keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Bethin ehdotus

Julia ja Beth ovat tavanneet vuosien tauon jälkeen pienessä kahvilassa, jossa he ovat maistelleet kahvilaatuja, joita perinteisissä pääasiassa teetä myyvissä teetuvissa ja kahviloissa ei vielä ole voinut ostaa. Julia pitää kahvin kitkerästä mausta ja tuoksusta, joka on levinnyt koko kahvilaan. Hän ihastelee pienen kahvilan modernia mutta viihtyisää sisustusta ja miettii, että Tamarankin pitäisi alkaa myydä Cafe Teapotissa kahvia. Se toisi uutta asiakaskuntaa kahvilaan, ihmisiä, jotka tiesivät, mitä tahtoivat. Parasta kahvia, kuumana ja mustana.
 
Kahvinjuonnin lomassa nuoret naiset olivat ehtineet puhua niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin asiat. Julia ei voinut kuin ihailla Bethin päättäväisyyttä, energiaa uhkuvaa olemusta, hänen tapaansa katsoa itsevarmasti suoraan silmiin, hymyillä vieraille, nyökätä kevyesti tai naurahtaa matalasti mutta naisellisesti. Beth oli toden totta kaupunkilaisnainen, pariisitar, joka huomattaisiin täällä marraskuisen harmaan ja sateisen kaupungin kaduilla ja kahviloissa.
 
"Julia, sinä taidat tietää, miksi tulin tänne Pariisista?" Beth kysyy ja sivelee kultareunaisen kahvikupin kauniisti muotoiltua korvaa. "Taidan tietää", Julia vastaa. "Olet kiinnostunut vaatekaupastani, jonka aion lähiaikoina avata pääkadulle." Julia katsahtaa Bethiin. Tämä nyökkää kevyesti ohi kävelevälle harmaaseen villakangastakkiin pukeutuneelle herrasmiehelle, joka kantaa tarjottimella kahta kahvikuppia ja kanelikeksilautasta. Mies nyökkää takaisin ja kävelee viereiseen pöytään, jossa punaiseen pukuun sonnustautunut tummahiuksinen nainen laskostaa takkiaan tuolinselkämykselle ja hymyilee miehelle.
 
"Kyllä, olen kiinnostunut kaupastasi ja haluan ostaa siitä puolet. Julia, minulla on kokemusta alalta, voin tilata kauppaasi hienoimmat puvut Pariisista. Osaan kirjanpidot ja numerot. Tarvitset asiantuntemusta, Julia!" Julia tietää, että Beth on oikeassa. Hänellä ei ollut kaupanpidosta muuta kuin unelmansa, jonka varaan ei voinut menestyvää liikettä laittaa. Bethillä oli alalta usean vuoden kokemus. Silti ajatus omistuksen puolittamisesta hirvitti Juliaa. Tämä oli hänen ideansa, hänen toteen käyvä unelmansa, jonka hän oli ajatellut synnyttää yksin.
 
"Olet oikeassa, mutta..." "Sinulla on kauneuskäsityksesi, silmää kauniille vaatteille ja palava halu palvella asiakkaitasi, toteuttaa heidän unelmansa", Beth jatkaa. "Se on hienoa, Julia, mutta se ei riitä! Tarvitset ammattitaitoa, suhteita, liikeidean, vainua alasta. Näitä sinulla ei vielä ole, ystävä hyvä."
 
Julia ei ollut ollenkaan varma, olisiko Bethistä ystäväksi - näin monen hiljaisen vuoden jälkeen, jolloin lapsuudenystävästä ei ollut kuulunut mitään. Mutta liikekumppaniksi Bethistä olisi, sen Juliakin ymmärsi. Hän kyllä osaisi sisustaa liikkeensä houkuttelevaksi ja ympäripuhua naisia ostamaan pukuja, kenkiä, hattuja ja iltalaukkuja, mutta hän ei tiennyt yrityksen kirjanpidosta, liikevaihdosta eikä riskeistä, joita siihen kuului. Hänen äänensä värisi hiukan hänen sanoessaan Bethille: "Hyvä on, aletaan liikekumppaneiksi. Tule, mennään katsomaan kauppaamme. Olen juuri kantanut sinne sisään ensimmäiset puvut myyntiin." Naiset astuvat ulos kahvilasta harmaalle kadulle, jota marraskuun sade vihmoo. "Lontoo", Beth puuskahtaa kääriessään hiustensa verhoksi ohutta kasmirhuivia. "Täällä sataa aina!"
 
 
 

 
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivän viettoa Villa Rosessa

 
 
Villa Rosessa on vietetty isänpäivää ja koko perhe on ollut pitkästä aikaa koolla. Kaikkien huomio on luonnollisesti kiinnittynyt Sarahiin, joka kujertelee äitinsä sylissä ja ihmettelee ympärillä olevaa tohinaa. On mukava kuunnella kaikkien kuulumisia, erityisesti Sofian, joka on toipunut hyvin tuberkuloosista ja kertoo kaikille, kuinka on tutustunut Cafe Teapotissa Lisaan ja ystävystynyt tämän kanssa. Tamara on mielissään heidän ystävyydestään ja siitä, että on saanut Lisasta hyvän apulaisen itselleen kahvilaan. Lisa on työssään tarkka ja nopea ja kohtelee asiakkaita lempeän ystävällisesti. Tamara on tyytyväinen siihen, että molempien tyttärien elämä tuntuu nyt olevan mallillaan. Äitiys on tuonut Sofialle lisää itsevarmuutta ja Julia tuntuu löytäneen suunnan elämälleen ja keskittyy nyt täysin vaatekauppansa valmistumiseen. Rolf puolestaan viihtyy Johnin liikekumppanina, mutta muistaa nyt jarrutella työtahdin kanssa ja keskittyä myös perheeseensä.
 
Kaikki siemailevat tyytyväisinä Ellenin keittämää teetä ja nauttivat kakusta ja päivän kiireettömydestä. Spot ja Mouse loikoilevat sulassa sovussa lattialla Julian jaloissa. Tuli palaa kaakeliuunnissa ja lämmittää marraskuisen hyisen tuulen kylmentämää Villa Rosea.
 
"Muistatteko Elisabethin, Bethin?", kysyy Julia teenjuonnin lomassa ja katsahtaa tuttua seuruetta.  Sain häneltä tänään Pariisista kirjeen. "Muistan hyvin Bethin, lapsuudenystäväsi", sanoo Sofia ja ojentaa Sarahin Rolfin syliin. "Tehän olitte kuin paita ja peppu, niin hyvässä kuin pahassa." Sofia naurahtaa. "Nimenomaan. Beth vei minulta eräissä juhlissa kavaljeerin kesken tanssin", Julia hymähtää ja hymyilee, mutta hymyssä on mukana irvistystä. "Beth on asunut Pariisissa jo vuosia ja pitänyt siellä naisten vaatekauppaa, joka on laajentunut isoksi useita pieniä putiikkeja sisältäväksi tavarataloksi. Bethillä oli ollut osuus liikkeestä, mutta toinen omistajista oli ostanut hänet ulos." Julia vilkaisee perhettään. Kaikkien kiinnostus on siirtynyt Sarahista häneen ja jopa Rolf, joka oli tähän asti vältellyt katsomasta Juliaa, katsoo nyt häneen ja odottaa, mitä Julia seuraavaksi sanoo. Hänkin muistaa etäisesti Bethin, punatukkaisen tytön, jolla oli kirkas kuuluva ääni ja hymy, jossa oli mukana ilkikurisuutta, joka ainakin tuolloin oli hämmentänyt Rolfia. Hänen ikäisensä pojat olivat sekä ihailleet että pelänneet Bethin kaltaisen tytön suorasukaisuutta ja rohkeutta sanoa mielipiteensä suoraan ja kursailematta. Beth ei ollut jäänyt pikkukaupungin tytöksi vaan muuttanut ennen täysi-ikäiseksi tuloaan Pariisiin, eikä kukaan ollut kuullut hänestä mitään ennen tätä päivää.
 
"Beth on palannut Englantiin ja kuullut, että olen perustamassa omaa naisten vaatekauppaa. Hän haluaa tavata minut huomenna." Julia näpertää viininpunaisen pukunsa helmaa ja hänen kalpeille poskilleen on noussut punaiset läikät. "No, taidat tietää, mitä hän haluaa", puuttuu Tamara keskusteluun ja katsoo nuorempaa tytärtään, jonka otsaa ja nenänvartta ankara miettiminen rypyttävät. "Kyllä tiedän", Julia sanoo ja hänen katseensa siliää ja ryhti oikenee. "Menemme kahville - Pariisissa kahvinjuonti on muotia - ja puhumme asiat selviksi, myös ne, jotka jäivät selvittämättä kuusi vuotta sitten."
 
Julia näyttää valokuvaa, jonka Beth on hänelle lähettänyt. Kuvassa nuori punahiuksinen nainen seisoo huoneessa, joka ei ensi silmäyksellä näytä kaupalta. Kuvassa on kuitenkin kaunis raidallinen puku ja päivänvarjo sekä hatturasia. Beth ei katso kameraan, mutta hänen ilmeensä on täynnä päättäväisyyttä.


 
On aika laajentaa Villa Rosen henkilökaartia ja sekoittaa pakkaa Bethin saapumisella kaupunkiin ;) Beth poseeraa kuvassa lastemme Lundbyssa, jonka hätäisesti naamioin vaatekaupaksi, en tosin kovin onnistunein tuloksin. Toivottavasti Julian vaatekaupasta tulee aidomman näköinen :) Seuraavassa päivityksessä näette toivottavasti jo vilauksen Julian tulevasta kaupasta, jota nikkaroin parhaillani nukkekotikurssilla. Kaupan sisustamista innoittaa BBC:n ihana sarja Naisten paratiisi :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Uuden ystävyyden alku

Lisa ojentaa käsivartensa nostaakseen Sarahin Sofian sylistä omaansa. Lapsen tuttu paino saa Lisan ajatukset kahden vuoden taakse, jolloin hän oli juuri saanut vastasyntyneen kuopuksensa, Oliverin, käsivarsilleen. Synnytys oli ollut pitkä ja Lisa oli menettänyt paljon verta, mutta tuntikausien ponnisteluista huolimatta hän jaksoi hymyillä pojalle, joka jo hamusi hänen rintaansa silmät ummessa. Isosisko Pauline oli paennut synnytyksen ääniä keittiön nurkaan, josta kurkisteli pyörein silmin makuuhuoneeseen päin kädet vuoroin korvilla vuoroin ryppyisen hameen helmoja hypistellen.

"Hän on ihana!" Lisa huudahtaa ja sipaisee vaistomaisesti huulillaan Sarahin silkkistä otsaa. Lapsi kujertelee hänelle tyytyväisenä ja koittaa tarttua Lisan vaaleisiin kiharoihin. "Sinulla on samanlaiset hiukset kuin minulla", Sofia nauraa. Naiset ovat ystävystyneet tämän muutaman viikon aikana, mitä Lisa on ollut Tamaran kahvilassa töissä. He tapasivat eräänä kylmänä syysaamuna, kun Sofia ryntäsi kahvilaan äänekkäästi itkevän Sarahin kanssa. Rolf oli joutunut lähtemään Johnin kanssa tehtaalle, jossa jonkin koneen toimintahäiriö oli pysäyttänyt rautaseoksen tekemisen kokonaan. Sofia oli jäänyt yksin kotiin (Ellen oli ollut samaan aikaan torilla ruokaostoksilla) itkevän Sarahin kanssa ja huomannut pian, etteivät hänen omat voimansa vielä riittäneet tytöstä huolehtimiseen, varsinkin kun tuntui siltä, että tyttö oli tulossa kipeäksi, niin kovasti tämä itki. Sofia oli kääräissyt itkusta nikottelevan Sarahin huopaan ja kipaissut Tamaran kahvilaan hakemaan apua äidiltä, vaikka tiesi, että tälläkin oli kädet täynnä työtä Cafe Teapotin kanssa.

Kun Sofia oli päässyt kahvilaan asti, ei Tamaraa ollut näkynyt missään. Sen sijaan Sofia oli lähes törmännyt Lisaan, joka oli ollut pyyhkimässä lähinnä ulko-ovea olevaa pöytää. "Mikä hätänä?" oli Lisa kysynyt luontevasti ja vastausta odottamatta ottanut Sarahin Sofian sylistä, riisunut huovan tämän ympäriltä ja kääntänyt tytön vatsalleen polviensa päälle. Itkevä tyttö oli tyyntynyt nopeasti, kun Lisa oli hieronut tytön selkää. "Tytöllä taitaa olla vatsavaivoja", Lisa oli todennut Sofialle, joka oli vain hämmästyneenä katsellut itseään nuoremman naisen varmoja otteita. "Mikä lapsen nimi on?" "Sarah", oli Sofia vastannut ja kertonut, kuinka Sarah oli jo viimeiset kaksi yötä valvottanut häntä ja Rolfia. Naisten keskustelu oli lähtenyt tästä luontevasti liikkeelle. Lisa oli kertonut omista lapsistaan Sofialle ja siitä, kuinka oli vuosi sitten jäänyt yllättäen leskeksi miehensä jäätyä veturin alle. Sofia ei ollut hetkeen osannut sanoa mitään, mutta Lisa oli harteitaan kevyesti kohauttaen jatkanut iloista jutusteluaan. Huomaamattaan he olviat jutelleet tunnin, pian kaksi ja koko tämän ajan Sarah oli nukkunut Sofian sylissä. Päivä oli ollut asiakkaiden suhteen hiljainen ja teen tarjoilun sekä pöytien pyyhkimisen lomassa Lisalla oli ollut aikaa tutustua uuteen ystäväänsä. Hän oli mielissään. Oli mukava saada oman ikäistä seuraa. Tähän asti hän oli viettänyt kaikki päivät kotona lastensa kanssa, eikä ollut edes huomannut, kuinka kauan oli huomaamattaan kaivannut ystävää, jonka kanssa jakaaa iloja ja murheita. Sofian lähdettyä Lisa jatkoi työtään kahvilassa ja hänen hiljainen hyräilynsä kantautui Tamaran korviin tämän kantaessa vastaleivottua suklaakakkua asiakkaiden herkuteltavaksi.

Matkalla takaisin Villa Roseen Sofia huomasi hymyilevänsä pitkästä aikaa. Syksy oli ollut sairastelun takia pitkä ja hän oli tuntenut olonsa voimattomaksi, vaikka olikin jo toipunut keuhkotaudista. Oli ollut mukava rupatella Lisan kanssa. Hän huomasi, että heitä yhdisti samat asiat - huoli omista lapsista ja ilo heidän kasvunsa seuraamisesta - vaikkakin Sofia oli kyllä huomannut, että Lisa ei kuulunut yläluokkaan. Tämä ei häntä kuitenkaan haitannut, vaan tärkeintä oli, että heidän välillään oli alkanut orastava ystävyys, jonka Sofia toivoi syvenevän.

 


 Vuorotteluvapaallani parasta on ollut se, että olen saanut keskittyä paitsi lasten koulunkäynnistä (ja esikoulusta) huolehtimiseen myös omien tärkeiden asioideni parissa puuhasteluun. Tärkeimpänä tietysti nukkistelu :) Olen näperrellyt kaikenlaista pientä sekä lasten Lundbyhyn että Villa Roseen, johon Julian vaatekauppa on kovaa vauhtia valmistumassa. Osa kokeiluista on onnistunut hyvin, kuten pieni pöytä Villa Roseen, mutta pettymyksiäkin on näpertelyjen kanssa tullut. Tamaralle tekemäni kaakeliuuni ei onnistunut, vaikka ulkonäöltään uuni lopulta onnistuikin hyvin - jollei katso uunin kääntöpuolelle, joka jäi kynsilakkaamatta ja kaakeleiden ääriviivatkin menevät siksakkia takapuolella ;) Lasten Lundbyn tuunaaminen onnistui yli odotusten ja lapset ovat iloinneet tästä minibratzien upeasta kodista, jonka kruunaa uima-allasosasto :) On ollut ilo huomata, että olen kehittynyt tässä harrastuksessa ja uuden kokeileminen ei enää hirvitä.