Ruben yllättää

Julialla on kiire. Ompelimo Petit Paris'n yläkerrassa on vielä pahasti keskeneräinen, mutta hänen on pakko alkaa tehdä siellä töitä, sillä alakerran vaatekaupan tilat eivät riitä, eikä ole mukava surruutella ompelukoneella asiakkaiden sovittaessa vieressä hattuja tai kenkiä. Beth ei myöskään pysty keskittymään asiakkaiden palvelemiseen tai tilausten hoitamiseen Julian joko ommellessa - vanha ompelukone pitää kauhustuttavan kovaa ääntä - tai kuljettaessa valtavia kangaspakkoja edes takaisin. Naiset ovat tuon tuosta tiuskineet toisilleen ja kun Julia lopulta ehdotti, että siirtyisi muutamaksi päiväksi kokonaan yläkertaan, oli Bethin ilme helpottunut.

Mutta kauaa ei Julia saanut ommella rauhassa. Tummanvihreä tafti oli viheliäistä ommeltavaa ja Julia sadatteli puoliääneen kankaan luiskahdellessa jatkuvasti hänen käsistään tai ompelulangan katkeillessa kesken kaiken. Kerran hän tökkäsi sormensa kipeästi neulaan pujottaessaan lankaa neulansilmään. Ja juuri silloin kilahti ulko-oven kello. Julia nousi ompeluksensa ääreltä etusormeaan imien nähdäkseen parahiksi Rubenin tulevan sisään ovesta kantaen kainalossaan keskeneräistä maalausta.

"Ruben, mitä sinä...?" hän sopersi sormi yhä suussaan. Helakanpunainen veri pisaroi yhä etusormen kärjestä hänen puristaessaan sitä peukalon ja keskisormen väliin. Julia nuolaisi vielä sormeaan ja tunsi metallisen maun suussaan. Hän tarttui Rubenin ojentamaan ryppyiseen nenäliinaan ja kiepautti sormensa käärön sisälle.

"Voisinko... saisinko..." Ruben aloitti, mutta keskeytti lauseensa. Julia katsoi häntä kysyvästi ja silitti mekkonsa rypistyneitä helmoja. Hän tiesi näyttävänsä arkiselta beigenvärisessä puuvillamekossaan, mutta eipä näyttänyt Rubenkaan olevan parhaimmillaan. Hänen hiuksensa repsottivat ja ruskean puvun takissa oli maalitahroja.

"Tarvitsisin vuokratilaa maalauksilleni", Ruben sai sanottua. "Vuokrasuhteeni herra Davidsonin gallerian yhteydessä päättyi, enkä tiedä, minne saisin tauluni näytteille. Olen juuri viimeistelemässä tätä veneaiheista taulua", Ruben viittasi kainalossaan olevaan kehystämättömään taluun, "ja Kalastajatkin pitäisi saada seuraavaan näyttelyyn." Ruben piti pienen tauon ja jatkoi: "Voisitko vuokrata osan tästä ompelimosta minulle taidegalleriaksi? Maksan vuokrani ajoissa, voit luottaa minuun."

Julia ei tiennyt mitä sanoa. Hän katseli ompelimoa ja mietti, miten se ikinä soveltuisi taidegalleriaksi ja riitäisikö tila heille molemmille. " Minun täytyy jutella Bethin kanssa. Palataan huomenna asiaan."

"Kiitos", Ruben sanoi ja puristi Juliaa olkapäästä pitkillä ja hoikilla sormillaan. Hänen kätensä tuoksuivat tärpätiltä, mutta Julia sävähti silti kosketusta. Hän katseli kiharahiuksisen miehen perään ja jännitti, mitä huominen toisi tullessaan.

Seuraavana aamuna Ruben toi ompelimoon valmiit ja keskeneräiset työnsä ja maalaustelineensä. Julia ja Beth olivat raivanneet ompelimon toisen puolen tyhjäksi galleriaa varten. Rubenin ripustettua muutaman taulun seinälle alkoi tila jo näyttää hitusen taidenäyttelytilalta. Julia ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, mitä tästä kaikesta vielä seuraisi. Kuinka hän nyt pystyisi keskittymään töihinsä tuon kummallisen miehen ollessa hänen kanssaan päivittäin tässä samassa huoneessa? Asia ei tuntunut kuitenkaan huolettavan Rubenia, joka vihellellen järjesteli maalaustarvikkeitaan paikoilleen Bethin hyöriessä ympärillä. Julia istuutui takaisin ompelukoneen äärelle, mutta puvun laskosten ompelu eteni hitaasti. Silmäkulmastaan hän näki Rubenin katselevan häntä välillä, ja hymy karehti miehen suupielissä.

 

 

Ompelimo

Julialla ja Bethillä on käynyt tuuri.  He ovat jo pitkään haaveilleet lisätilan saamisesta vaatekauppaan,  sillä yhden huoneen liiketila ei millään riitä Julian ompelutöille eikä kangaspakkojen säilyttämiselle.  He tarvitsivat kipeästi erillistä ompelimoa,  jotta Petit Paris voitaisiin säilyttää pelkkänä vaatekauppana.  Kuin tilauksesta yläkerran kahden huoneen asunto vapautui siinä pientä kultasepänliikettä pitäneen herra Gilfortin äkillisesti menehdyttyä. Neiti Hoffman muutaman korttelin päästä oli mennyt eräänä aamuna pienennyttämään kihlasormustaan herra Gilfortin liikkeeseen, mutta löytänyt tämän tuupertuneena lattialta. Lääkäri piti kuolinsyynä heikkoa sydäntä, vaikka juorut kertoivat herra Gilfortin mieltyneen skottiviskiin, jota hän hurjimpien huhujen mukaan naukkaili aamusta asti. Oli kuolinsyy liiallinen viskin juominen tai ei, tyhjäksi jäänyt huoneisto tuli myyntiin nopeasti, eikä hintakaan ollut esteenä Julialle ja Bethille,  kun he päättivät tarttua toimeen. Beth hoiti liiketilan ostamiseen liittyvät paperiasiat, Julia keskittyi Petit Paris' n tyhjentämiseen nurkkiin kertyneistä kangaspakoista ja keskeneräisten vaatteiden pakkaamiseen yläkertaan muuttoa varten. Ompelukoneen siirtämiseen hän tarvitsi apua ja myös raskaiden kankaiden nostamiseen ja pakkaamiseen laatikoihin. Raskaat taftit ja sametit olivat talven kuuminta muotia, eikä niiden nostelu sujunut Julialta yksin. Rolf, joka oli juuri ohikulkumatkalla työntäen Sarahia potkukelkassa, tarjoutui apuun ja yhdessä he saivat kannettua raskaimmat tavarat yläkertaan.

Illan jo hämärtyessä sytytti Julia öljylampun tulevassa ompelimossa ja katseli ympärilleen.  Tila ei ollut suuren suuri, mutta riittäisi kyllä heidän tämänhetkisiin tarpeisiinsa.  Julian ajatukset palasivat muutaman päivän takaisiin tapahtumiin Johnin pubissa ja öljylampun hehkua tuijottaen hän mietti, kuka oli miehiään tuo merkillinen taidemaalari,  Ruben, jonka hän oli jo kahdesti kohdannut mutta josta hän ei edelleenkään tiennyt juuri mitään. Missä hän piti majaansa, oliko hän tunnettu maalauksistaan? Missä hän maalasi? Julia tunsi itsekin jonkin verran taidetta ja nautti kiertelystä taidenäyttelyissä ja -gallerioissa, mutta ei ollut koskaan törmännyt Rubeniin tai tämän maalauksiin.  Julia rypisti kulmiaan mietteliäänä.  "Älä ala miettiä häntä enempää. Voi olla, ettei koko miestä ole olemassakaan, vaan hän on pelkkä vilkkaan mielikuvituksesi tuote", Julia mutisi itselleen.

Ulko-oven kello kilahti ja Bethin kiharainen pää työntyi ovesta.  "Kaikki kunnossa!" hän huudahti liikekumppanilleen.  "Nyt pitää takoa, kun rauta on kuumaa." Julia ei ollut aivan varma, mitä sanonta tarkoitti, mutta hän tarttui Bethiä käsistä ja he syleilivät toisiaan. Julian Pariisista hankkima koira Brownie haukahti naisen jaloissa ja hyppi innoissaan heidän jalkojaan vasten. Huomenna olisi edessä yhtä sun toista askaretta ompelimossa,  joten naiset päättivät mennä iltateelle Tamaran kahvila Teapotiin suunnittelemaan seuraavaa päivää.

Julia mietteliäänä tulevassa ompelimossaan. 

On ollut ihanaa keskittyä tämän blogin kirjoittamiseen pitkästä aikaa. Myös Julian ompelimon tekeminen on ollut mukavaa, ja uusia ideoita tuntuu nyt todella pulppuavan! Arkena tähän harrastukseen ei vain ole aikaa, joten nyt nautin täysin siemauksin siitä, että saan puuhastella pitkään tauolla olleen harrastuksen parissa. Julian ompelimo ja sen ympärillä oleva tapahtumat ja ihmiset ovat jatkossakin Elämää Villa Rosen keskiössä, mutta kyllä kerron teille muidenkin henkilöiden kuulumisia. Liitännän nyt tähän muutaman kuvan Villa Rosessa. 

Sofia nukuttamassa pikku Richardia.

Rolf ja Sarah nauttivat jouluna yhdessäolosta ja lahjojen tutkimisesta. 

Ellen on löytänyt keittiöstä hiiren ja yrittää hätyytellä sitä pois.

Kihlajaisten viettoa Johnin pubissa

Julia ja Beth pääsivät viimeinkin viettämään vapaata iltaa työntäyteisen syksyn ja talven jälkeen. Villa Victorian Laura oli kutsunut heidät Johnin vasta aukaisemaan pubiin viettämään Lauran taloudenhoitajattaren Annan ja tämän rakastetun puutarhuri Alanin yllätyskihlajaisia. Naiset hehkuivat iloa ja onnea päästessään ulos Petit Paris'sta, jossa he olivat viettäneet monen monituista iltaa aina yömyöhään saakka uusia tilauksia tehden, somistaen sovitusnukkien ylle mitä hienoimpia luomuksia, pohtien sopivia asusteita upeimpien silkkimekkojen seuraksi ja miettien, miten olisivat kaupunkinsa halutuimpien liikkeiden kärjessä. Huipulla oleminen ei olisi helppoa, sen naiset tiesivät, mutta yritystä heiltä ei ainakaan puuttunut.

"Käteni ovat aivan kamalan näköiset", surkutteli Julia naisten aukaistessa Johnin vielä nimettömän pubin oven. He nyökkäsivät ajurille, että tämä voisi lähteä takaisin kaupunkiin. John oli luvannut kyyditä heidät myöhemmin yöllä kotiin. Joku oli jättänyt pyörän kallelleen pubin seinää vasten naisten nostellessa pitkiä helmojaan astuessaan kynnyksen yli. Lämmin ilma ja sikarinsavu pöllähti naisia vastaan. Julia hieroi kylmästä kohmeisia ja kankaiden sekä useiden neulanpistojen ahavoittamia käsiään. "Eivät minunkaan kummoiset ole", vastasi Beth ja näytti omia käsiään, jotka nekin olivat samalla tavalla kuivat ja punoittavat. "Unohdetaan nyt työn kovettamat kätemme ja pidetään hauskaa!" hän hihkaisi ja asteli varmoin askelin sisälle pubiin Julian vielä epäröidessä ulko-ovella.

"Tervetuloa Julia ja Beth!" Naiset näkivät pubin tiskin luona iloisen ja hymyileväisen Lauran, joka riensi avosylin heitä vastaan. "Ihanaa kun pääsitte tulemaan, käykää peremmälle niin tuon teille lasilliset viiniä ja pientä naposteltavaa." Naiset siirtyivät Lauran perässä huoneen sivussa olevaan pöytään, jossa kihlapari Anna ja Alan jo olivatkin. He syleilivät ja onnittelivat kihlautuneita, kohottivat maljoja ja kehuivat Johnia uudesta pubista, joka alkoi täyttyä Lauran ja Johnin tuttavista mutta myös asiakkaista, joita he eivät tunteneet. Julia tunsi ilon kuplivan sisällään. Hän siemaili pienin kulauksin viiniään, katseli tunnelmallisin värein sisustettua pubia uteliaana ja mietti ties monennenko kerran, kuinka onnekas oli. Hänellä oli oma yritys -tai no yhteinen Berthin kanssa - ja vapautensa toteuttaa unelmiaan juuri niin kuin halusi. Hänen poskensa rusoittivat ja hiuksensa pyrkivät talvi-ilman kostuttamina vapautumaan itsepäisesti niitä vangitsevien solkien otteesta. Julia sipaisi kasvoilleen pyrkivät suortuvat sivuun ja antoi katseensa kiertää pubin toiselle puolelle. John oli juuri tarjoilemassa omatekoista siideriään miehelle, joka näytti Juliasta jollain tapaa tutulta. Samassa mies kääntyi Juliaan päin ja Julia tunsi punan syvenevän poskillaan. Mies nyökkäsi hänelle lähes huomaamattomasti ja kohotti tuoppiaan, jossa kullanvärinen siideri helmeili. Julia häkeltyi mihen katseesta ja muisti samassa, missä oli nähnyt miehen aikaisemmin. Mies oli sama, jonka hän oli nähnyt Petit Paris'n avajaisiltana vaatekaupan ikkunasta. Silloin mies oli seisonut pitkään kaupan ulkopuolella tuijottamassa sisälle liikkeeseen. Hän muisti miehen kiharaiset hiukset ja boheemin olemuksen.

Julia päätti rohkaista mielensä ja mennä lähemmäksi miestä. Hän kuiskutti nopeasti Bethin korvaan ja käveli kevyin askelin baaritiskin luokse. "Minäkin haluan maistaa tuota sinun siideriäsi", hän sanoi Johnille. "Ohhoh, John naurahti. Varo, se on vahvaa." John ojensi hymyillen Julialle lasillisen kullanväristä juomaa. Lasi oli siro, ei tuoppi niin kuin vieressä seisovalla miehellä, joka nyt katseli Juliaa avoimen uteliaana. "Saksasta ei tällaista siideriä saa", hän sanoi ja ojensi kätensä Julialle. "Ruben, taidemaalari", hän sanoi ja hänen lämpimän kätensä puristus oli luja. Julia sopersi nimensä ja lisäsi tittelikseen jotain vaatekaupan pitämisestä, mikä kuulosti hänen korviinsa kornilta, mutta mies ei nauranut. Samassa Beth saapui Julian luokse kertoakseen, että Anna ja Alan olivat lähdössä jo pois. Julia lähti vastentahtoisesti Bethin matkaan, mutta kääntyi vielä Rubeniin päin. Tämä katsoi Juliaa intensiivisesti, hymyili lähes huomaamattomasti ja nousi liittyäkseen muutaman muun miehen seuraan, jotka olivat menossa pubin toiseen huoneeseen polttelemaan sikareita. "Emme varmaan enää koskaan tapaa", Julia harmitteli mielessään tietämättä, että he tapaisivat uudelleen pikemmin kuin hän osasi aavistaakaan.

                                          .

Villa Rosen joulu

Aika on mennyt siivillä Villa Rosessa. Päivät ovat vaihtuneet viikoiksi,  viikot kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Kevät on kallistunut kesään ja kesän lämpö viilentynyt syksyn tuuliksi ja viikkoja kestäneiksi harmaiksi sateiksi. Nekin ovat kuitenkin ehtineet jäätyä ikkunoita koristaviksi lumi-ja jääkiteiksi, sillä nyt eletään Villa Rosessa talvea ja joulua. On aika pysähtyä, koota perhe yhteen ja nauttia joulun rauhasta,  lämmöstä ja yhdessäolosta.

Joulusta nauttii täysin rinnoin pieni Sarah-tyttö,  joka on istahtanut aivan joulukuusen eteen katselemaan kirkkain silmin kiiltäviin papereihin käärittyjä paketteja. Sarah on kolmevuotias,  päättäväinen ja puhelias tyttö, jonka kasvamista Sofia ja Rolf ovat yhdessä ihmetelleet.  " Vastahan tyttö oli vauva!" he huokailevat. Mutta Sarah ei halua olla enää vauva. Vauvat ovat ikäviä,  sillä niiden kanssa ei voi keskustella,  ei ainakaan pikkuveljen Richardin,  joka osaa vain nukkua ja itkeä ja jota äiti ja isä kaikesta huolimatta tuntuvat palvovan.

Kuusta ihailemaan on tullut koko suku. Tamara ehti paikalle viimeisenä, sillä hän oli juuri saapunut kotiin kahden kuukauden Ranskan-matkaltaan, jonne hän oli halunnut lähteä toisen tyttärensä Julian ja tämän liikekumppanin Bethin kanssa. Pariisin muotiluomukset koristavat nyt nuorten naisten vaatekauppaa,  jonka he olivat nimenneet Petit Parisiksi.  Tamara kahvilan hoitaminen olikin matkan ajaksi jäänyt kokonaan Lisan vastuulle,  mikä ei Tamaraa huolettanut.  Hän luotti Lisaan kuin omiin tyttäriinsä.  Lisa hoiti kahvilaa myös silloin, kun Tamaran selkäkivut äityivät oikein hankalaksi.

Julian ja Bethin vaatekauppa menestyi loistavasti. Se oli saanut vakituisia asiakkaita ja sinne tultiin tekemään ostoksia muistakin kaupungeista.  Naisten kykyä haistaa muodin uudet tuulet arvosteltiin. Heidän vaatteitaan ja asusteitaan haluttiin laittaa päälle suurimpiin juhliin ja tilaisuuksiin.  Mutta kaupanpito ei ollut pelkkää seurapiirielämän kerman vaatettamista,  vaan kovaa työtä. Julia rehki aamusta iltaan ommellen pitsejä ja tyllejä,  nostellen painavia silkkirullia ja laskostaen kankaita. Hän ei edes muistanut, milloin olisi itse päässyt juhlimaan. "Huomenna pidän vapaaillan ja pyydän Bethin mukaani" hän ajatteli.

Villa Rose ja blogin kirjoittaminen on jäänyt minulta kokonaan viime keväästä,  kuten pelkäsinkin.  Työpaikan vaihtaminen vei kokonaan ajatukseni ja oikeastaan aikanikin ja syksy onkin kulunut töiden merkeissä. Nukkekotiharrastus ei kuitenkaan ole jäänyt, sillä olen joka maanantai ollut tuttuun tapaan Hiiden opiston nukkekotikurssilla. Olen saanut kunnostettua lasteni kavereille nukkekodin ja nyt haaveilen siitä, että voisin alkaa tehdä Julialle omaa asuntoa vaatekaupan yläpuolelle. Olen luvannut myös tehdä eräälle tyttäreni kaverille nukkekodin, joten tekemistä kyllä riittää! Mielessäni on myös kutkuttavia juonenkäänteitä Villa Rosen elämään. Selviääkö,  kuka olikaan se outo tumma mies, jonka Julia näin Petit Paris' n ikkunasta...?

Nukkekoti-illassa esiintymässä

Villa Rose - ja itse asiassa koko nukkekotiharrastukseni - on saanut (taas) julkisuutta :) Eräs kulttuuriyhdistys pyysi minua kertomaan harrastuksestani aiheesta kiinnostuneille, ja kutsu sekä imarteli että hämmensi minua. On hassua, että niin moni on jo tietoinen tästä harrastuksestani, vaikka olen ajatellut, että itsekseni tässä näitä juttuja näpertelen :) Tokihan Facebookin Nukkekotiryhmäläiset minusta jo jotain tietävät, mutta että "oikeat ihmisetkin"! 

Ilta jännitti minua kovasti, sillä vaikka ammatikseni esiinnynkin päivittäin, on aivan eri asia kertoa vieraille aikuisille tästä harrastuksesta. Muistan alkuajan noloudentunteen, kun kerroin harrastavani nukkekoteja. Mitäköhän muut tällaisesta harrastuksesta ajattelevat? Oppilaistani osa olikin avoimesti sitä mieltä, että olen taantunut jälleen lapseksi tai tullut jopa hulluksi, mutta aikuiset suhtautuivatkin yllättäen kiinnostuneesti ja jopa ihaillen. "Kuinka pystyt näpertämään jotain noin pientä?" taisi olla yleisimpiä kommentteja.

Jännityksestäni huolimatta Nukkekoti harrastuksena -ilta meni hienosti. Sain todella hyvää palautetta kuulijoiltani, jotka ihailivat kolmea paikalle raahaamaani nukkekotia: Villa Rosea, Cafe Teapotia ja Julian ja Bethin vaatekauppaa. Tämähän oli jo kolmas kerta, kun Villa Rose oli julkisesti esillä. Viime keväänä ensimmäinen nukkekotini oli kahdessa näyttelyssä, ja sitä olisi toivottu kolmanteenkin puolen vuoden näyttelyyn, mutta en tuolloin raaskinut luopua niin pitkäksi aikaa itsellenikin tärkeäksi tulleesta esineestä.

Tässä vielä joitakin kuvia, jotka  jäivät laittamatta viimeisimpään päivitykseeni Julain ja Bethin vaatekaupan, Petit Paris'n avajaisista:

 



 

Petit Paris'n avajaiset

Julian ja Bethin Petit Paris on aukaissut ovensa uteliaille asiakkaille, joita on päivä päivältä alkanut käydä liikkeessä yhä enemmän. Naiset ovat pysähtyneet näyteikkunan eteen uteliaina ja kurkistelleet pitsiverhojen takaa sisälle samalla osoitellen sormillaan kauniiden pukujen kankaita, korkokenkien riviä sekä naulakoissa roikkuvia asusteita. Julia ja Beth tietävät, että vielä on paljon sellaista, mitä täytyy liikkeeseen pikimmiten saada, kuten sovitusnukke ja hattulaatikoita, mutta naiset uskalsivat siitäkin huolimatta avata liikkeen. Tärkeinä olisi saada asiakkaita, vaikka joutuisikin toteamaan, että taftia ei ole vielä tilattu, mutta tilataan, tai että hattutilaus on lähtenyt, mutta hatut eivät ole vielä saapuneet...

Petit Paris'ssa vietettiin avajaisia muutama päivä sitten. Ilta jännitti kovasti Juliaa, joka oli käyttänyt koko viikon eri tehtävien jakamiseen muille. Tamara oli huolehtinut tarjoilusta, Sofia tehnyt kutsukortit ja Julia Bethin kanssa oli pitänyt huolen siitä, että tilatut puvut olivat näyttävästi esillä, kauppa siivottu ja kangaspakat valmiina asiakkaiden hypisteltäviksi. Naiset olivat halunneet, että kaupasta saisi ostettua myös laadukkaita koruja, joten niitä oli laitettu esille myyntitiskille. Koruvalikoimaa laajennettaisiin, mikäli niiden menekki olisi hyvä. Juliaa hermostutti. Beth oli kertonut, että paikalle saapuisi myös lehtitalon edustaja haastattelemaan heitä.

Laura Lundia Lanesta onnittelee ja halaa Juliaa avajaisissa.

Villa Soleilin Christine sinisessä puvussa oli myös kutsuvieraiden joukossa. 

 

Tamara ja Lauran äiti Josephine istahtivat ihmettelemään avajaispäivän tohinaa.

Miehet Rolf, John ja Lauran isä Richard menivät välillä
avajaisten tungoksesta polttelemaan sikareita kaupan ulkopuolelle.

 



Avajaiset onnistuivat hienosti ja liikkeessä parveili naisia kolmen tunnin ajan. Osa naisista tuli ystäviensä kanssa, mutta joillakin oli mukana aviomiehensä. Julia yritti kaikin keinoin saada aviomiehetkin viihtymään naistenvaateliikkeessä näyttämällä heille koruvalikoimaa, pyytämällä heitä hypistelemään hienoja kankaita tai etsimään mallikirjasta sopivaa juhla-asun kaavaa vaimolleen. Miehet olivat vaivautuneita, mutta jaksoivat sitkeästi kulkea naisten mukana katselemassa kaupan valikoimaa. Viimeisten vieraiden lähdettyä Julia huokaisi helpotuksesta ja alkoi Bethin kanssa järjestellä asuja ja muita tavaroita paikoilleen vieraiden jäljiltä. Hän käveli näyteikkunan lähelle ja hätkähti. Ikkunan toiselle puolelle oli ilmestynyt kiharahiuksinen mies, joka katsoi suoraan Juliaan. Heidän katseensa kohtasivat, mutta ennen kuin Julia ehti enempää reagoida, oli mies hävinnyt.

"Näitkö saman kuin minä?" kysyi hämmentynyt Julia Bethiltä, joka pyyhki pölyhuiskalla korkokenkähyllyä. "Kyllä näin", Beth vastasi hymyillen. "Selvästi joku taiteilijapersoona. Mies ei voinut olla ihailematta kauneuttasi." Julia puuskahti jotain epämääräistä Bethille, mutta hänen ajatuksensa viipyivät miehessä vielä illemmallakin, jolloin koko perhe oli kokoontunut Villa Roseen iltateelle Lundia Lanen Lauran, tämän lasten ja vanhempien kanssa. Hän oli avajaisista niin väsynyt, että vetäytyi yöpuulle aikaisemmin kuin muut. Petit Paris'n yhteyteen valmistumassa oleva Julian pieni asunto oli vielä pahasti kesken, joten Julia joutui yöpymään Villa Rosessa. Se ei häntä oikeastaan enää haitannut,sillä hän vietti kaiket päivät kaupassaan kaatuakseen vierashuoneen sängylle vasta illan jo hämärryttyä. Julia ei enää vältellyt Rolfiakaan, mutta ei liiemmin hakeutunut tämän seuraankaan. Hän oli huomannut, että Rolf vietti kaiken vapaa-aikansa Sofian ja Sarahin kanssa. Hyvä näin. Julia painoi päänsä tyynyyn ja avajaisillan tapahtumat vilisivät hänen suljettujen silmäluomien alla. Kuvaan hiipi myös outo tumma mies. Kuka hän oli ja mitä hän halusi Juliasta? Julia päätti ottaa asiasta selvän heti kun vain jaksaisi.

Laura lapsineen piipahti Villa Rosessa iltateellä
vielä Petit Paris'n avajaisten jälkeen

                                                        Rolf ja John juttelivat yhteisistä liiketoimistaan.

Lauran sisäkkö Anna ja Ellen viihtyivät
 keittiössä yhdessä jutellen.

Petit Paris

Julian ja Bethin vaatekauppa on valmistunut ja saanut nimen Petit Paris. Julia ja Beth ovat päättäneet avata kaupan ensi viikolla ja pitää valmistumisen kunniaksi avajaisjuhlat sukulaisille, ystäville ja tuttaville. Naiset ovat alkaneet valmistella kauppaa juhlia varten suunnittelemalla näyteikkunaa ja miettimällä, mitkä kaikista kauniista puvuista pääsisivät esille avajaisiin. Tamara on luvannut miettiä juhlien tarjoilun ja Sofia on päättänyt valmistaa kutsukortit. Seuraavat päivät tulisivat olemaan työntäyteiset! Jännitys kihelmöi Villa Rosessa jokaisen kantaessa kortensa kekoon Julian hyväksi.

Kiitos kaikille kaupan nimen ideointiin osallistuneille :) Julia ja Beth mieltyivät Virpin ehdottamaan nimeen Petit Paris ja nimesivät kauppansa sen mukaan. Beth on tuonut Pariisista vaikutteita mukanaan, joten naiset halusivat, että ranskalaisuus näkyisi kaupan nimeä myöten. Ranskalainen eleganssi näkyisi myös sisustuksessa, myytävissä vaatteissa, asusteissa ja koruissa. Naiset suunnittelivat jo yhdessä kevääksi Pariisin-matkaa, jonka tarkoituksena olisi käydä nuuhkimassa uusimpia muodin tuulia kauniissa, hurmaavassa Pariisissa!