Juhlat

Sofia, Rolf ja Julia kävelevät vähäpuheisina Roger Shultzin kartanolle johtavaa tietä pitkin. Ilma on kylmä ja naiset vetävät takkiensa huppuja tiukemmalle varoen kuitenkin kampauksiaan, joita Ellen oli koko aamupäivän heille taiteillut. Tamara on jäänyt kotiin huolehtimaan Ellenin kanssa, että kaakeliuunien lämpö riittää pitämään lämpimänä kolkkoa asuntoa, jossa usein on vetoisan tuntuista varsinkin helmikuun kylmäntuulisina päivinä.

He kävelevät ohi kauniiden koristeltujen asuntojen kunnes näkevät edessään kohoavan Grey Hillin, jonka laella Rogerin ja Christinen kaunis Villa Soleil kohoaa lämpimän juhlavalaistuksen loisteessa. Naiset kokoavat hermostuneina juhlapukujensa helmoja sääriin kävellessään etuoville johtavia portaita ylöspäin. Rolf ojentaa Sofialle käsivartensa, johon nainen tiukasti tarrautuu osaksi siksi, koska pelkää liukastuvansa, osaksi jännityksen pakottamana. Roger ja Christine ovat ottamassa vieraita vastaan 12-vuotiaan tyttärensä Lisbetin kanssa. "Tervetuloa, toivottavasti nautitte illasta", Roger lausahtaa heille ja Christine hymyilee lämpimästi.

 

 

 

 

Sofia ja Julia nauttivat juhlahumusta ja väenpaljoudesta. He katselevat ympärilleen uteliaina ja hämmentyneinä. Naiset ihastelevat ääneen toistensa kauniita pukuja ja miehet puhuvat ketunmetsästyksestä tai matkoistaan. Viinilasit kilisevät ja hopeatarjottimilta tarjoillaan juhlaväelle mitä herkullisimpia pikku suolaisia ja makeita pieniä leivoksia. Rogerin ja Christinen kolmikerroksinen talo on puettu juhlaan viimeistä silausta myöten. Kullalla päällystetyt porraskaiteet ovat kiillotetut ja kristallikruunujen valossa välkkyvät sadat hiotut kristallit ovat lukuisat palvelijat käsin pesseet tätä juhlaa varten. Naisilla on käsissään viuhkat, joita he kevyesti löyhyttelevät kasvojensa lähellä: illasta tulisi kuuma kahdensadan ihmisen täyttäessä salin ja tanssilattian.

Naiset siirtyvät sivumpaan katselemaan ihmisiä ja etsimään tuttuja kasvoja joukosta. Julian katse nauliintuu erääseen tummaan ja komeaan nuoreen mieheen ja hän tarttuu kylmin sormin Sofian käteen. "Tuolla on John, mieheni", hän kuiskaa ja nyökkää kevyesti päätään tumman miehen suuntaan. Miehellä on kädessään viinilasi ja hän seisoo hymyilevänä viehättävien nuorten naisten ympäröimänä. John ei ole vielä huomannut Juliaa. "Mene juttelemaan Johnille", Sofia rohkaisee siskoaan ja tönäisee häntä kevyesti Johnin suuntaan. Juhlapuvun taftihelmat kahisten Julia kävelee pystypäin kohti miestään, jonka ilme on avoimen hämmästynyt Julian alkaessa puhua tälle korkealla kuuluvalla äänellä, joka kuitenkin hukkuu puheensorinaan. Sofia ei kuule, mitä he keskustelevat, mutta Julian suun tiukka viiva kertoo enemmän kuin sanat. Samassa kello lyö kaksitoista ja salin täyttää musiikki ja ihmisten liikehdintä heidän etsiessään tanssikumppania. Rolf vetäisee Sofian tanssin pyörteisiin ja nainen kadottaa Julian ja Johnin näköpiiristään.