Bethin ehdotus

Julia ja Beth ovat tavanneet vuosien tauon jälkeen pienessä kahvilassa, jossa he ovat maistelleet kahvilaatuja, joita perinteisissä pääasiassa teetä myyvissä teetuvissa ja kahviloissa ei vielä ole voinut ostaa. Julia pitää kahvin kitkerästä mausta ja tuoksusta, joka on levinnyt koko kahvilaan. Hän ihastelee pienen kahvilan modernia mutta viihtyisää sisustusta ja miettii, että Tamarankin pitäisi alkaa myydä Cafe Teapotissa kahvia. Se toisi uutta asiakaskuntaa kahvilaan, ihmisiä, jotka tiesivät, mitä tahtoivat. Parasta kahvia, kuumana ja mustana.

 

Kahvinjuonnin lomassa nuoret naiset olivat ehtineet puhua niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin asiat. Julia ei voinut kuin ihailla Bethin päättäväisyyttä, energiaa uhkuvaa olemusta, hänen tapaansa katsoa itsevarmasti suoraan silmiin, hymyillä vieraille, nyökätä kevyesti tai naurahtaa matalasti mutta naisellisesti. Beth oli toden totta kaupunkilaisnainen, pariisitar, joka huomattaisiin täällä marraskuisen harmaan ja sateisen kaupungin kaduilla ja kahviloissa.

 

"Julia, sinä taidat tietää, miksi tulin tänne Pariisista?" Beth kysyy ja sivelee kultareunaisen kahvikupin kauniisti muotoiltua korvaa. "Taidan tietää", Julia vastaa. "Olet kiinnostunut vaatekaupastani, jonka aion lähiaikoina avata pääkadulle." Julia katsahtaa Bethiin. Tämä nyökkää kevyesti ohi kävelevälle harmaaseen villakangastakkiin pukeutuneelle herrasmiehelle, joka kantaa tarjottimella kahta kahvikuppia ja kanelikeksilautasta. Mies nyökkää takaisin ja kävelee viereiseen pöytään, jossa punaiseen pukuun sonnustautunut tummahiuksinen nainen laskostaa takkiaan tuolinselkämykselle ja hymyilee miehelle.

 

"Kyllä, olen kiinnostunut kaupastasi ja haluan ostaa siitä puolet. Julia, minulla on kokemusta alalta, voin tilata kauppaasi hienoimmat puvut Pariisista. Osaan kirjanpidot ja numerot. Tarvitset asiantuntemusta, Julia!" Julia tietää, että Beth on oikeassa. Hänellä ei ollut kaupanpidosta muuta kuin unelmansa, jonka varaan ei voinut menestyvää liikettä laittaa. Bethillä oli alalta usean vuoden kokemus. Silti ajatus omistuksen puolittamisesta hirvitti Juliaa. Tämä oli hänen ideansa, hänen toteen käyvä unelmansa, jonka hän oli ajatellut synnyttää yksin.

 

"Olet oikeassa, mutta..." "Sinulla on kauneuskäsityksesi, silmää kauniille vaatteille ja palava halu palvella asiakkaitasi, toteuttaa heidän unelmansa", Beth jatkaa. "Se on hienoa, Julia, mutta se ei riitä! Tarvitset ammattitaitoa, suhteita, liikeidean, vainua alasta. Näitä sinulla ei vielä ole, ystävä hyvä."

 

Julia ei ollut ollenkaan varma, olisiko Bethistä ystäväksi - näin monen hiljaisen vuoden jälkeen, jolloin lapsuudenystävästä ei ollut kuulunut mitään. Mutta liikekumppaniksi Bethistä olisi, sen Juliakin ymmärsi. Hän kyllä osaisi sisustaa liikkeensä houkuttelevaksi ja ympäripuhua naisia ostamaan pukuja, kenkiä, hattuja ja iltalaukkuja, mutta hän ei tiennyt yrityksen kirjanpidosta, liikevaihdosta eikä riskeistä, joita siihen kuului. Hänen äänensä värisi hiukan hänen sanoessaan Bethille: "Hyvä on, aletaan liikekumppaneiksi. Tule, mennään katsomaan kauppaamme. Olen juuri kantanut sinne sisään ensimmäiset puvut myyntiin." Naiset astuvat ulos kahvilasta harmaalle kadulle, jota marraskuun sade vihmoo. "Lontoo", Beth puuskahtaa kääriessään hiustensa verhoksi ohutta kasmirhuivia. "Täällä sataa aina!"