Tunnemyrskyjä

Villa Rosen asukkaat Elleniä lukuunottamatta ovat olleet Pariisissa jo toista viikkoa. Pariisi on hurmannut kaikki, jopa Tamaran, jonka kasvoilla suru vielä viipyilee tummina varjoina silmien alla, mutta jonka Pariisin kukkaloisto ja lämmin sää ovat saaneet ihastumaan tähän kauniiseen ja vilkkaaseen kaupunkiin. Tamara on ottanut tavaksi käyskennellä Charlesin ja Julietin kodin puutarhassa aamuteen jälkeen. Usein Sofia on liittynyt hänen seuraansa, mutta toisinaan hän on kävellyt puutarhan kapeita mukulakivipäällysteisiä polkuja yksin ajatuksiinsa vaipuneena istahtaen välillä katselemaan suihkulähteen solinaa ja sen välkehtivässä vedessä kylpeviä pikkulintuja. Hänen katseensa on kääntynyt vuoroin menneeseen vuoroin tulevaan ja vain Sofian raskaat huokaukset ja toisinaan kivusta vääristyvät kasvot ovat saaneet hänen tyynen ilmeensä huolestumaan.

Tänään Tamara on tehnyt sen, mitä hänen olisi pitänyt tehdä jo heti heidän saavuttuaan Pariisiin. Hän oli kuullut Julialta - joka oli tapaillut miestään Johnia jokaisena heidän Pariisissa olo päivänään - että Johnin lääkäriveli William oli myös käymässä Pariisissa. Tamara oli soittanut Williamille ja pyytänyt tätä tulemaan pikaisesti Charlesin kotiin katsomaan Sofiaa ja arvioimaan uudelleen vauvan syntymähetken.

Tamara istui puutarhakeinussa päivänvarjon alla ja odotti Williamia. Lopulta hän kuuli hevosvaunujen äänen ja näki tumman miehen astuvan vaunuista suurta nahkalaukkua kantaen. Tamara käveli miestä vastaan ja ojensi kermanväriseen satiinihansikkaaseen verhotun kätensä miehelle. "Te olette varmasti Johnin veli William. Minä olen Tamra Gibson, Sofian äiti. Olkaa hyvä ja seuratkaa minua. Johdatan teidät tyttäreni luokse."

Tällä välin Julia nautti täysin siemauksin hetkistään Johnin kanssa. Hän ei halunnut suoda ajatusta sille, mitä sitten tapahtuisi, kun he palaisivat kotiin Villa Roseen. Hän nautti heidän pitkistä kävelyretkistään pitkin Seinen rantoja, heidän istuskeluistaan katukahviloissa ohikulkevia kiireisiä ihmisiä katsellen ja heidän pitkistä keskusteluistaan, jotka liittyivät lähinnä Pariisiin tai Johnin liikematkoihin tai Villa Roseen, mutta eivät sivunneetkaan heidän mahdollista yhteistä tulevaisuuttaan. Julia aavisti, että John haluaisi hänen tulevan kanssaan Lundia Laneen, mutta ei vihjaillut hänelle sanaakaan ajatuksistaan. John antoi Julian puhua kepeistä ajatuksistaan, katseli Julian herkkää sivuprofiilia ja punaisia kiharia hiuksia, joita Pariisin laskeva aurinko kultasi entisestään. Julia nautti tästä kaikesta eikä voinut olla huomaamatta, kuinka komea John oli,  vaikkakin tämän katseessa aika ajoin näkyi surumielisyyttä.

 

Tamara ja Sofia saattoivat Williamin ulos raskaasta portista. "Ottakaa herkästi yhteyttä", William sanoi ja loi lempeän katseensa Sofiaan, jonka kasvot olivat kalpeat ja mieli hauras Williamin käynnin aiheuttaman mielenjärkytyksen takia. "Ja muistakaa, teillä ei ole lupaa lähteä Pariisista ennen vauvan syntymää."

 

Charles ja Juliet liittyivät heidän seuraansa ja kaikki neljä kävelivät puhumattomina takaisin puutarhaan, jonne palvelija oli kattanut iltateen. Tamara ojensi kätensä tyttärelleen, joka tarttui siihen empimättä. "Kaikki järjestyy, älä huoli", Tamara lohdutti Sofiaa. "Luotan Williamiin, vauvalla ja sinulla ei ole mitään hätää. Charles on luvannut, että voimme olla täällä niin kauan, kunnes jaksat laivamatkan takaisin kotiin." Sofia huokaisi. Vauva syntyisi aikaisemmin, ehkä jo muutaman päivän päästä. Supistukset olivat muuttuneet vaativammiksi ja Sofia tunsi, kuinka vauvan pää painoi ikävällä tavalla hänen lantiotaan.

 

Puutarhan terassille johtava ovi aukesi ja Rolf astui ulos ilta-aurinkoon. Hän ei vielä tiennyt Williamin uutisia, vaan oli ollut muutaman tunnin kiertelemässä Pariisin nähtävyyksiä ja törmännyt Eiffel-tornin juurella Juliaan ja Johniin. "Katso, mitä toin sinulle, Sofia", Rolf sanoi ja nosti raskaan Eiffel-tornia jäljittelevän patsaan kaikkien nähtäväksi. Tämä sopii varmasti Villa Rosen olohuoneeseen."

                                             

    

Pariisi yllättää

 

Julia juoksee Charlesin asunnon kierreportaat ylös kasvot punoittaen ja punaiset kutrit lierihatun alta valtoimenaan rönsyten. Hän tempaisee Sofian ja hänen huoneensa oven auki niin rajusti, että kevyeen uneen juuri vaipunut Sofia hätkähtää hereille. "Julia, mitä sinä...?" "Sofia, John on täällä, Pariisissa!" Julia huudahtaa ja sukii kiharaisia hiussuortuviaan hikisten kasvojensa edestä sivuun. "Näin hänet Eiffel-tornin luona ja me juttelimme ptikään. Hän kutsui meidät huomenna käymään hotellillaan Opéra de Paris'ssa. Sovimme, että näemme hotellin aulassa lounasaikaan klo 13. Tulethan mukaan, tulethan?"

 

Sofia kohottautuu sängyllään puoli-istuvaan asentoon ja irvistää kivusta. Vauvan potkut tuntuvat vaativina ja painontunne alavatsalla ei jätä häntä rauhaan edes öisin. "Tottakai tulen, Julia" hän huokaisee ja pakottautuu hymyilemään. Hän ei halua huolestuttaa siskoaan, jonka mieli myrskyää Johnin yllätystapaamisen jälkeen muutenkin. Sofia laskeskelee mielessään raskausviikkojaan ja miettii, syntyykö vauva liian aikaisin. Hänellä on ollut surua ja muutoksia elämässään, ja ne ovat väistämättä vaikuttaneet hänen vointiinsa. Sofia pelkää, että vauva voisi syntyä milloin vain.

 

Naiset laskeutuvat alakertaan, jossa Rolf pukee juuri takkia ylleen. "Sofia, Julia, lähtekäämme äitinne kanssa katselemaan Pariisin nähtävyyksiä. Aurinko ja raikas kevätsää tekevät meille kaikille hyvää", hän sanoo ja luo pikaisen silmäyksen Tamaraan, joka katselee ulos ikkunasta, josta avautuu näkymä yli Pariisin kattojen. Tamara aukaisee ikkunan, josta kantautuvat heti vilkkaan kadun äänet sisälle: ihmisten iloiset huudahdukset (Sofia erottaa sanat merci ja bon jour sekä au revoir) ja hevosvankkureiden kavioiden kapse, kauppakojujen myyjien korkeat äänet, juoksuaskeleita ja lasten naurua. Tamara kurottaa kaulansa ulos ikkunasta ja näkee nuoren parin kävelevän kepein askelin. Naisella on päivänvarjo ja miehen hännystakin helmat tarttuvat tuulenvireeseen, he pysähtyvät mukulakivikadun reunaan, suutelevat ja nauravat. Kulkukoira nostaa jalkansa lyhtypylvään juureen, vanha mies suikkaa poskisuudelman nuoremman rouvan molemmille poskille, huulet muikistuvat poskinukan kohdalla, ensin vasen poski, sitten oikea ja uudestaan vasen. Leipomon ovi lähellä aukeaa ja valkoiseen esiliinaan pukeutunut harmaatukkainen mies nostaa ovenpieleen kyltin: "Bienvenue". Tamara sulkee ikkunan ja sanoo muille: "Lähdetään."

    

                     

Pariisi! Pariisi!

Villa Rosen asukkaat Elleniä lukuunottamatta ovat saapuneet Pariisiin Charles-sedän luokse muistelemaan Ted-isää. Vaikka kaikki ovatkin surun murtamia saa Pariisin kevät heidän mielialansa kohenemaan. Kevät on täällä jo pitkällä verrattuna Englannin koleaan säähän: vesi ei vihmo ikkunoihin, vaan aurinko toivottaa heidät tervetulleiksi ja puut ovat jo lehdessä sekä kukat kukkaloistossaan.

Charles johdattaa uupuneet matkalaiset asunnolleen, joka sijaitsee aivan Pariisin vilkkaimman kadun läheisyydessä. Raskaan takorautaisen portin saranat narahtavat heidän astuessaan sisäpihalle johtavasta portista. Charlesin ranskalainen vaimo Juliet on heitä vastassa ja tervehtii heitä ranskaksi johdattaen heidät avaran eteishallin kautta salonkiin, jossa palvelija on kattanut illallisen valmiiksi. Charles kyselee heiltä hautajaisista ja silminnähden väsynyt Tamara vastailee hiljaisella äänellä lusikoiden samalla keittolautastaan . Suru pyyhkäisee Sofian ylitse raskaana, mutta äitinsä vuoksi hän sinnittelee ja nyökkää lyhyesti tarjoilijalle, joka nostaa hänen tyhjän keittolautasensa pois ja tuo tilalle paistia. Tarjoilija kaataa viiniä kristallisiin laseihin ja jää seisomaan sivummalle äänettömänä. Sofian on äkkiä ikävä Elleniä, joka on kuin perheenjäsen iloisine pulputtavine puheineen. Hän ristiin kätensä painavan vatsakumpunsa päälle ja tuntee voimakkaat potkaisut kämmeniään vasten.

                                       

Juliet johdattaa matkalaiset illallisen jälkeen huoneisiinsa. Sofia ja Julia jakavat talon pohjoispäädyn kauniin kemanvärisen huoneen ja istahtavat vähäpuheisina sängyilleen. Julia silittelee laiskasti sängyn kultakirjailtua peittoa ja sanoo hiljaisella äänellä: "Olisipa John täällä." Sofia katsahtaa siskoonsa ja naurahtaa kevyesti. "Kuinka hän nyt täällä olisi?" Hän kohentaa huoneen pientä tulisijaa, aukaisee matka-arkkunsa ja laskostaa matkavaatteensa ja takkinsa sameettiverhoillun nojatuolin selkämykselle. Hän huokaisee raskaasti ja asettuu varovasti kyljelleen sängylle. Unet ovat jääneet häneltä vähiin, sillä vauva vatsassa ei anna hänen enää nukkua. Julia kurtistaa kulmiaan nähdessään siskonsa tummat silmänaluset ja kalpean ihon. "Huomenna lähdemme katsomaan Pariisin nähtävyyksiä, siskonseni!" hän sanoo piristääkseen Sofiaa ja häivyttääkseen Johnia kohtaan tuntemaansa kaipausta. "Eiffel-torni on kuulemma ihana, se meidän on nähtävä!" Siskokset riisuvat raskaat hameet yltään ja pujahtavat sänkyihinsä. Julia varmistaa, että kuumavesipullo on lähettyvillä. Yöt saattavat olla vielä kylmiä, Pariisissakin.

Surua ja pitkä matka

Villa Rosen asukkaat ovat vasta ehtineet kotiutua uuteen kotiinsa, kun he saavat suruviestin sairaalasta Tediä hoitaneelta lääkäri Stonelta. Ted oli kuollut edellisyönä äkillisesti kuumeen noustua liian korkeaksi. Heikentynyt sydän ei ollut kestänyt ja lääkäri oli kutsunut sairaalapapin. Tämä oli ehtinyt paikalle todetakseen saman, minkä lääkäri muutaman minuutin aikaisemmin: Tedin sydän oli pysähtynyt. Tamaralle tieto ehti vasta aamulla ja kalpeana mutta tyynenä hän lähti hyvästelemään puolisonsa.

Tamaran saavuttua kotiin perhe istui olohuoneeseen suremaan kuollutta isää. Sofia itki suruaan mutta Julia oli vaiti eikä näyttänyt mielenliikutustaan. Tamara huokaisi syvään ja sanoi: " Tyttäreni, isänne haudataan ylihuomenna ja haluan, että heti hautajaisten jälkeen lähdemme matkalle." Molemmat nuoret naiset katsahtivat toisiinsa epäuskoisina, kunnes Tamara jatkoi: "Olen saanut sähkeen Pariisista Charlesilta, Tedin veljeltä. Hän on kutsunut meidät luokseen, koska ei itse pääse tulemaan hautajaisiin. Hän haluaa muistella isää kanssamme ja tarjoaa meille ylläpidon kahdeksi viikoksi. Olen ottanut kutsun vastaan. Menkää pakkaamaan matka-arkkuja valmiiksi ja ottakaa mukaan vain kaikken tarpeellisin." Tamara huokaisi jälleen, sitoi mustan hartiahuivinsa tiukemmin hartioilleen ja antoi katseellaan ymmärtää, että Sofia ja Julia jättäisivät hänet hetkeksi yksin. Naiset poistuivat hiljaisina olohuoneesta Julia yhä valkeat kasvot ilmeettöminä, Sofia kyyneleitään pyyhkien.

                        

                                  

Muutoksen tuulet puhaltavat Villa Rosen elämässä. Perhe lähtee parin viikon Pariisin-matkalle, joka 1:1 -elämässä tarkoittaa lähinnä sitä, että vien joksikin aikaa nukkekotini toiseen näyttelyyn ja joudun olemaan taas ilman jo tutuksi tullutta "kakkosperhettäni". Toivon, että saan kesäksi nukkikseni kotiin, jotta voin sisustaa sitä rauhassa ja suunnitella Tamaran tulevaa kahvilaa. Myös Villa Rose on vielä keskeneräinen lähinnä sisustuksen kannalta (tosin koko aukeava seinä on vielä uusintamaalausta vailla), mutta jotain olen sentään taas saanut aikaan, nimittäin olohuoneen kattolampun. Siitä piti tulla jonkinlainen kristallikruunu, mutta sain aikaiseksi helmistä kyhäelmän, joka ei oikein kristallikruunua muistuta, mutta saa nyt kelvata. Jälleen opin, että kannattaisi suunnitella mallia etukäteen, eikä miettiä vasta helmiä lankaan pujottaessa, millaisen lampun haluan tehdä ; ) 

Työkiireet painavat näin keväällä massiivisina päälle, joten Villa Rosen kanssa puuhasteluun tulee näyttelyn lisäksi töidenkin pakottama tauko. Toivottavasti joinakin iltoina on kuitenkin aikaa miettiä asukkaiden elämää ja näperrellä puuttuvia huonekaluja. Keittiön hella on tekemättä ja oikeastaan koko makuuhuoneen sisustus! Tekemistä siis riittää, kivaa sellaista!

Muutto Villa Roseen

Tänään huhtikuun 4. päivänä Snow Whiten asukkaat pääsivät viimeinkin muuttamaan kauniiseen Villa Roseen. Muuttopäivä oli kaunis ja aurinkoinen, joten koko talon väki oli hyväntuulinen kantaessaan raskaissa matka-arkuissa viimeisiä uuteen kotiin vietäviä tavaroita. Tunnelma oli kepeän iloinen ja puheensorina täytti Villa Rosen keittiön Ellenin tarjoillessa teetä väsyneelle mutta onnelliselle perheelle. Teekupeissa lusikat kilisivät ja Ellenin viime hetkellä leipomat piirakat maistuivat kaikille. Ainoastaan Spot-koira ihmetteli uutta kotia ja kävi nuuskimassa kaikki kolmikerroksisen talon nurkat, ennen kuin asettui olohuoneen matolle lepäämään kuono tassujen väliin painautuneena. Tältä paikaltaankin sen tummanruskeat silmät seurasivat terävinä pöydässä keskustelijoita ja korvat käännähtelivät äänien pöydässä noustessa tai laskiessa. Vielä unen rajaltakin sen tajunta tavoitti tuttuja ja iloisia ääniä.

Juotuaan maistuvaa teetä pöytäseurue yllättäen hiljeni. Hämmennys valtasi kaikkien mielet ja katseet kiersivät uutta kotia uteliaina ja odottavina. Pitkä odotus oli nyt palkittu, mutta uuteen sopeutuminen vaatisi myös aikansa. Sofia nousi pöydästä raskasta vatsaansa pidellen ja käveli hitaasti rappuset vaaleanpunaiseen yläkerran makuuhuoneeseen. Hän siveli kädellään sängynpeittoa ja katseli pyöreää olemustaan makuuhuoneen kultakirjaillusta peilistä. Makuuhuoneen pähkinänsävyinen lankkulattia oli vielä osoittain keskeneräinen mutta valmistuisi pian. Pienistä ikkuinoista puuttuivat verhot, joita Sofia ajatteli Ellenin kanssa alkaa ommella heti kun he olisivat kunnolla asettuneet taloksi.

Myös Tamara oli siirtynyt keittiöstä olohuoneeseen ja torkkui nyt kermanvärisellä sohvalla. Hänen ajatuksensa hiipivät sairaalan vihreille käytäville ja Tedin vuoteen luokse. Ristiriitaiset ajatukset risteilivät hänen mielessään ja hän tiesi, että kevät toisi vielä mukanaan myös surua. Tamara antoi silmilleen luvan painua kiinni ja ennen nukahtamistaan näki Julian siirtyneen ikkunan äreen katsomaan ulos keskikaupungin ihmisvilinää. Villa Rose sijaitsi vilkkaan kadun varrella, jonka molemmin puolin kohosivat Villa Rosen kaltaiset korkeat kivitalot kauniine pastilliväreineen. Villa Rosen seinänaapurissa sijaitsi tyhjä huoneisto, jota Tamara oli käynyt useita kertoja katselemassa. Julia oli varma, että Tamara oli jo tehnyt kiinteistöstä tarjouksen, mutta piti tiedon vielä omanaan.

Julia huokaisi. Hän ajatteli Johnia kaukana Lundia Lanen asunnossaan. Hänen ajatuksensa miehestään olivat ristiriitaiset. Toisaalta hän ikävöi Johnia mutta ei voinut ymmärtää Johnin halua muuttaa maaseudun rauhaan kauas kaupungin humusta, jota Julia rakasti. He olivat kirjoitelleet toisilleen pitkiä kirjeitä koko talven, mutta eivät olleet keksineet ratkaisua tilanteeseensa. Se polki paikallaan kuin ikkunasta avautuva näkymä: hevonen kuopi maata vossikan edessä turhautuneena siitä, että sen kuljettaja viipyi liian pitkään asioillaan viereisessä suutarissa.

Villa Rosen huoneisiin laskeutui syvä rauha ja hiljaisuus. Päivä oli kääntymässä iltaan, kaappikello raksutti olohuoneen seinällä ja sen tasainen naksutus sai Spotin korvat värähtelemään rytmikkäästi. Ulkona hevosen kavioiden kopse vaimeni, raskaita samettiverhoja vedettiin ikkunoiden eteen ja tulisijoja kohennettiin. Jossakin asunnossa palvelija kaatoi laskiämpärin alimman kerroksen ikkunasta kadulle. Julia nyrpisti nenäänsä ja veti raskaat burgundinpunaiset verhot ikkunan eteen.

 

 

                                     

 

 

Tänään Villa Rose viimeinkin valmistui - tai lähes valmistui. Käytännössä nukkekotini on kuitenkin viimeistä silausta vaille valmis, sillä vain katto on maalaamatta ja makuuhuoneen lattiasta puolet laittamatta. Myös aukeava seinä puuttuu vielä, mutta se ei haittaa, sillä kaikki eivät välttämättä edes laita tätä seinää nukkekoteihinsa. Ole nylpeä siitä, että olen saanut aikaan jotain tällaista: kokonaisen oman maailman, jonka asukkailla on ihka oikea elämä!

 

Tänään vein käsieni tuotoksen kansalaisopiston (joka järjesti myös nukkekotikurssin, jolla olen syksystä asti ollut) kevätnäyttelyyn kaupunkimme pääkirjastoon. Tunne oli aika mahtava, kun katselin nukkistani vitriinissä : ) Nyt katsellessani siistiä olohuonetta, jonka lattiaa erilaiset nukkekodin rakentamiseen liittyvät tarvikkeet eivät enää verhoa, tunnen haikeuttakin. Pitkä projekti alkaa olla loppusuoralla. Toki Sofian ja Rolfin tarina jatkuu tässä blogissa, mutta loputtomiin en varmaankaan voi heidän asuntoaan enää tuunata. Tekemättä on tosin vielä monta huonekalua, joiden parissa loppukevät varmaan meneekin.

 

On myös outoa, että nukkekoti asukkaineen on nyt muualla, vieraissa tiloissa ja vieraiden ihmisten katseltavana. Toisaalta olen työstäni ylpeä ja on mukavaa, että se saa huomiota muilta aiheesta kiinnostuneilta. Nukkekoti kiinnostaa myös työpaikkani yhteydessä olevan kirjaston henkilökuntaa ja olenkin luvannut viedä nukkiksen sinnekin vitriiniin ihmeteltäväksi, kunhan saan viimeiset keskeneräiset jutut talosta valmiiksi.

 

 

Nyt Villa Rose saa muutaman viikon hengähtää käsieni näpertämiseltä ja sen asukkaat saavat asettua taloksi. Tämän matkan varrella olen oppinut yhtä sun toista käsillä tekemisen arvokkaasta taidosta ja olen huomannut osaavani. On kuitenkin paljon, mitä tekisin toisin, nyt kun tiedän enemmän. Harjoittelukappaleeksi Villa Rose on kuitenkin onnistunut hyvin ja toivon sen asukkaidenkin viihtyvän siinä. Tamara tosin suunnittelee mielessään jo muuttoa omaan kotiin, mutta senhän minä olen jo pitkään tiennytkin ; ) Minä keskityn nauttimaan kevään tulosta ja aurinkoisista päivistä sekä uudesta harrastuksesta, juoksemisesta, joka kuitenkaan ei syrjäytä nukkekotipuuhastelua, vaan toimii sille hyvänä vastapainona.

Ellen vieraili Villa Rosessa

Sofian ja Rolfin sisäkkö Ellen vieraili tänään Villa Rosessa ja ihasteli uutta keittiötä, jonne Rolf on jo alkanut tuoda tavaroita ja huonekaluja. Ellen kävi ripustamassa kauniit kiiltäväkankaiset verhot keittiön ikkunoihin ja ihmetteli ääneen keittiön sähkövaloja, joita jokaisessa tuon ajan talossa ei suinkaan vielä ollut. Aivan omakseen Ellen ei kuitenkaan keittiötä vielä kokenut, sillä sieltä puuttuivat vielä tuikitärkeä hella, työskentelypöytä sekä hyllyt astioille ja kattiloille. Myös koukut kauhoja ja pannuja varten puuttuivat sekä varrasleipien tanko katosta. Mutta keittiön vihreä värimaailma miellytti Elleniä ja hän myhäili tyytyväisenä itsekseen. Oli ilo palvella nuorta emäntää ja isäntää uudessa talossa, jonka naapurustoon Tamara vielä havitteli itselleen kahvilaa. Ellen tiesi, että myös Tamara tulisi tarvitsemaan hänen apuaan, jota hän ilomielin soisi pitkäaikaiselle ystävälleen, jonka palvelukseen hän oli nuorena tyttönä muuttanut maaseudun köyhistä oloista. Tamara oli tarjonnut hänelle paitsi työn myös ystävällisyytensä, jota Ellen arvostaisi kuolemaansa asti.

Myös Elleniä jännitti muutto Villa Roseen. Rakennuksella puhuttiin, että muutopäivä olisi jo mahdollisesti parin päivän päästä, mikä tarkoitti sitä, että Rolf joutuisi yötä myöten kärräämään huonekaluja ja muita tykötarpeita talolle. Ellen mietti, että hänen tulisi nyt keskittyä Sofian hoivaamiseen, jotta Rolf saisi rauhassa keskittyä viimeisiin askareisiin ennen kuin he painaisivat Snow Whiten raksaan tammioven lopullisesti perässään kiinni. Seuraavat päivät olisivat kiireisiä kaikille, mutta erityisesti Rolfille, jonka Ellen oli nähnyt monena iltana kaatuvan sänkyynsä uupuneena päivän aherruksesta Villa Rosessa.