sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ostoksilla

Sofia, Julia ja Tamara ovat viettäneet koko päivän ostoksilla Lontoon kevättalven humussa. Sofialle päivä oli raskas, sillä hän ei jaksa enää kävellä pitkiä matkoja, mutta onneksi piipahdukset kahvilassa auttoivat ja hän jaksoi katsella kauniita näyteikkunoita ja hypistellä paksuja samettisia kankaita sekä ohuita pitsiunelmia. Naiset etsivät paksua samettimattoa Villa Rosen makuuhuoneeseen, mutta eivät löytäneet mieluista. Sen sijaan pienestä tunnelmallisesta kaupasta löytyi kaunis posliiniastiasto, jonka ruusukuvio miellytti Sofiaa, sekä koristeellinen hatturasia, silkkityyny ja kullattu enkelikoriste. Suurin ostos oli keittiön kulmakaappi, jonka toimittamista varten naiset joutuivat soittamaan puhelun Rolfille, joka lupasi hoitaa kaapin suoraan Villa Roseen. Talon valmistumiseen menisi rakennusmiesten mukaan enää muutama viikko, mikä sai naiset huokailemaan jäännityksestä teekupposten äärellä iloisen puheensorinan täyttäessä tunnelmallisen pienen kahvilan.

 
 
 
Kävimme tänään koko perhe Turun messukeskuksessa, jossa oli jonkinlaiset kädentaitomessut ja mm. osasto vanhoja leluja sekä nukkekotitavaroita. Tarjolla oli jos jonkinlaista miniatyyrirekvisiittaa, mutta en kuitenkaan löytänyt paksua samettimattoa, jota varta vasten lähdin etsimään. Mukaan tarttui sitten paljon sellaista, mitä en ollut ajatellut ostaa, mutta en näköjään voinut vastustaa kiusausta kauniiden minitavaroiden äärellä :) Koristeelliset hatturasiat olivat erityisen kauniita ja nyt harmittaa, että ostin vain yhden rasian. Harmittamaan jäi myös kauniin puuhellan jättäminen messuille, mutta tähän päätökseen vaikutti se, että minulla on jo hommattuna hella Minimaailmasta, tosin paljon huonompi kuin tuo messuilla ollut komistus.
 
Lapset jaksoivat ihailla messutarjontaa vain hetken , joten viimeisten pöytin katselu meni puolijuoksulla. Martalle löytyi kuitenkin kolme minibratzia, joita eräs rouva myi pilkkahintaan 2e kappale!
 
Viikonloppu hujahti jälleen kerran liian nopeasti. Olemme saaneet nauttia aurinkoisista kevättalven päivistä Lohjanjärven rannassa kera kaakaon ja herkkueväiden. Lauantaina ystäväperhe kyläili meillä ja teimme hyvää ruokaa ja nautimme iloisesta seurasta. Huomenna kutsuu taas arki kiireineen, mutta onneksi kevät pakkaspäivistä ja lumen paljoudesta huolimatta on jo pitkällä! Tänään leikkasin jo omenapuita ja haaveilin tulevasta kesästä pihatöineen ja hengähdystaukoineen arjesta. Päivä päivältä kesä on jo lämempänä - ihanaa!

1 kommentti:

  1. aivan ihania ja herkullisia ostoksia :) . Harmittaa että en päässyt itse..

    VastaaPoista