Uuden ystävyyden alku

Lisa ojentaa käsivartensa nostaakseen Sarahin Sofian sylistä omaansa. Lapsen tuttu paino saa Lisan ajatukset kahden vuoden taakse, jolloin hän oli juuri saanut vastasyntyneen kuopuksensa, Oliverin, käsivarsilleen. Synnytys oli ollut pitkä ja Lisa oli menettänyt paljon verta, mutta tuntikausien ponnisteluista huolimatta hän jaksoi hymyillä pojalle, joka jo hamusi hänen rintaansa silmät ummessa. Isosisko Pauline oli paennut synnytyksen ääniä keittiön nurkaan, josta kurkisteli pyörein silmin makuuhuoneeseen päin kädet vuoroin korvilla vuoroin ryppyisen hameen helmoja hypistellen.

"Hän on ihana!" Lisa huudahtaa ja sipaisee vaistomaisesti huulillaan Sarahin silkkistä otsaa. Lapsi kujertelee hänelle tyytyväisenä ja koittaa tarttua Lisan vaaleisiin kiharoihin. "Sinulla on samanlaiset hiukset kuin minulla", Sofia nauraa. Naiset ovat ystävystyneet tämän muutaman viikon aikana, mitä Lisa on ollut Tamaran kahvilassa töissä. He tapasivat eräänä kylmänä syysaamuna, kun Sofia ryntäsi kahvilaan äänekkäästi itkevän Sarahin kanssa. Rolf oli joutunut lähtemään Johnin kanssa tehtaalle, jossa jonkin koneen toimintahäiriö oli pysäyttänyt rautaseoksen tekemisen kokonaan. Sofia oli jäänyt yksin kotiin (Ellen oli ollut samaan aikaan torilla ruokaostoksilla) itkevän Sarahin kanssa ja huomannut pian, etteivät hänen omat voimansa vielä riittäneet tytöstä huolehtimiseen, varsinkin kun tuntui siltä, että tyttö oli tulossa kipeäksi, niin kovasti tämä itki. Sofia oli kääräissyt itkusta nikottelevan Sarahin huopaan ja kipaissut Tamaran kahvilaan hakemaan apua äidiltä, vaikka tiesi, että tälläkin oli kädet täynnä työtä Cafe Teapotin kanssa.

Kun Sofia oli päässyt kahvilaan asti, ei Tamaraa ollut näkynyt missään. Sen sijaan Sofia oli lähes törmännyt Lisaan, joka oli ollut pyyhkimässä lähinnä ulko-ovea olevaa pöytää. "Mikä hätänä?" oli Lisa kysynyt luontevasti ja vastausta odottamatta ottanut Sarahin Sofian sylistä, riisunut huovan tämän ympäriltä ja kääntänyt tytön vatsalleen polviensa päälle. Itkevä tyttö oli tyyntynyt nopeasti, kun Lisa oli hieronut tytön selkää. "Tytöllä taitaa olla vatsavaivoja", Lisa oli todennut Sofialle, joka oli vain hämmästyneenä katsellut itseään nuoremman naisen varmoja otteita. "Mikä lapsen nimi on?" "Sarah", oli Sofia vastannut ja kertonut, kuinka Sarah oli jo viimeiset kaksi yötä valvottanut häntä ja Rolfia. Naisten keskustelu oli lähtenyt tästä luontevasti liikkeelle. Lisa oli kertonut omista lapsistaan Sofialle ja siitä, kuinka oli vuosi sitten jäänyt yllättäen leskeksi miehensä jäätyä veturin alle. Sofia ei ollut hetkeen osannut sanoa mitään, mutta Lisa oli harteitaan kevyesti kohauttaen jatkanut iloista jutusteluaan. Huomaamattaan he olviat jutelleet tunnin, pian kaksi ja koko tämän ajan Sarah oli nukkunut Sofian sylissä. Päivä oli ollut asiakkaiden suhteen hiljainen ja teen tarjoilun sekä pöytien pyyhkimisen lomassa Lisalla oli ollut aikaa tutustua uuteen ystäväänsä. Hän oli mielissään. Oli mukava saada oman ikäistä seuraa. Tähän asti hän oli viettänyt kaikki päivät kotona lastensa kanssa, eikä ollut edes huomannut, kuinka kauan oli huomaamattaan kaivannut ystävää, jonka kanssa jakaaa iloja ja murheita. Sofian lähdettyä Lisa jatkoi työtään kahvilassa ja hänen hiljainen hyräilynsä kantautui Tamaran korviin tämän kantaessa vastaleivottua suklaakakkua asiakkaiden herkuteltavaksi.

Matkalla takaisin Villa Roseen Sofia huomasi hymyilevänsä pitkästä aikaa. Syksy oli ollut sairastelun takia pitkä ja hän oli tuntenut olonsa voimattomaksi, vaikka olikin jo toipunut keuhkotaudista. Oli ollut mukava rupatella Lisan kanssa. Hän huomasi, että heitä yhdisti samat asiat - huoli omista lapsista ja ilo heidän kasvunsa seuraamisesta - vaikkakin Sofia oli kyllä huomannut, että Lisa ei kuulunut yläluokkaan. Tämä ei häntä kuitenkaan haitannut, vaan tärkeintä oli, että heidän välillään oli alkanut orastava ystävyys, jonka Sofia toivoi syvenevän.

 





 Vuorotteluvapaallani parasta on ollut se, että olen saanut keskittyä paitsi lasten koulunkäynnistä (ja esikoulusta) huolehtimiseen myös omien tärkeiden asioideni parissa puuhasteluun. Tärkeimpänä tietysti nukkistelu :) Olen näperrellyt kaikenlaista pientä sekä lasten Lundbyhyn että Villa Roseen, johon Julian vaatekauppa on kovaa vauhtia valmistumassa. Osa kokeiluista on onnistunut hyvin, kuten pieni pöytä Villa Roseen, mutta pettymyksiäkin on näpertelyjen kanssa tullut. Tamaralle tekemäni kaakeliuuni ei onnistunut, vaikka ulkonäöltään uuni lopulta onnistuikin hyvin - jollei katso uunin kääntöpuolelle, joka jäi kynsilakkaamatta ja kaakeleiden ääriviivatkin menevät siksakkia takapuolella ;) Lasten Lundbyn tuunaaminen onnistui yli odotusten ja lapset ovat iloinneet tästä minibratzien upeasta kodista, jonka kruunaa uima-allasosasto :) On ollut ilo huomata, että olen kehittynyt tässä harrastuksessa ja uuden kokeileminen ei enää hirvitä.