perjantai 28. joulukuuta 2012

Sofian ja Rolfin perheessäkin vietetään joululomaa. Aika tuntuu pysähtyneen niin ulkona kaduilla kuin sisällä, jossa perhe on saanut nauttia Ellenin tekemistä jouluherkuista. Lunta on satanut hiljalleen monena päivänä, mutta nyt sää on lauhtunut ja Spot-koirakin on uskaltanut pistää nenänsä ulos usean päivän sisällä olon jälkeen. Perheen naiset ovat ilosta kiljahdellen aukaisseet joululahjoja, joista on kuoriutunut mm. hajuvesipulloja ja kuusenkoristeita.

1:1-kodissa on oltu muutama päivä reissussa mummolassa. Lapset (ja aikuisetkin) ovat päässeet nauttimaan kylpylässä pulikoinnista ja on ollut mukava käydä valmiiseen ruokapöytään. Huomenna autonnokka suunnataan kuitenkin jo kohti kotia. Vuoden vaihtumista juhlitaan ystäväperheen luona ja tämän jälkeen äiti ja lapset saavat vielä jatkaa viikon verran lomailua isän mennessä töihin.

Loma on ollut rauhoittumisen ja joutinolonkin aikaa, mutta minulla kyllä sormet syyhyävät jo nukkekotiprojektin pariin :) Haaveissa olisi kuitenkin kokeilla nukentekoa (salaperäistä mieshahmoa kenties...) ja tarkoitus olisi saada myös maalattua nukkekodin ikkunanpielet, joita varten olen hamstrannut jäätelötikkuja koko syksyn. Nukkis kaipailee myös ulko-ovea ja keittiön kalusteita. Tosin viktoriaanista aikaa kunnioittaen en sinne aio hankkia puuliettä kummempaa ruoanvalmistusta varten, enkä tietenkään keittiönkaappeja saarekkeineen tai muine moduuleineen. Liesi, avohyllykkö ja jonkinlainen työskentelytaso riittänevät. Jälkimmäisen ajattelin askarrella itse. Pikkiriikkiset-sivusto on herättänyt minussa innostuksen kokeilla pahvihuonekalujen tekemistä. Saa nähdä, mitä siitä tulee...

On ihanaa olla lomalla :)

2 kommenttia:

  1. Mä olen varma et sä kesytät sen kalustehaasteen vielä. Ja kukahan se salaperäinen mies on? Mahtaakohan Ellen ihastua häneen? Vai onko hän kenties Tamaran poika? Okei, okei, mun mielikuvitus laukkaa vähän liikaa, mutta kun tykkään vaan lukea tätä.

    VastaaPoista
  2. Mä olen varma et sä kesytät sen kalustehaasteen vielä. Ja kukahan se salaperäinen mies on? Mahtaakohan Ellen ihastua häneen? Vai onko hän kenties Tamaran poika? Okei, okei, mun mielikuvitus laukkaa vähän liikaa, mutta kun tykkään vaan lukea tätä.

    VastaaPoista