lauantai 5. tammikuuta 2013

Arki on palannut Sofian ja Rolfin elämään ja pitkästä aikaa Rolf on käynyt katsomassa Villa Rosen valmistumista. Tällä hetkellä taloon tehdään ikkunoita ja Rolf on neuvotellut ikkunanpielien ulkonäöstä. Vielä on epäselvää, millaiset reunakoristeet ikkunoihin tulee, sillä tästä on ollut Rolfilla ja Sofialla erimielisyyksiä. "Haluan kullanväriset reunakoristeet", Sofia sanoi vaativaan äänensävyyn Rolfin tehdessä lähtöä rakennustyömaalle. "Eikö se ole turhaa prameilua?" Rolf tuhahtaa ja vetää kenkiä jalkaansa. "Ajattelin valkoisia tai vaaleanruskeita reunakoristeita." Sofia vaikenee ja pureskelee alahuultaan. Hänen tekisi mieli kivahtaa Rolfille, mutta nielee kipakat sanansa. Ehkä mies leppyy myöhemmin, sillä meneehän vielä aikaa, ennen kuin talo on siinä vaiheessa, että koristereunuksia aletaan tehdä. "Jutellaan myöhemmin lisää, minun täytyy auttaa Elleniä joulukuusen purkamisessa", hän sanoo ja antaa Rolfille suukon. "Pue lämpimästi, siellä on kova tuuli".

 


Rolfin viettäessä aikaa rakennustyömaalla ovat Sofia ja Julia kunnostaneet muutamia vanhoja huonekaluja Villa Rosea varten. Ellen on auttanut nuoria naisia tässä työssä, sillä tuolien, kukkapöydän ja keittiönpöydän hiominen ja maalaaminen on ollut sotkuista puuhaa. Mutta nyt naiset ovat tyytyväisiä, sillä pöytää lukuunottamatta huonekalut ovat valmiita! Sofia ei jaksaisi odottaa enää päivääkään oman kodin valmistumista!






2 kommenttia:

  1. Mistäs Sofia on kipakan luonteensa perinyt? Tamara ainakin vaikuttaa niin lempeältä ja hyväntahtoiselta :-)

    VastaaPoista