puista putoilevien lehtien katselusta. Myös lintujen ja ohikulkevien ihmisten katselu on ajanvietettä, josta utelias lapsi pitää.

Tamaralla ja Julialla on myös riittänyt tekemistä omilla tahoillaan. Julian vaatekaupan kunnostaminen on vihdoin alkanut ja ennen likaista työtä pelännyt nuori nainen on nyt ottanut ohjat omiin käsiinsä ja auttaa tapetointipuuhiin palkattuja miehiä arkimekon helmat tapettiliisteristä tahraisina. Hän haluaa, että liike valmistuisi mahdollisimman pian, jotta hän pääsisi toteuttamaan unelmiaan naistenvaateliikkeen pitäjänä. Haasteet eivät häntä pelota, vaan päinvastoin hän tuntee tarvetta näyttää, että pärjää nyt omillaan. Päivän kiireet remonttipölyn keskellä ovat saaneet Julian ajatukset pois Rolfista ja hän on onnellinen siitä, että Sofia on palannut kotiin. Nyt Julia keskittyisi ainoastaan itseensä ja unohtaisi edellisten viikkojen murheet ja mielenheilahtelut.

Tamaralla on riittänyt Cafe Teapotin kanssa töitä aina kahvilan avajaisaamusta asti. Juliasta on ollut hänelle apua päivän askareissa, mutta tämän aloitettua vaatekaupan kunnostamisen on Tamaralla ollut kädet täynnä työtä. Hän onkin päättänyt hakea kahvilaansa reipasta apulaista hoitamaan pöytien pyyhkimisiä ja tarjoilua. Itse hän keskittyisi leivonnaisten valmistamiseen ja tilausten hoitamiseen. Tamara on kiinnittänyt kahvilan oveen lapun "Haetaan reipasta tyttöä apulaiseksi kahvilanpitäjälle".

Tamara on vaipunut ajatuksiinsa ja miettii tummat kulmat rypyssä nuorempaa tytärtään. Mikä tähän oli mennyt suudellessaan siskonsa miestä? Eikö riittänyt, että perheessä oli jo murhetta Sofian sairastumisesta? Tamara ei kuule oven kolahdusta, vaan hätkähtää nähdessään edessään nuoren vaalean naisen. Tämä sormeilee hermostuneena raidallisen mekkonsa helmaa, mutta jännittyneisyydestä huolimatta tytön ryhti on suora ja katse valpas. Tamara ei voi olla kiinnittämättä huomiota tytön silmiinpistävään hoikkuuteen ja vaatteiden nuhruisuuteen. Mekko on selvästi naisen parhaimpia, mutta sen pitsisomisteet repsottavat ja niiden alkuaan valkoinen väri on ajan kellastama.

"Olen kiinnostunut apulaisen paikasta", tyttö sanoo varmalla äänellä ja suoristaa selkäänsä. "Nimeni on Lisa Gilmor." Tamara laskee kädestään tiskirätin, jota oli unohtunut ajatuksissaan hypistelemään. Tyttö seisoo edelleen vakaana ja leuka aavistuksen eteen päin ojennettuna. "Oletko työskennellyt ennen kahvilassa?" Tamara kysyy. "Olen, mutta siitä on aikaa jo useita vuosia. Minulla on kaksi lasta ja mieheni kuoleman jälkeen..." tyttö keskeyttää puheensa ja huokaisee. "Olen ollut kotona lasten kanssa. Tarvitsisin kipeästi tämän paikan." Lisa on laskenut katseensa ruskeiden nahkasaappaidensa kärkiin mutta nostaa taas katseensa Tamaraan. Hänen siniset silmänsä katsovat suoraan Tamaraan. "Saat paikan", Tamara sanoo ja hänen ylitseen pyyhkäisee myötätunnon aalto. Lisa on joutunut elämässään selvästi koville ja nuoren lesken osa ei ole helppo. Tytössä on jotain, josta Tamara pitää. Sisukkuutta, päättäväisyyttä mutta myös nöyryyttä. Tamara ojentaa kätensä Lisalle ja tämä tarttuu siihen. Käsi on viileä ja hento, mutta puristus luja.

Hämmennystä ja nukentekoa

Sofia on ollut jo pari viikkoa toipumassa tuberkuloosista vuoriston happirikkaassa ilmastossa ja elämä Villa Rosessa tuntuu pysähtyneen Sofian kotiinpaluun odottamiseen. William on soitellut kuulumisia vuoristosairaalasta ja kertonut, että Sofian vointi on päivä päivältä parempi mutta että hän on vielä liian heikossa kunnossa matkustaakseen pitkän kotimatkan. William on kuitenkin sitä mieltä, että ajan kanssa Sofia toipuisi ennalleen, eikä tuberkuloosi jättäisi häneen kenties mitään muuta merkkiä kuin alttiuden hengästyä helposti. Yleinen kehotus pysyä sisätiloissa on poistunut ja ihmiset ovat aloittaneet varovaisesti normaalielämän monen viikon hiljaiselon jälkeen.

Rolfille viikot ovat olleet raskaita, eikä töiden teosta ole tahtonut tulla mitään. John on ymmärtänyt tilanteen ja ottanut valtaosan liiketoimista hoidettavakseen. Toisinaan Rolf onkin vain istuskellut Cafe Teapotissa teekuppiaan hämmentäen, mikä on saanut Tamaran jo huolestumaan. "Rolf, onko tässä muutakin, kuin Sofian sairastuminen...?" kysäisee Tamara eräänä päivänä Rolfilta, kun tämä taas istuu kahvilan nurkkapöydässä kaukaisuuteen tuijottaen. Rolf nostaa katseensa Tamaraan ja huokaisee. "Ei tässä mitään...En vain saa ajatuksiani irti Sofiasta ja tämä erossaolo tuntuu kovin pitkältä ajalta. Sarahkin ikävöi äitiään. Yöt ovat olleet katkonaisia."

Kahvilan ovikello kilahtaa ja Julia astuu sisään. Hän huomaa Rolfin ja hänen kepeät askeleensa hidastuvat. Tamara kurtistaa huomaamattomasti kulmiaan ja katselee tiskin takaa näiden kahden toisiaan vältteleviä olemuksia. "Mitäköhän...?" Tamara ajattelee ja pudistelee päätään. Julian kasvoille on noussut puna ja Rolfille pienesti nyökäten hän kävelee äitinsä luokse kysymään, voisiko auttaa häntä tänään. "Ainahan apu kelpaa", Tamara naurahtaa ja ojentaa tyttärelleen pölyhuiskan. "Aloita pöydistä ja sitten voit alkaa tehdä lihapiirasta. Se maistuu asiakkaille tällaisena kylmänä syyspäivänä." Rolf nousee lähteäkseen ja kävellessään Julian ohi hän painaa katseensa alas. Silmäkulmastaan hän ehtii huomata Julian hämmentyneen katseen.



Illalla Rolf yrittää syventyä liiketoimiinsa, mutta hänen ajatuksensa karkailevat jatkuvasti Juliaan. "Pitikin antaa sen tapahtua", hän pohtii ja tuntee omantunnon pistoksen lähes ruumiillisena kipuna. Hän ajattelee Sofiaa kaukana jossakin, sairaana, yksin ja kenties peloissaan. Kun Sofia palaisi kotiin, hän vähentäisi töitään ja antaisi aikaansa enemmän tälle ja Sarahille. Rolf on niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei huomaa Juliaa, joka on yhtäkkiä ilmaantunut ovensuuhun. Julian hengitys kulkee kiivaana ja hänen poskensa hehkuvat. Rolf ei voi olla ajattelematta, että Julia on kaunis seistessään siinä hengästyneenä, odottavana ja ilmiselvästi jännittyneenä. "Rolf, meidän täytyy puhua", Julia aloittaa ja jatkaa:" Olen kertonut äidille, mitä on tapahtunut. Minun oli pakko. Hän arvasi, että jotain on pielessä." "Mitä Tamara...", Rolf aloittaa ja ajatuskin siitä, että Tamara tietää heidän suudelmastaan, kauhistuttaa häntä. "Ei hän sanonut oikein mitään, huokaili vain", Julia sanoo. "Mutta minä en voi enää asua Villa Rosessa, muutan äidin luokse. En voi kohdata Sofian katsetta, kun hän palaa kotiin." "Ymmärrän", Rolf sanoo ja tuntee helpotusta. Hänkään ei voisi elää näin. "Äidin luona on toki vähän tilaa, mutta vaatekauppani rakentaminen on juuri aloitettu ja olen siinä mukana mahdollisimman paljon. Haluan aloittaa liikkeen pitämisen mahdollisimman pian. Pukuja, kenkiä ja asusteita on jo tilattu, kaikki on valmiina, kunhan tilat vain saadaan valmiiksi. Minulla on liikkeen yhteydessä pieni huone itselleni, jossa voin asua." Julia on puhunut pitkään ja vetää nyt henkeä. Hänen rintansa kohoilee ja hiussuortuvat, jotka vielä hetki sitten olivat soljilla nostettuina ylös otsalta, ovat nyt valahtaneet hänen kasvoilleen. Hetken mielijohteesta Rolf nostaa kätensä ja hipaisee suortuvat sivuun Julian kasvoilta. Hänen sormiensa kevyt kosketus jaa Julian säpsähtämään. "Anteeksi...", Rolf sopertaa. Julia kohauttaa harteitaan ja kääntyy ovelle. "Sofian takia...", hän sanoo, mutta ei jatka lausettaan loppuun. Hänen lähdettyään Rolf tuijottaa työpapereitaan ja soimaa itseään harkitsemattomasta käytöksestään.

Nyt vuorotteluvapaalla ollessani minulla on ollut aikaa tehdä ja kokeilla uusia kiinnostavia asioita, kuten aikuisbalettia ja nukentekoa. Jälkimmäinen on ollut koukuttavaa ja hauskaa, edellinen ei niin hauskaa huomatessani, että jalkani eivät vain kestä baletin vaativia liikkeitä ja niveliä rasittavia hyppyjä. Nukenteko lähti liikkeelle ihastuksesta toisten nukkekotiharrastajien taitoihin. Päätin, että haluan myös kokeilla nuken tekemistä, tuli mitä tuli. Kärsimättömyyteni tuntien pelkäsi, että kaikki tyssäisi alkuunsa. Ajatus minikokoisten kasvojen tekemisestä hirvitti, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna kasvot eivät olleet vaikein osuus. Vaikeinta oli hiusten kiinnittäminen ja puvun ompeleminen nuken päälle. Ehkä tämä olisi ollut helpompaa, jos olisin tehnyt irrallisen puvun ja sitten ommellut sen nuken päälle, mutta ei. Otin vain palan kangasta ja harsimalla ja liimaamalla sovitin sen nuken päälle. Muutamia asiota (kuten juuri puvun tekeminen) tekisin nyt toisin, mutta näin ensimmäiseksi yritykseksi olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Nukke näyttää ihmiseltä, naiselta ja jopa hieman viktoriaaniseen aikakauteen kuuluvaltakin. Minulla on jo mielessä rooli tälle neidolle Villa Rosessa, mutta sen paljastamisen aika ei ole vielä... ;)

 

Suudelma

Sofia herää yöllä kovaan yskään, joka ei ota hellittääkseen. Hän nousee sängyllään istumaan ja rajut yskänpuuskahdukset vavisuttavat hänen vartaloaan. Rolf nousee myös istumaan ja ojentaa yölampun valoa lähemmäksi Sofiaa. Tämän kasvot ovat kalpeat ja kämmen, joka juuri on peittänyt suuta tukahduttaakseen yskän, on pienten veripisaroiden pilkuttama. Näky saa Rolfin säntäämään ylös sängystä. Sofia on painunut takaisin tyynylleen ja vaikertaa hiljaa. Rolf vetää päällysvaatteita yöasunsa päälle ja sopertaa jotain Sofialle. Hän harppoo porrasaskelmat alakertaan ja päättää soittaa Johnin lääkäriveljelle Williamille heti, vaikka tietää, että todennäköisesti herättää tämän kesken unien. Kello näyttää aamuneljää ja muut talossa nukkuvat tietämättöminä Rolfin hädästä. Vain Spot nostaa päänsä tassujensa varasta ja päästää lyhyen matalan haukahduksen, jonka Rolf vaientaa kuiskauksellaan.

"Välittömästi", kuuluu Williamin ääni langan toisesta päästä. "Sofia täytyy saada välittömästi sairaalaan, josta hänet todennäköisesti kuljetetaan Alpeille saamaan asianmukaista hoitoa keuhkotautiin." Rolf ei tiedä mitä sanoisi Williamille. Hänen sisintään kylmää ja jalat tuntuvat yhtäkkiä lyijynraskailta. "Minä lähden sinua vastaan ja hoidan Sofian jatkokuljetuksen kaupunginsairaalasta eteenpäin. Jää sinä kotiin Sarahin luokse. Hän tarvitsee sinua." Rolf kuulee oman henkäisynsä ja sopertavat sanansa, jotka hän saa vaivoin lausutuksi:" Selviääkö hän...?" Williamin vastaus tuntuu kestävän ikuisuuden, ja vaikka heti on lyhyt, ehtii Rolf siinä ajassa kelata läpi elämänsä viimeiset vuodet aina Sarahin syntymään asti. Hän muistaa, kuinka tapasi Sofian ensimmäisen kerran. Kyseessä olivat olleet hänen serkkunsa järjestämät illalliset, jonne Sofia oli saapunut kahden ystävättärensä kanssa, joista toinen oli ollut Rolfin serkun kihlattu. Rolf oli heti alkuillasta kiinnittänyt huomionsa vaaleaan neitoon, joka oli hiukan hämmentyneen näköisenä seissyt ystävättäriensä seurassa katsellen kuitenkin koko ajan uteliaana juhlaväkeä. Rolf oli kävellyt Sofian ohi niin, että hänen pukunsa toinen hiha oli hipaissut Sofian kermanvaalean silkkipuvun hihansuiden pitsiröyhelöitä. Sofia oli nostanut katseensa häneen ja hymyillyt. Rolf oli jopa erottanut pienet pisamat hänen nenänvarrellaan ja rakastunut hetkessä. Myöhemmin illalla hän oli uskaltautunut tämän kauniin neitosen juttusille ja he olivat tanssineet muutaman tanssin. Rolf oli kysynyt Sofialta pahastuisiko tämä, jos Rolf kosiskelisi häntä. Sofia oli punastunut ja todennut, ettei pahastuisi mutta että hänen isänsä saattaisi haluta sanoa asiaan jotain. Tästä illasta alkaen he olivat tapailleet tiheästi, Tedin suostumuksella tietenkin.

"Kyllä hän selviää, mutta hoito vuoristossa voi kestää kuukausia."

Rolf huokaisee raskaasti. Hän kiipeää takaisin yläkertaan ja herättelee kevyesti Sofiaa, joka tuntuu nyt kuumeiselta. Sarah nukkuu kaikesta tietämättömänä lapsen syvää unta. Rolf nostaa Sofiaa kainaloista ja pyytää tätä kävelemään alakertaan, jossa he odottaisivat Williamin saapumista. Rolf hämmästelee Sofian tyyneyttä ja tuntee, kuinka hänen oma sydämensä takoo kiivaana rinnassa. Rolf auttaa Sofian istumaan olohuoneen divaanille ja huomaa, että valoja on alkanut syttyä Villa Rosen huoneisiin. Hetken päästä heidän luokseen ovat tulleet Ellen ja Julia, joka on käynyt myös naapurustossa herättämässä Tamaran. Kaikki ovat hiljaa, eikä kukaan uskalla lausua sanaa tuberkuloosi.

Päivä on jo pitkällä Villa Rosessa, jossa jokainen tuntuu nyt varovan toistensa kohtaamista. Rolf istuu edelleen divaanilla pää käsien välissä, eikä tiedä, onko torkahdellut välillä vai ollut hereillä. Oli niin tai näin, koko tilanne tuntuu hänestä painajaiselta, josta hän haluaisi vain herätä. Hän säpsähtää ajatuksistaan, kun tuntee Julian käden harteillaan. Julia istahtaa Rolfin viereen ja huokaisee hänkin raskaasti. Juliakaan ei ole saanut nukutuksi ja hänen jo ennestään vaaleat kasvonsa ovat nyt maidonvalkoiset. Rolf nousee seisomaan kädet yhä kasvoillaan. "Rolf...", Julia äännähtää. Hänkin on noussut seisomaan ja vetää nyt Rolfin käsiä pois tämän kasvojen edestä. "Sofia selviää kyllä!" hän huudahtaa, mutta ei saa Rolfia vakuuttuneeksi. Mies seisoo hänen edessään päätään riiputtaen ja hetken mielijohteesta Julia tarttuu kiinni Rolfin kasvoihin, joihin tumma parransänki luo varjoja. Hän painaa kevyesti huulensa Rolfin huulille ja tuntee, kuinka mies hätkähtää. Julia suutelee Rolfia uudelleen ja mies vastaa hänen suudelmaansa kiihkeydellä, joka hämmentää Julian. Hän irrottautuu miehen syleilystä ja ryntää pois huoneesta punaiset hiukset hulmuten. Rolf jää huoneeseen Julian suudelma yhä huulillaan hämmentyneenä, väsyneenä ja peloissaan.

Huolia Villa Rosessa....

Mitä Villa Roseen kuuluu, kesän annettua sijaa syksylle? Villa Rosessa voidaan hyvin, mutta sen asukkaat ovat huolissaan, sillä kaduilla supistaan ja kuiskutellaan siitä, että kaupungin on vallannut tarttuva keuhkotauti. Ihmisiä on ohjeistettu pysyttelemään mahdollisimman paljon sisällä ja hoitamaan ulkona vain välttämättömät askareensa. Tamara on sulkenut Cafe Teapotin ovet toistaiseksi ja Rolf on koittanut hoitaa liiketoimiaan Johnin kanssa puhelimen ja faksin välityksellä. Ellen, Sofia, Rolf ja Julia istuvat Villa Rosen olohuoneessa ja tavailevat kadulta käsiinsä nappaamansa lentolehtistä.

"Tub- tuber-ku-loosi" tavailee Rolf lehtisestä ja lukee, mitä taudin oireista kirjoitetaan. ".... esiintyy kovaa yskää ja ysköksiä, kuumetta ja laihtumista. Hoitamattomana johtaa kuolemaan." Rolf laskee lehtisen kädestään ja katsoo seuruetta. Sofia on silminnähden kalpea ja puristaa rystyset lähes valkeina sylissään iloisena kujertelevaa Sarahia. Vauva on perheen huolista täysin tietämätön ja pyrkii nytkin hakemaan äitinsä huomiota nyhtämällä pienillä sormillaan äitinsä kiharaisia hiuksia, jotka pyrkivät irtoilemaan nutturan seasta vallattomina kiharoina. Sofia on sitonut vyötäisilleen kankaan siten, että Sarah on tiiviisti painautuneena häntä vasten liinan tukiessa Sarahin selkää. Tämä vapauttaa Sofian kädet, jotta hän pystyy tekemään omia pieniä kotitöitään. Ellenistä on Sofialle valtavasti apua, eikä tämä edes tahtoisi päästää Sofiaa keittiöön, vaan hätistelee hänet pois, vaikka Sofia mielellään auttaisi Elleniä ruoanlaitossa. Ellen puolestaan ei halua, että nuori rouva häärää keittiössä lapsi lanteillaan, vaan haluaa pitää keittiön omana valtakuntanaan. Usein Sofia onkin lähtenyt aamuteensä juotuaan kävelylle ja piipahtanut äitinsä kahvilaan maistelemaan leivonnaisia ja vaihtamassa päivän kuulumiset. Nyt tämäkin huvi pitäisi joksikin aikaa jättää, ja se saa Sofian otsan rypistymään. Kuinka pitkäksi aikaa heidän pitäisi linnottautua Villa Roseen?

"Koitetaan nyt rauhoittua", puuttuu Ellen keskusteluun. "Kukaan meistä ei ole vielä sairastunut, joten murehditaan vasta sitten, jos joku alkaa saada noita oireita, joita Rolf luki. Olen kuullut, että keuhkotautia hoidetaan menestyksellisesti vuoristossa, jossa vuoriston raikas ilma tekee hyvää sairaille keuhkoille. Kirjailija Emily Brontehan sairasti tuberkuloosia, mutta menehtyi kyllä siihen." Ellen vaikenee ja huitaisee sitten ilmaa kädellään. "Ei meistä kukaan kuole! Nyt keitän teetä kaikille ja jutellaan jostain mukavemmasta." Ellen lähtee esiliinan helmat liehuen keittiöön ja muut jäävät pohtimaan hänen sanojaan. "Isä kuoli keuhkotautiin, juuri tähän samaan, joka nyt riehuu valtoimenaan Lontoon kaduilla", Sofia miettii. "Jos isän tauti olisi selvinnyt aikaisemmin, hän saattaisi olla vielä elossa." Sofia nousee sohvalta ja huomaa Sarahin nukahtaneen. Hän lähtee kiipeämään portaita ja jättää Rolfin ja Julian keskustelemaan kahdestaan olohuoneeseen.

Cafe Teapotin yläkerran asunnossa Tamara silittelee hajamielisenä Mousen harmaaraidallista selkää. Hänen ajatuksensa harhailevat Tediin ja tämän sairauteen, joka vasta loppuvaiheessa luokiteltiin juuri tuberkuloosiksi. Tuolloin mitään kulkutautia ei ollut liikkeellä tai siitä ei ainakaan tiedotettu, vaan Ted oli saanut taudin ilmeisesti joltakin työmatkaltaan. Mies matkusteli paljon, eikä Tamara aina edes tiennyt, mistä tämä oli tulossa, kun jo pakkasi uudelleen matka-arkkuaan seuraavaa reissua varten. Nyt Tamaralle olisi tulossa yksinäiset ajat kahvilassaan, sillä asiakkaita ei saisi hetkeen pyytää kahvilaan ja Juliakaan ei pääsisi auttamaan äitiään. Julia oli usein nähty äitinsä apuna kaatamassa höyryävää teetä kuppeihin tai asettelemassa herkullisia leivonnaisia lasivitriiniin. Julia oli mielellään Tamaran apuna, kunnes pystyisi aloittamaan omat liiketoimensa vaatekaupassaan. Pukuja ja kenkiä hän tosiaan oli jo tilaillut, mutta itse liiketila täytyisi remontoida kokonaan, ennen kuin Julia voisi avata liikkeen. Tamara huohaisee ja tarttuu kirjaan, jonka kannessa lukee Kotiopettajattaren romaani.

Rolf ja Julia juttelevat hiljaisella äänellä kermanvärisellä satiinisohvalla istuen. Rolfilla on ollut kiireitä liiketoimiensa kanssa. Johnin kone- ja metallialan laajentuminen aina kodin helloihin ja valurautapatoihin asti on pitänyt molemmat miehet kiinni työssä. John on lähtenyt töihin aina aamuvarhaisella ja palanut kotiin iltamyöhään ehtiäkseen nähdä Sarahin vielä hetken hereillä ennen tämän nukahtamista kehtoonsa, jonne tyttö tosin ei enää kauaa mahdu. Johnin työkiireet ovat aiheuttaneet pieniä riitoja ja kireyttä Rolfin ja Sofian välille, ja se vaivaa Rolfia. Hän haluaisi antaa enemmän aikaansa perheelle, mutta ei voi toisaalta hellittää työtahtia nyt, kun on lupautunut liikekumppaniksi Johnille. Ala on kiinnostava ja kasvava ja heidän näkemyksensä asioista osuvat lähes saumattomasti yhteen. Rolf pitää rauhallisesta Johnista ja työpäivät sujuvat usein kiireestä huolimatta leppoisasti jutellen. John on myöntänyt Rolfille ikävänsä Juliasta pikkuhiljaa hellittäneen.

"Tämä eristäytyminen tietää takapakkia liiketoimille", Rolf huokaa Julialle ja hypistelee lentolehtistä kädessään. Tautia käsittelevän artikkelin vieressä on jonkin asiantuntijalääkärin kuva ja Rolf miettii, osaisiko Johnin lääkäriveli valaista asiaa heille lisää. Hän päättää, että ottaisi tähän yhteyttä myöhemmin samana päivänä. Rolf miettii, mitä Julia mahtaa ajatella. Ainakaan hän ei enää tunnu potevan ikävää Johniin, sillä kun Rolf on kesken työpäivänsä käynyt hörppäämässä pikaisesti iltaviiden teen Cafe Teapotissa, on hänen korviinsa usein kantautunut Julian iloinen hyräily tämän tuodessa tarjottimella teetä ja herkkuja pöytiin, jotka usein ovat täynnä keskenään iloisesti rupattelevia asiakkaita.

Vuorotteluvapaani on alkanut ja tuntuu, että kotona olisi kaikenlaista pientä puuhasteltavaa, joiden olemassaoloa en oikein edes huomannut töissä ollessani. Marja- ja omena-aika on parhaimmillaan ja olenkin saanut tehtyä mehua mehumaijalla, leivottua ja jopa keitettyä omenasosetta, jota en ole moneen vuoteen tehnyt. Myös pihatyöt kaipaavat tekijäänsä. Orapihlaja-aidan leikkaamiseen meni monta päivää ja tästä on muistona käsissä ja jaloissa risteilevät verinaarmut. Vaikka kesä onkin kallistumassa syksyyn, saa nurmikkoakin vielä leikata ahkreasti.

Nukkekotinäpertely on nyt jäänyt vähemmälle erityisesti Villa Rosessa ja Tamaran kahvilassa, josta ainakin verhot ja jokunen taulu vielä puuttuu. Lapsemme saivat myös ensi kertaa kokea kihomadot, minkä takia lelut ja myös Villa Rose ovat eristyksessä ainakin kuukauden. "Paketoin" Villa Rosen kontaktimuoviin ja kehittelin tarinaan kulkutaudin, minkä takia talon asukkaat ovat jonkin aikaa karanteenissa. Kaikkea sitä pitääkin sattua, myös nukkekodissa ;)

Olen alkanut kunnostaa lapsilleni vanhaa Lundbyta, josta tulee minibratzeille moderni koti. Vaihteeksi onkin ollut kiva tuunata valmista nukkekotia, eikä tehdä kaikkea itse alusta asti :) Odotan kuitenkin innolla Hiiden opiston Oma nukkekoti kultaakin kalliimpi -kurssin alkamista 2.9. Täällä tarkoitukseni on alkaa tehdä Julian vaatekauppaa, joka tulee siis Villa Rosen katutasoon.

Villa Rose ja Cafe Teapot ovat siis toistaiseksi saaneet olla rauhassa näpertelyltäni, mutta niiden asukkaat elävät silti omaa elämäänsä, vaikka eristyksessäkin. Nuket ja niiden parissa askartelu ovat usein mielessäni, mutta aika ei vain tahdo aina riittää kaikkeen, vaikka haluaisikin. Tyttäreni on aloittanut koulun tänä syksynä ja hänen koulunkäyntinsä seuraaminen on minulla myös osa päivärutiinia. Usein ehdinkin vasta illalla - pihatöiden, ruoanlaiton ja tytön läksyjen tarkistamisen jälkeen - miettiä, mitä Villa Roseen kuuluu. Tällöin olen jo niin väsynyt, että aiottu puuhastelu, vaikkapa verhojen miettiminen nukkiksen makuuhuoneeseen, saa jäädä toiseen hetkeen :)

Cafe Teapot

                       


Tamaran kahvila on viimeinkin saanut nimen: Cafe Teapot. Ajatus nimestä kypsyi pitkään Tamaran mielessä ja vahvistui sen jälkeen, kun Christine Shultz oli tuonut hänelle lahjaksi kauniin vaaleankeltaisen keraamisen teepannun, jonka Tamara oli heti laittanut kahvilaan näkyvälle paikalle. Kun tuolitkin viimein olivat saapuneet kahvilaan, oli kaikki valmista kahvilan avaamista varten. Toki jotain pientä vielä puuttui, mutta Tamara ei ollut huolissaan, vaan uskoi, että kahvilan oikea olemus tulisi esille asiakkaiden myötä. Nyt Cafe Teapot kullanvärisine tapetteineen, pitsisomisteineen ja keveine tuolineen henki rauhallista englantilaista tunnelmaa, jossa kuitenkin oli havaittavissa vaikutteita myös Ranskasta, jonka elegantteihin kahviloihin Tamara oli kevään Pariisin-matkalla ihastunut.

Kahvila oli ollut nyt auki kaksi päivää ja asiakkaat olivat ottaneet uuden tulokkaan vastaan varovaisen uteliaina. Teen aromikas tuoksu ja houkuttelevat leivonnaiset ikkunassa ja myyntitiskillä olivat pysähdyttäneet ohikulkijoita, joista osa oli hidastanut askeleitaan mutta kävellyt lopulta ohi, osa astunut uteliaina sisään. Muuan vanhempi rouva oli istahtanut teekupposen äärelle ja kiitellyt Tamaran uunituoreita leivonnaisia sekä kahvilan hillittyä mutta raikasta sisustusta. Eräs kiireinen nuori liikemies - joka oli seisaaltaan hörppinyt teensä - oli puolestaan ilahtunut siitä, että tähän kortteliin oli noussut uusi kahvila sopivasti hänen työmatkansa varrelle. Tamara oli tyytyväinen siihen, että asiakkaita oli heti alkanut käydä kahvilassa aamuteellä tai lukemassa iltapäivällä sanomalehden.

Eräänä hyvin kuumana iltapäivänä kahvilaan saapui ei-toivottu asiakas. Tamaran oli ollut kuumuuden takia pakko pitää kahvilan ovea auki, jotta ilma edes hiukan vaihtuisi pienehkössä tilassa. Hän oli juuri nostanut tuoreita sämpylöitä uunista ja pyyhki käsiään esiliinansa helmoihin, kun kahvilaan asteli muina miehinä - tai naisina kuten Tamara myöhemmin tajusi - harmaaraidallinen kissa. Tamara oli päästänyt suustaan pienen kiljahduksen,  ei siksi että hän pelkäisi kissoja, vaan koska kissalla oli ollut suussaan hiiri, jonka se oli pudottanut kahvilan lattialle. Tamara oli ottanut käteensä luudan, jolla hän oli saanut ajettua kissan hiirineen ulos. Ovi oli ollut pakko laittaa tiukasti säppiin, minkä takia Tamara oli hikoillut kuumuudessa koko päivän eivätkä asiakkaatkaan olleet sinä päivänä löytäneet kahvilaan kovin runsasluluisina.

Koko kesä oli ollut lämmin ja suorastaan helteinen, eivätkä päivät osoittaneet viilenemisen merkkejä kesän käännyttyä syksyyn. Kahvilan asiakaskunta alkoi pikku hiljaa vakiintua ja Tamara oli joutunut antamaan periksi myös kissan suhteen, joka oli useampana päivänä työntänyt harmaaraidallisen päänsä ovenraosta sisään, naukaissut ja tassutellut sisälle kahvilaan. Tamara oli koittanut ajaa kissaa tiehensä, mutta se oli tullut takaisin, tosin ilman hiirtä. Lopulta Tamara oli antanut periksi ja ottanut kissan itselleen. Hän oli ristinyt kissan Mouseksi ensikohtaamisen takia, jolloin Mouse oli riiputtanut suussaan kuollutta hiirtä. Myös kissan hiirenharmaa turkki toi Tamaran mieleen hiiren. Kissa ei Tamaran onneksi juurikaan viettänyt aikaa kahvilassa, vaan Tamaran asunnossa kehräten mukavasti joko Tamaran nojatuolissa tai pehmeällä matolla.

 

 



Lämmin kiitos kaikille, jotka ehdotitte nimeä Tamaran kahvilalle! Päädyin lopulta Sanna Ruonalan ehdottamaan nimeen Cafe Teapot, koska nimi viehätti minua lyhyydellään ja sillä, että se heti viittasi kahvilaan ja teehen, jota englantilaiset mielellään siemailevat. Nimen valinta oli vaikea, sillä ehdotusten joukossa oli useita nimiä, jotka olisivat sopineet Tamaran kahvilalle.

Mouse-kissa on löytö Forssan markkinoilta ja päätyi Tamaralle. Ensin harkitsin sitä Villa Rosen kissaksi, mutta tuskinpa Spot olisi hyväksynyt kissaa taloon ;)

Kenkiä, kenkiä!

Olen viimeiset kaksi päivää tehtaillut kenkiä Julian tulevaan vaatekauppaan. Teen kengät kokonaan fimosta ja maalaan ne akryylimaalilla tai kynsilakalla. Kenkien teko on ollut hauskaa, mutta vaikeaa. Kaikki kengät ovat liian isoja nukkekodin nukeille, mutta en ole juurikaan pystynyt pienentämään kokoa, vaan olen tyytynyt barbie-kokoon ;) Ainoastaan kuvassa olevat kullanväriset korkokengät (toiset vasemmalla) ovat oikeaa kokoa. Olen ajatellut, että voisin tehdä kenkiä myös muista materiaaleista, mutta toistaiseksi fimo on riittänyt.

Huomista, sunnuntaita, odotan innolla, sillä lähdemme koko perhe Forssaan Wanhan ajan lelumerkkinoille. Toiveissa on, että löydän sieltä kivoja juttuja molempiin nukkiksiini, niin Villa Roseen kuin Tamaran kahvilaankin, joka vielä on vailla nimeä. Muistapa, lukijani, että sinulla on tärkeä asema tässä. Kilpailuaikaa kahvilan nimen keksimiseen on vielä vajaa viikko. Vielä ehdit mukaan! Ehdota tänne blogiini nimeä kahvilalle 31.7. klo 22 mennessä. Voittaja palkitaan :)       


                            


Julia levittelee käsiään Tamaran asunnossa ja huokailee. "Mihin laitan kaikki nämä kengät, äiti?" Tamara puhaltaa ilmaa nenästään, ja hillitsee itseään näpäyttämästä tyttärelleen liian kovin sanoin. Hän ei ymmärrä, miksi Julia on tilannut niin paljon kenkiä ja vaatteita etukäteen, vaikka liiketila vaatekauppaa varten vapautuisi vasta syksyllä. Tamaraa väsyttää. Eilen oli kahvilan epäviralliset avajaiset, jonne hän oli kutsunut vain lähimpiä ystäviään. Christine ja Roger Shultz Villa Soleilista olivat olleet myös kutsuvieraiden joukossa ja molemmat olivat ihastelleet Tamaran kahvilaa runsain sanoin. Ilta oli ollut mukava. Tamara oli itse leiponut tarjottavat, kuten suklaiset kuppikakut, joita vieraat olivat kilvan kehunneet. Ilta oli venähtänyt aamun tunneille asti, eikä Tamara nyt totta totisesti jaksaisi Julian hermoilua.

"Minulla on hieman tilaa varastossani", hän huokaisee lopulta ja näkee, kuinka Julian kasvot siliävät huolen sille tuomista juonteista. "Kiitos!" Julia henkäisee ja alkaa pakata korkokenkiä ja muita kauniita jalkineita laatikoihin. Hän nostaa vadelmanpunaiset kengät lähelle kasvojaan ja ihastelee niiden kiiltävää nahkapintaa. "Nämä ovat ihanat!" Julia huokaisee. Hänen kätensä hivelevät myös kullanväristen juhlakekien himmeänhohtoista pintaa ja Tamara pudistelee päätään niin, ettei Julia sitä huomaa. Mitäköhän Julian liiketoimista vielä tulisikaan? Tamara mietiskelee mutta antaa epäilyksien hävitä mielestään samantien. Hän kyllä tunsi sisukkaan tyttärensä ja uskoi, että tämä pärjäisi. Häntä itseään huoletti oman kahvilansa avaamisen viivästyminen. Tuoleja kuljettanut rahtilaiva ei ollut vieläkään saapunut satamaan, joten kahvilan varsinaista avaamista joutuisi vielä lykkäämään. Kahvilalle piti myös keksiä nimi ja eilen osa kutsuvieraista olikin ehdotellut nimiä kahvilalle, mutta Tamara oli vielä epävarma. Kahvila oli hänen unelmansa, eikä hän halunnut tehdä hätiköiden mitään sitä koskevaa päätöstä.

 

Kahvilalle nimi -kilpailu!

Tamara, Sofia ja Julia ovat kokoontuneet Tamaran lähes valmiiseen kahvilaan. Yhdessä illassa Tamara ja Julia olivat saaneet huonekalut ja taulut paikoilleen ja ensimmäiset leivonnaiset tarjolle myyntitiskin vitriiniin. Koska tuolit olivat vielä matkalla (niitä kuljettanut rahtilaiva oli joutunut myrskyn takia odottamaan sään selkenemistä), avattaisiin kahvila aikaisintaan parin päivän päästä. Tarjolla olevat herkut olivatkin ystäville ja tuttaville, joita Tamara oli kutsunut illalla kahvilaan. Häntä jännitti, vaikka Julia ja Sofia vakuuttivatkin hänelle, että syytä huoleen ei ollut. Kullansävyinen kahvila kauniine pitsisomisteineen ja leivostauluineen oli nuorten naisten mielestä upea! He tunsivat ylpeyttä äidistään, joka oli itse suunnitellut kahvilan sisustuksen. "Äiti, kahvila tarvitsee enää vain nimen", rikkoi Sofia hiljaisuuden, joka ympäröi naisia. Tamaran kulmat kurtistuivat hieman. Hän oli pohtinut samaa asiaa jo muutaman päivän. Kahvila todellakin tarvitsi nimen.

Auta sinä rakas lukijani Tamaraa :) Ehdota tänne blogiini kahvilalle nimeä 31.7. klo 22 mennessä. Tamaraa eniten miellyttävä nimi palkitaan pienellä kiitoslahjalla :) 

Julian suunnitelmia

"Sofia..." Julia aloittaa ja huomaa, että sisko hätkähtää. Tämä on selin Juliaan ja peittelee Sarahia kehtoon. Tyttö on ollut itkuinen ja Sofia miettii, onko lapsi tulossa sairaaksi. Sää on ollut helteinen ja huoneilma Villa Rosessa on ollut hautovan kuumaa. Sofia on koittanut viilentää lapsensa ihoa antamalla tälle pitkin päivää viilentäviä kylpyjä tai kostuttamalla lapsen ihoa kostealla pyyhkeellä. Nämä ovat hetkeksi auttaneet, kunnes Sarah on taas ratkennut itkuun, joka on särkeä nuoren äidin sydämen. Nyt tyttö kuitenkin nukkuu ja Sofialla on hetki aikaa jatkaa päivän muita askareita, kuten ompelutöitä, joista hän nauttii tytön nukkuessa. Tamara ei ole muutamaan päivään ehtinyt käydä Villa Rosessa kahvilan takia. Kahvilan sisustaminen on täydessä käynnissä, lattian parketti kiiltelee uutuuttaan ja keittiön sekä kahvilan huonekalut ja myyntiin tulevat tuotteet teettävät Tamaralla kovasti ajatustyötä. Hän haluaa kahvilastaan elegantin kohtauspaikan korttelin asukkaille ja miettiikin siksi tarkkaan, millaisen sisustuksen sinne haluaa.

"Niin..." Sofia aloittaa ja kääntyy Juliaan päin. Hän laskee helistimen varovasti kehdon jalkopäähän ja odottaa, että kumman hiljaisen oloinen pikkusisko jatkaisi lausettaan, joka katkesi kuin viikatteella leikaten. "Minä perustan vaateliikkeen, naisten pukuja myyvän liikeen, tuohon katutasoon, Villa Rosen alakertaan. Siitähän on nyt lopettamassa räätälintointaan rouva Lindeman ja olen jo jutellut hänen kanssaan liiketilan ostamisesta. Käytän osan isän perinnöstä tähän. Tämä on se unelmani, jota haluan elää." Julia on samaan hengenvetoon sanonut niin paljon, että on hengästynyt. Hänen povensa kohoilee viininpunaisen ja norsunluun sävyisen mekon alla ja kapeat sormet pyörittävät punaisia kiharaisia suortuvia kiepille etusormen ympärille. Sofia ei ole yllättynyt. Hän on koko ajan tiennyt, että Julia haluaa asettua kaupunkiin, jatkaa omaa elämäänsä ilman Johnia, tehdä asioita, jotka tuovat hänelle iloa. "Sehän on hienoa!" hän huudahtaa ja kapsahtaa siskonsa kaulaan. "Mitä äiti sanoo?" "Ei äiti tiedä vielä, en ole tohtinut häntä nyt kiireidensä keskellä häiritä." Julia irrottelee sormensa ympärille takertuneita hiuksiaan ja jatkaa: "Liiketila on niin iso, että olen ajatellut rakennuttaa siihen myös huoneen itselleni, oman pienen sopen. Saatte asua Rolfin kanssa rauhassa tätä kaunista taloa. Minut löytää sitten alimmasta kerroksesta!" Julian äänessä on naurua ja Sofia on aidosti iloinen hänen puolestaan. Villa Rose on ahdas heidän kaikkien asua, mutta silti hän tuntee haikeutta ajatellessaan, että sisko muuttaa yhteisistä tiloista pois, omaan asuntoon. Näiden kuukausien aikana, mitä Julia on heillä asunut, on heidän sisarussuhteensa syventynyt ja Sofia uskoo, että Julia on myös nauttinut heidän yhteisistä keskusteluistaan ja isosikon antamasta tuesta silloin, kun hänen ajatuksensa Johnin suhteen olivat aivan solmussa.

"Siskokulta, älä näytä noin murheen murtamalta!" Julia huudahtaa nähdessään Sofian vakavoituneen ilmeen. "Aloitan liiketilan kunnostuksen vasta syksyllä, joten ehdit sopeutua kyllä ajatukseen muutostani. Enhän muuta kuin alakertaan! Olen muuten jo tilannut muutamia ihania asuja Pariisista. Mekot tulevat ensi viikolla. Ajattelin kyllä, että ompelisin osan myyntiin tulevista vaatteista itse..." Julian puhe pulppuaa taas. Naiset ovat jutellessaan tulleet olohuoneeseen ja istahtavat divaanille.Ellen tuo heille kello viiden teen ja lusikat kilisten siskokset jatkavat Julian unelman suunnittelua.

Tässä muutama puku, jotka tulevat Julian liikkeeseen myyntiin. Kiitos puvuista Riitta Tynkkyselle, jolta ne tilasin Facebookin Nukkekotikirppiksen kautta. Kiitos myös Hanna-Mari Häkkiselle, jolta tilasin vaaleanpunaisen puvun ja siihen kuuluvan kauniin päivänvarjon :) Saa nähdä, saanko itse väkerrettyä joitakin asuja syksyn vuorotteluvapaan aikana... Julian vaatekaupan rakentamisen Villa Rosen yhteyteen aloitan syksyllä jatkaessani työväenopiston nukkekotikurssia. Sitä ennen pitäisi saada valmiiksi Tamaran kahvila, jonka tiskin suunnittelu tuottaa minulle todellista päänvaivaa...Kesäloma on muutenkin hujahtanut niin nopeasti, etten ole muutamaan viikkoon ehtinyt ajatellakaan nukkekotia ja heidän asukkaitaan. Sofia on peitellyt jo pari viikkoa Sarahia nukkumaan, Rolf on istunut divaanissa ja Tamara keittiössä Ellenin juttusilla. Julian katse on siintänyt olohuoneen ikkunasta kaukaisuuteen näiden lomaviikkojeni ajan. On totta totisesti aika saada nuket taas eloon viikkojen hiljaiselon jälkeen ;)



Julia hipaisee Pariisista tilaamansa kauniin arkipuvun tummanruskeaa kangasta ja antaa ajatustensa liidellä vapaasti ajassa eteenpäin. Hän kuvittelee mielessään, millainen vaateliikkeestä tulee: tyylikäs, vain parhaimpia leninkejä ja asusteita myyvä liike, jonne naiset kauempaakin ovat valmiita tulemaan. Hän näkee silmissään kutsuvan plyysisohvan, jolle asiakas voi istahtaa kesken pukujen sovittamisen ja halutessaan juoda kupin kuumaa teetä, sermin, jonka takana voi rauhassa kokeilla mieluista asua, hattujen suoran rivin ja päivänvarjot ikkunan ääressä. Kauniit kenkäparit hän asettelisi tuohon ja pitsikorsetit tähän...Liikkeelle pitäisi keksiä houkutteleva nimi. Mikä se voisi olla? Kukkia, tuoreita kukkia, pitäisi aina olla. Ruusuja ja neilikoita, Julian lempikukkia! Hän hymyilee ajatuksilleen ja suoristaa ruskean puvun matkan aikana rypistynyttä helmaa ja oikoo pitsiä. Samaan  asuun kuuluu kaunis päivänvarjo ja käsilaukku, jotka Julia asettaa varovasti matka-arkkuun. Puvut ja asusteet saisivat vielä odottaa ostajia, sillä liiketila vapautuisi vasta syksyllä. Ensin ehtisi valmistua äidin kahvila. Kahvila! Julia hätkähtää. Hän oli luvannut mennä auttamaan Tamaraa kahvilaan tulevien taulujen ripustamisessa mutta oli unohtunut avaamaan paketeista tilaamiaan pukuja. Hän sulki nopeasti suuren matka-arkun painavan kannen ja oikaisi selkänsä. Se tulisi kipeytymään seisomatyöstä, mutta Julia ei välittänyt. Hän paloi halusta päästä toteuttaman unelmaansa omasta liikkeestä. Hän aukaisi Villa Rosen raskaan tammioven ja astui muutaman askeleen ja aukaisi Tamaran kahvilan oven. Äiti seisoi tiskin takana ja oli haaveissaan hänkin. Kullanvärinen tapetti kauniine häkkilintuboordeineen välkehti taustalla, muuten kahvila oli vielä tyhjä. Lattialla oli pinossa tauluja, joissa oli öljyvärillä maalattuna kakkuja, muffinsseja ja muita suussasulavia herkkuja. Julia pystyi jo haistamaan nenässään tuoreiden leivonnaisten tuoksun. "Äiti, tässä minä olen!" hän huudahti ja asteli kevein askelin kohti tiskiä. "Juodaan ensin rauhassa kuppi teetä, tyttöseni", Tamara sanoi ja nosti Julian eteen kuin tyhjästä höyryävän kupin kamomillateetä.

Tamaran muutto

                    

Sillä aikaa kun Villa Rosen väki oli vierailulla Lauran luona Lundia Lanessa, oli Tamara keränyt loput kimpsunsa ja kampsunsa ja asettunut taloksi seinänaapuruston tyhjään neljän huoneen asuntoon, jonka hän lähes salassa muilta oli ostanut omiin nimiinsä. Hän oli sisustanut huoneistonsa kauniiksi ja Rolf oli tapetoinut olohuoneen seinän tummanvihreällä tapetilla, jota reunusti Julian ostama kullanvärinen boordi. Tamara oli tyytyväinen asuntoon ja rauhaan, jota se henki. Alakerran kahvila oli vielä sisustamatta ja hän alkaisi hankkia sinne kalusteita heti kuin vain mahdollista. Nyt hän aikoi kuitenkin nauttia muutaman päivän hiljaiselosta. Hän tiesi jo leipomon, josta hankkia kakut, pikkuleivät ja muffinsit kahvilaansa. Osan herkuista hän leipoisi itse. Sen sijaan huonekaluostokset mietityttivät häntä. Julia saisi tulla avuksi sisustuspuuhiin nyt kun näytti siltä, että välirikko Johniin olisi lopullinen. Tamara ei vielä tiennyt, minkä päätöksen Julia oli mielessään tehnyt, mutta ei yllättyisi, jos Julia olisi purkanut kihlauksensa palattuaan pikkukaupungista takaisin kotiin.

 

 

 

Vierailulla Lundia Lanessa

Sadepäivä yllätti Villa Rosen asukkaat pitkään jatkuneiden aurinkoisten ja lämpimien kevään ja alkukesän päivien jälkeen. Tällainen päivä oli mitä mainioin kyläilypäiväksi Rolfin serkkuvainajan lesken Lauran luokse. Rolf ja Sofia olivat jo aikaisemmin keväällä saaneet Lauralta kutsun tulla kylään, mutta muuttopuuhat Villa Roseen ja Sarah-vauvan syntymä olivat estäneet heitä lähtemästä. Nyt he lähtivät hyvillä mielin matkaan ja ajoivat hevosvankkureillaan ulos kaupungista suunnatakseen matkansa pikkukaupunkiin, jossa Lauran kotitalo sijaitsi. Julia lähti matkaan mukaan, koska hänellä oli aikomuksenaan päästä juttelemaan kihlattunsa Johnin kanssa, joka oli muuttanut Lauran seinänaapuriin. Pariisissa Julia ja John olivat viettäneet yhdessä hauskoja ja kepeitä hetkiä, mutta eivät olleet puhua pukahtaneet suhteensa tilasta, joka kalvoi Julian mieltä ja vaati ratkaisua. Julia ei vielä tiennyt sitä, että John oli ostanut itselleen talon Garden Villagesta ja aikoi muuttaa sinne heti, kun kaunis kartano vain olisi saanut uutta maalia kuluneeseen pintaansa.

"Tervetuloa!" Laura huudahti ja ohjasi seurueen sisälle avaraan asuntoonsa. Lauran lapset Margaret ja Christina seisoivat ujoina äitinsä helmoissa ja hypistellen lettinauhojaan ja kauniiden mekkojensa rimpsuja. Lauran sisäkkö Anna pyysi kaikkia tulemaan saliin teelle. Kaikki istuutuivat ja Laura koppasi Sarahin syliinsä leperrellen tälle kauniita sanoja ja suukottaen tytön pehmeitä ja pyöreitä vauvanposkia. Margaret asettui pianon ääreen soittamaan ja alun jännittynyt tunnelma vapautui hetkessä.

Margaret soittamassa vieraille pianoa




Naisten jutellessa vauvanhoidosta ja ihmetellessä sitä, kuinka nopeasti lapset kasvavat ja lentävät kohta pesästä pois on Rolf lähtenyt tapaamaan Johnia naapurustoon. He istuvat shakkipöydän äärelle juttelemaan niitä näitä: Rolf osasi odottaa, että John ottaisi puheeksi myös liikeasiat ja niin hän tekikin. John ehdotti Rolfille, että tämä alkaisi hänen yhtiökumppanikseen konepajafirmassa, jonka toimitusjohtaja John oli. John ajatteli laajentavansa Atlantin-takaista toimintaansa Englantiin ja toivoi Rolfin alkavan yrityksen johtamisessa hänen sijaisekseen. Rolf oli Pariisin-matkan jälkeen miettinyt Johnin yhtiökumppaniksi ryhtymistä, joten kun John nyt otti asian uudelleen puheeksi, oli päätös helppo. Miehet paiskasivat kättä ja päättivät lähteä katsomaan Johnin Garden Villagesta ostamaansa taloa ja sen ympärillä olevia laajoja tiluksia. Yhtiökumppanuuden riehaannuttamana John harppasi Lauran asunnon puolelle houkuttelemaan Julian mukaan tälle muutaman tunnin retkelle. Häkeltynyt Julia myöntyi lopulta ja niin kolmikko valjasti hevoset kieseihin ja lähti matkaan.

                                         
   

 Tällä välin naiset Lundia Lanessa jatkoivat teen juomista ja jutustelua. Tunnelma oli leppoisa ja sisäkkö Anna tarjoili mitä ihanimpia herkkuja kaikkien maisteltavaksi. "Kuinka olet jaksanut miehesi...?" Sofia aloitti katsahtaen Lauraan ja punastui. Rolfin serkun kuolemasta oli jo vierähtänyt aikaa, mutta asian ilmaiseminen tuntui hänestä kuitenkin vaikealta. "Kiitos, olen jaksanut ihan hyvin", Laura vastasi eikä hämmentynyt aiheesta. "Vaikka kyllä minulla on täällä välillä yksinäistä, siitäkin huolimatta, että lapsista ja Annasta on tietysti minulle seuraa." Laura hymyili lapsilleen ja loi kiitollisen katseen Annaan. "Tuo Julian kihlattu, John, on kyllä minulle vielä mysteeri. Hiljainen mies, joka viihtyy omissa oloissaan. Hänkin tuntuu kovin yksinäiseltä eikä taida oikein tietää, mitä elämältään haluaa."

                          Rolf, John ja Julia ovat saapuneet Johnin ostaman talon pihalle Garden Villageen. Miehet katselevat kuistilta edessä avautuvaa peltomaisemaa ja nauttivat maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta. Sade on tauonnut ja aurinko pilkahtelee raskaiden pilvien lomasta. Rolf lähtee katselemaan kartanon tyhjiä huoneita ja John huomaa, että Julia on vaipunut mietteisiinsä nojaten talon kuistiin. Hän jää seisomaan Julian taakse ja kerää rohkeutta kysyäkseen Julialta, mihin ratkaisuun he päätyisivät. Hän ei haluaisi enää kaupunkiin asumaan, mutta olisiko Juliasta maaseudulle? Tuntisiko Julia olonsa häkkilinnuksi, vaikka Johnin uusi koti oli tilava ja sitä ympäröivä luonto häikäisi puhtaudellaan ja kauneudellaan?

 

 Julia käännähti Johnia kohti ja aukaisi suunsa ennen miestä. "En voi muuttaa tänne, siitä ei tulisi mitään", hän sanoo kuin vastauksena Johin kielen päällä pyörineelle kysymykselle. "Äiti tarvitsee minua kahvilansa kanssa. Kahvilan puoli on vielä sisustamatta ja äiti on ajatellut, että aukaisee kahvilan jo tänä kesänä. Tekemistä riittää. Olen luvannut olla apuna. Haluan olla. Tämä on juuri sitä, mitä olen aina halunnut." John astuu askeleen lähemmäksi Juliaa. Hän ei yritäkään taivutella Juliaa jäämään, sillä hän tuntee morsiamensa liian hyvin. Taivuttelu ei tuottaisi tulosta. "Tiesin tämän", hän kuiskaa. "En voi enkä halua vaatia sinua jäämään. Tiemme eroavat nyt." John aukaisee suunsa jatkaakseen, mutta samassa Rolf astuu ulos talosta ja Julia käännähtää tämän puoleen. "Eiköhän lähdetä takaisin Lundia Laneen? Kohta alkaa jo hämärtää."

 

Lundia Lanessa muut ovat jo tekemässä lähtöä. Laura syleilee Sofiaa ja Sofia pyytää Lauraa lapsineen tulemaan heillekin vierailulle. Sarah-vauvaa suukottelevat Margaret ja Christina hihkuvat ilosta kuullessaan, että pääsisivät kyläilemään suureen kaupunkiin. He suunnittelivat ääneen nukke- ja koruostoksia, ja Laura yritti turhaan hillitä tyttöjen suunnitelmia.

 

John ja Julia olivat menneet Johin asunnon puolelle selvittelemään vielä eroonsa liittyviä asioita. Sofia meni patistelemaan Juliaa kotiin lähdön kanssa, mutta pysähtyi huoneen kynnykselle haikeana. Julia ja John seisoivat lähekkäin ja keskustelivat hiljaa. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan ja Sofia näki kyyneleitä molempien silmissä. Sofia oli toivonut siskonsa tekevän toisenlaisen päätöksen, muuttavan Johnin kanssa Garden Villagen kauniiseen kartanoon, jossa tilaa olisi riittänyt molemmille ja yhteiselle perheelle. Sofian oli vaikea ymmärtää siskonsa tunteiden tempoilua ja häntä suretti sydänsurut, joita Julia joutuisi vielä kokemaan. Kahvilan pitäminen äidin kanssa tulisi olemaan kovaa työtä, eikä Sofia ollut varma, jaksaisiko Julia kuumassa pienessä keittiössä touhuamista. Häntä mietitytti myös Rolfin päätös alkaa yhtiökumppaniksi Johnille. Se tietäisi pitempiä poissaolojaksoja hänen ja Sarahin luota. Sofia huokaisi ääneen. Huokaus sai Julian ja Johnin säpsähtämään kuin unesta herätettyinä. He irroittivat kätensä toisistaan ja Julia käännähti kannoillaan korot kopisten. Hänen punaisten kiharien hiustensa tuoksu tavoitti vielä Johin ja sitten huone oli yhtäkkiä tyhjä. John antoi kätensä valahtaa pitkin kylkiään. Hän pudisteli päätään ja mietti tyhjyyden tunne sydämessään, ettei tuota tyttöä voinut varmaan kukaan kesyttää.