tiistai 26. maaliskuuta 2013

Villa Rose valmistuu...

Jännitys Snow Whitessa on käsin kosketeltavaa. Muutto Villa Roseen alkaa olla totta, sillä Sofia ja Rolf ovat olleet tänään rakennustyömaalla Villa Rosen lopputarkastuksessa. Uusi koti alkaa olla pian asuttavassa kunnossa. Vain katon ulkopinta puuttuu sekä joitakin pieniä yksityiskohtia, kuten jalkalistat, verhot ja sähkölamput, jotka ovat viktoriaanisen ajan kodeissa harvinaista ylellisyyttä. Kodin ulkopinta ei miellyttänyt tarkkaa Sofiaa, joten Villa Rose jouduttiin maalaamaan uudestaan, jotta ulkoverhoilusta saatiin vanhan roosan sävyinen. Nyt talo on saanut nuoren emännänkin hyväksynnän ja on aika alkaa pakata huonekaluja ja muita tavaroita matka-arkkuihin. Muutto tulee kreivin aikaan, sillä Sofian raskaus alkaa olla jo pitkällä. Tamara on huolestunut siitä, jaksaako hänen tyttärensä muuton rasitukset ja toivoo, ettei vauva syntyisi muuttokiireiden keskelle. Nuoripari kuitenkin hehkuu onnea, joten Tamara pitää huolensa visusti omana tietonaan ja auttaa pakkaamisessa parhaansa mukaan. Tamaran ajatukset ovat tosin koko ajan muualla: Tedin terveydentila on nopeasti huonontunut ja Tamara viettääkin useita tunteja päivästä miehensä vuoteen vierellä ajatusten risteillessä vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin he itse unelmoivat yhteisestä kodista. Nainen tietää isojen muutosten odottavan myös itseään ja ajatus saa hänet levottomaksi. Sisimmässään hän tietää kuitenkin selviävänsä ja löytävänsä elämäänsä uuden tien myös itselleen.

Sofia ja Rolf Villa Rosen ullakkohuoneessa,
tulevassa makuuhuoneessaan.
 

 

3 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Jos Sofia ja Rolf eivät ehdi ennen vauvan syntymää tulla Lundia Lanelle kyläilemään, niin täytynee sitten Lauran tyttärineen tulla käymään Villa Rosessa :-)

    VastaaPoista
  2. Villa Rose on tosiaan nimensä veroinen!

    VastaaPoista
  3. Villa Rose on tosiaan nimensä veroinen!

    VastaaPoista