"Olet kaunis kirjaillussa mekossasi"; Rolf kuiskaa Sofian korvaan. |
Villa Rosessa pääset seurailemaan viktoriaanisen ajan elämää Englannissa Sofia Esmeralda Gibsonin ja Rolf Halbournin perheessä. Tähän samaan perheeseen kuuluvat myös kiinteästi Sofian sisko Julia Isadora ja siskojen äiti Tamara Lydia. Kursivoitu teksti on 1:1 -elämässä tapahtuvaa kuvausta ja bloginpitäjän ajatustenjuoksua.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Sofia on kaunis!
Sofia ja Julia ovat kirjailleet koko talvisen päivän Sofian arkista mekkoa juhlavammaksi. Nuoret naiset ovat kuulleet läheisen konditorian pitäjältä, että läheisen kukkulan laella sijaitsevassa Villa Soleilissa (jonka omistaa äveriäs Roger von Shultz, saksalainen sotilas) järjestetään lauantai-iltana tanssiaiset. Myös Sofia ja Julia haluaisivat palavasti osallistua juhliin, mutta eivät vielä ole saaneet kutsua. Tamara on kuitenkin kertonut heille, että Rogerin kaunis puoliso Christine on aikeissa kutsua kaikki lähitienoon asukkaat juhliin, koska lauantai on myös hänen 45-vuotispäivänsä. Kaduilla kuiskitaan, että kutsuvieraita olisi tulossa yli kaksisataa, mikä saa Sofian ja Julian hengästymään jännityksestä. Rolf on saanut aikaiseksi vain hiljaisia murahduksia Sofian hehkuessa jännitystä ja onnea. Naiset ovat kaivanneet juhlia arkeensa, joka tuntuu toisinaan kovin ankealta tilanpuuteen vuoksi. Villa Rosen valmistuminen edistyy, mutta Sofian ja Julian mielestä liian hitaasti. Naisten esitellessä vastavalmistunutta kauniisti helmikirjailtua pukua, heltyy Rolfkin ja miettii ääneen, mahtavatko ketunmetsästyskaverit myös olla kutsuttujen joukossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä näillä leningeillä jo tanssiaisiin kehtaa lähteä. Jokos vaunut on kunnossa? Ne millä juhliin mennään.
VastaaPoistaUpeat sisarukset! Kääntävät kyllä kaikkien miesten päät siellä juhlissa! :-)
VastaaPoistaMistäköhän sitä vaunut kehittelisi ;) On meillä kyllä lapsilla Prinsessa Ruususen kurpitsavaunut...Luvassa on kyllä aikamoisia juonenkäänteitä, kunhan nuoret neitoset pääsevät juhlimaan :)
VastaaPoistaVoi, en malta odottaa! Tämä on niin jännittävää!
VastaaPoista