Muutto Villa Roseen

Tänään huhtikuun 4. päivänä Snow Whiten asukkaat pääsivät viimeinkin muuttamaan kauniiseen Villa Roseen. Muuttopäivä oli kaunis ja aurinkoinen, joten koko talon väki oli hyväntuulinen kantaessaan raskaissa matka-arkuissa viimeisiä uuteen kotiin vietäviä tavaroita. Tunnelma oli kepeän iloinen ja puheensorina täytti Villa Rosen keittiön Ellenin tarjoillessa teetä väsyneelle mutta onnelliselle perheelle. Teekupeissa lusikat kilisivät ja Ellenin viime hetkellä leipomat piirakat maistuivat kaikille. Ainoastaan Spot-koira ihmetteli uutta kotia ja kävi nuuskimassa kaikki kolmikerroksisen talon nurkat, ennen kuin asettui olohuoneen matolle lepäämään kuono tassujen väliin painautuneena. Tältä paikaltaankin sen tummanruskeat silmät seurasivat terävinä pöydässä keskustelijoita ja korvat käännähtelivät äänien pöydässä noustessa tai laskiessa. Vielä unen rajaltakin sen tajunta tavoitti tuttuja ja iloisia ääniä.

Juotuaan maistuvaa teetä pöytäseurue yllättäen hiljeni. Hämmennys valtasi kaikkien mielet ja katseet kiersivät uutta kotia uteliaina ja odottavina. Pitkä odotus oli nyt palkittu, mutta uuteen sopeutuminen vaatisi myös aikansa. Sofia nousi pöydästä raskasta vatsaansa pidellen ja käveli hitaasti rappuset vaaleanpunaiseen yläkerran makuuhuoneeseen. Hän siveli kädellään sängynpeittoa ja katseli pyöreää olemustaan makuuhuoneen kultakirjaillusta peilistä. Makuuhuoneen pähkinänsävyinen lankkulattia oli vielä osoittain keskeneräinen mutta valmistuisi pian. Pienistä ikkuinoista puuttuivat verhot, joita Sofia ajatteli Ellenin kanssa alkaa ommella heti kun he olisivat kunnolla asettuneet taloksi.

Myös Tamara oli siirtynyt keittiöstä olohuoneeseen ja torkkui nyt kermanvärisellä sohvalla. Hänen ajatuksensa hiipivät sairaalan vihreille käytäville ja Tedin vuoteen luokse. Ristiriitaiset ajatukset risteilivät hänen mielessään ja hän tiesi, että kevät toisi vielä mukanaan myös surua. Tamara antoi silmilleen luvan painua kiinni ja ennen nukahtamistaan näki Julian siirtyneen ikkunan äreen katsomaan ulos keskikaupungin ihmisvilinää. Villa Rose sijaitsi vilkkaan kadun varrella, jonka molemmin puolin kohosivat Villa Rosen kaltaiset korkeat kivitalot kauniine pastilliväreineen. Villa Rosen seinänaapurissa sijaitsi tyhjä huoneisto, jota Tamara oli käynyt useita kertoja katselemassa. Julia oli varma, että Tamara oli jo tehnyt kiinteistöstä tarjouksen, mutta piti tiedon vielä omanaan.

Julia huokaisi. Hän ajatteli Johnia kaukana Lundia Lanen asunnossaan. Hänen ajatuksensa miehestään olivat ristiriitaiset. Toisaalta hän ikävöi Johnia mutta ei voinut ymmärtää Johnin halua muuttaa maaseudun rauhaan kauas kaupungin humusta, jota Julia rakasti. He olivat kirjoitelleet toisilleen pitkiä kirjeitä koko talven, mutta eivät olleet keksineet ratkaisua tilanteeseensa. Se polki paikallaan kuin ikkunasta avautuva näkymä: hevonen kuopi maata vossikan edessä turhautuneena siitä, että sen kuljettaja viipyi liian pitkään asioillaan viereisessä suutarissa.

Villa Rosen huoneisiin laskeutui syvä rauha ja hiljaisuus. Päivä oli kääntymässä iltaan, kaappikello raksutti olohuoneen seinällä ja sen tasainen naksutus sai Spotin korvat värähtelemään rytmikkäästi. Ulkona hevosen kavioiden kopse vaimeni, raskaita samettiverhoja vedettiin ikkunoiden eteen ja tulisijoja kohennettiin. Jossakin asunnossa palvelija kaatoi laskiämpärin alimman kerroksen ikkunasta kadulle. Julia nyrpisti nenäänsä ja veti raskaat burgundinpunaiset verhot ikkunan eteen.

 

 

                                     

 

 

Tänään Villa Rose viimeinkin valmistui - tai lähes valmistui. Käytännössä nukkekotini on kuitenkin viimeistä silausta vaille valmis, sillä vain katto on maalaamatta ja makuuhuoneen lattiasta puolet laittamatta. Myös aukeava seinä puuttuu vielä, mutta se ei haittaa, sillä kaikki eivät välttämättä edes laita tätä seinää nukkekoteihinsa. Ole nylpeä siitä, että olen saanut aikaan jotain tällaista: kokonaisen oman maailman, jonka asukkailla on ihka oikea elämä!

 

Tänään vein käsieni tuotoksen kansalaisopiston (joka järjesti myös nukkekotikurssin, jolla olen syksystä asti ollut) kevätnäyttelyyn kaupunkimme pääkirjastoon. Tunne oli aika mahtava, kun katselin nukkistani vitriinissä : ) Nyt katsellessani siistiä olohuonetta, jonka lattiaa erilaiset nukkekodin rakentamiseen liittyvät tarvikkeet eivät enää verhoa, tunnen haikeuttakin. Pitkä projekti alkaa olla loppusuoralla. Toki Sofian ja Rolfin tarina jatkuu tässä blogissa, mutta loputtomiin en varmaankaan voi heidän asuntoaan enää tuunata. Tekemättä on tosin vielä monta huonekalua, joiden parissa loppukevät varmaan meneekin.

 

On myös outoa, että nukkekoti asukkaineen on nyt muualla, vieraissa tiloissa ja vieraiden ihmisten katseltavana. Toisaalta olen työstäni ylpeä ja on mukavaa, että se saa huomiota muilta aiheesta kiinnostuneilta. Nukkekoti kiinnostaa myös työpaikkani yhteydessä olevan kirjaston henkilökuntaa ja olenkin luvannut viedä nukkiksen sinnekin vitriiniin ihmeteltäväksi, kunhan saan viimeiset keskeneräiset jutut talosta valmiiksi.

 

 

Nyt Villa Rose saa muutaman viikon hengähtää käsieni näpertämiseltä ja sen asukkaat saavat asettua taloksi. Tämän matkan varrella olen oppinut yhtä sun toista käsillä tekemisen arvokkaasta taidosta ja olen huomannut osaavani. On kuitenkin paljon, mitä tekisin toisin, nyt kun tiedän enemmän. Harjoittelukappaleeksi Villa Rose on kuitenkin onnistunut hyvin ja toivon sen asukkaidenkin viihtyvän siinä. Tamara tosin suunnittelee mielessään jo muuttoa omaan kotiin, mutta senhän minä olen jo pitkään tiennytkin ; ) Minä keskityn nauttimaan kevään tulosta ja aurinkoisista päivistä sekä uudesta harrastuksesta, juoksemisesta, joka kuitenkaan ei syrjäytä nukkekotipuuhastelua, vaan toimii sille hyvänä vastapainona.