Kenkiä, kenkiä!

Olen viimeiset kaksi päivää tehtaillut kenkiä Julian tulevaan vaatekauppaan. Teen kengät kokonaan fimosta ja maalaan ne akryylimaalilla tai kynsilakalla. Kenkien teko on ollut hauskaa, mutta vaikeaa. Kaikki kengät ovat liian isoja nukkekodin nukeille, mutta en ole juurikaan pystynyt pienentämään kokoa, vaan olen tyytynyt barbie-kokoon ;) Ainoastaan kuvassa olevat kullanväriset korkokengät (toiset vasemmalla) ovat oikeaa kokoa. Olen ajatellut, että voisin tehdä kenkiä myös muista materiaaleista, mutta toistaiseksi fimo on riittänyt.

Huomista, sunnuntaita, odotan innolla, sillä lähdemme koko perhe Forssaan Wanhan ajan lelumerkkinoille. Toiveissa on, että löydän sieltä kivoja juttuja molempiin nukkiksiini, niin Villa Roseen kuin Tamaran kahvilaankin, joka vielä on vailla nimeä. Muistapa, lukijani, että sinulla on tärkeä asema tässä. Kilpailuaikaa kahvilan nimen keksimiseen on vielä vajaa viikko. Vielä ehdit mukaan! Ehdota tänne blogiini nimeä kahvilalle 31.7. klo 22 mennessä. Voittaja palkitaan :)       


                            


Julia levittelee käsiään Tamaran asunnossa ja huokailee. "Mihin laitan kaikki nämä kengät, äiti?" Tamara puhaltaa ilmaa nenästään, ja hillitsee itseään näpäyttämästä tyttärelleen liian kovin sanoin. Hän ei ymmärrä, miksi Julia on tilannut niin paljon kenkiä ja vaatteita etukäteen, vaikka liiketila vaatekauppaa varten vapautuisi vasta syksyllä. Tamaraa väsyttää. Eilen oli kahvilan epäviralliset avajaiset, jonne hän oli kutsunut vain lähimpiä ystäviään. Christine ja Roger Shultz Villa Soleilista olivat olleet myös kutsuvieraiden joukossa ja molemmat olivat ihastelleet Tamaran kahvilaa runsain sanoin. Ilta oli ollut mukava. Tamara oli itse leiponut tarjottavat, kuten suklaiset kuppikakut, joita vieraat olivat kilvan kehunneet. Ilta oli venähtänyt aamun tunneille asti, eikä Tamara nyt totta totisesti jaksaisi Julian hermoilua.

"Minulla on hieman tilaa varastossani", hän huokaisee lopulta ja näkee, kuinka Julian kasvot siliävät huolen sille tuomista juonteista. "Kiitos!" Julia henkäisee ja alkaa pakata korkokenkiä ja muita kauniita jalkineita laatikoihin. Hän nostaa vadelmanpunaiset kengät lähelle kasvojaan ja ihastelee niiden kiiltävää nahkapintaa. "Nämä ovat ihanat!" Julia huokaisee. Hänen kätensä hivelevät myös kullanväristen juhlakekien himmeänhohtoista pintaa ja Tamara pudistelee päätään niin, ettei Julia sitä huomaa. Mitäköhän Julian liiketoimista vielä tulisikaan? Tamara mietiskelee mutta antaa epäilyksien hävitä mielestään samantien. Hän kyllä tunsi sisukkaan tyttärensä ja uskoi, että tämä pärjäisi. Häntä itseään huoletti oman kahvilansa avaamisen viivästyminen. Tuoleja kuljettanut rahtilaiva ei ollut vieläkään saapunut satamaan, joten kahvilan varsinaista avaamista joutuisi vielä lykkäämään. Kahvilalle piti myös keksiä nimi ja eilen osa kutsuvieraista olikin ehdotellut nimiä kahvilalle, mutta Tamara oli vielä epävarma. Kahvila oli hänen unelmansa, eikä hän halunnut tehdä hätiköiden mitään sitä koskevaa päätöstä.

 

Kahvilalle nimi -kilpailu!

Tamara, Sofia ja Julia ovat kokoontuneet Tamaran lähes valmiiseen kahvilaan. Yhdessä illassa Tamara ja Julia olivat saaneet huonekalut ja taulut paikoilleen ja ensimmäiset leivonnaiset tarjolle myyntitiskin vitriiniin. Koska tuolit olivat vielä matkalla (niitä kuljettanut rahtilaiva oli joutunut myrskyn takia odottamaan sään selkenemistä), avattaisiin kahvila aikaisintaan parin päivän päästä. Tarjolla olevat herkut olivatkin ystäville ja tuttaville, joita Tamara oli kutsunut illalla kahvilaan. Häntä jännitti, vaikka Julia ja Sofia vakuuttivatkin hänelle, että syytä huoleen ei ollut. Kullansävyinen kahvila kauniine pitsisomisteineen ja leivostauluineen oli nuorten naisten mielestä upea! He tunsivat ylpeyttä äidistään, joka oli itse suunnitellut kahvilan sisustuksen. "Äiti, kahvila tarvitsee enää vain nimen", rikkoi Sofia hiljaisuuden, joka ympäröi naisia. Tamaran kulmat kurtistuivat hieman. Hän oli pohtinut samaa asiaa jo muutaman päivän. Kahvila todellakin tarvitsi nimen.

Auta sinä rakas lukijani Tamaraa :) Ehdota tänne blogiini kahvilalle nimeä 31.7. klo 22 mennessä. Tamaraa eniten miellyttävä nimi palkitaan pienellä kiitoslahjalla :) 

Julian suunnitelmia

"Sofia..." Julia aloittaa ja huomaa, että sisko hätkähtää. Tämä on selin Juliaan ja peittelee Sarahia kehtoon. Tyttö on ollut itkuinen ja Sofia miettii, onko lapsi tulossa sairaaksi. Sää on ollut helteinen ja huoneilma Villa Rosessa on ollut hautovan kuumaa. Sofia on koittanut viilentää lapsensa ihoa antamalla tälle pitkin päivää viilentäviä kylpyjä tai kostuttamalla lapsen ihoa kostealla pyyhkeellä. Nämä ovat hetkeksi auttaneet, kunnes Sarah on taas ratkennut itkuun, joka on särkeä nuoren äidin sydämen. Nyt tyttö kuitenkin nukkuu ja Sofialla on hetki aikaa jatkaa päivän muita askareita, kuten ompelutöitä, joista hän nauttii tytön nukkuessa. Tamara ei ole muutamaan päivään ehtinyt käydä Villa Rosessa kahvilan takia. Kahvilan sisustaminen on täydessä käynnissä, lattian parketti kiiltelee uutuuttaan ja keittiön sekä kahvilan huonekalut ja myyntiin tulevat tuotteet teettävät Tamaralla kovasti ajatustyötä. Hän haluaa kahvilastaan elegantin kohtauspaikan korttelin asukkaille ja miettiikin siksi tarkkaan, millaisen sisustuksen sinne haluaa.

"Niin..." Sofia aloittaa ja kääntyy Juliaan päin. Hän laskee helistimen varovasti kehdon jalkopäähän ja odottaa, että kumman hiljaisen oloinen pikkusisko jatkaisi lausettaan, joka katkesi kuin viikatteella leikaten. "Minä perustan vaateliikkeen, naisten pukuja myyvän liikeen, tuohon katutasoon, Villa Rosen alakertaan. Siitähän on nyt lopettamassa räätälintointaan rouva Lindeman ja olen jo jutellut hänen kanssaan liiketilan ostamisesta. Käytän osan isän perinnöstä tähän. Tämä on se unelmani, jota haluan elää." Julia on samaan hengenvetoon sanonut niin paljon, että on hengästynyt. Hänen povensa kohoilee viininpunaisen ja norsunluun sävyisen mekon alla ja kapeat sormet pyörittävät punaisia kiharaisia suortuvia kiepille etusormen ympärille. Sofia ei ole yllättynyt. Hän on koko ajan tiennyt, että Julia haluaa asettua kaupunkiin, jatkaa omaa elämäänsä ilman Johnia, tehdä asioita, jotka tuovat hänelle iloa. "Sehän on hienoa!" hän huudahtaa ja kapsahtaa siskonsa kaulaan. "Mitä äiti sanoo?" "Ei äiti tiedä vielä, en ole tohtinut häntä nyt kiireidensä keskellä häiritä." Julia irrottelee sormensa ympärille takertuneita hiuksiaan ja jatkaa: "Liiketila on niin iso, että olen ajatellut rakennuttaa siihen myös huoneen itselleni, oman pienen sopen. Saatte asua Rolfin kanssa rauhassa tätä kaunista taloa. Minut löytää sitten alimmasta kerroksesta!" Julian äänessä on naurua ja Sofia on aidosti iloinen hänen puolestaan. Villa Rose on ahdas heidän kaikkien asua, mutta silti hän tuntee haikeutta ajatellessaan, että sisko muuttaa yhteisistä tiloista pois, omaan asuntoon. Näiden kuukausien aikana, mitä Julia on heillä asunut, on heidän sisarussuhteensa syventynyt ja Sofia uskoo, että Julia on myös nauttinut heidän yhteisistä keskusteluistaan ja isosikon antamasta tuesta silloin, kun hänen ajatuksensa Johnin suhteen olivat aivan solmussa.

"Siskokulta, älä näytä noin murheen murtamalta!" Julia huudahtaa nähdessään Sofian vakavoituneen ilmeen. "Aloitan liiketilan kunnostuksen vasta syksyllä, joten ehdit sopeutua kyllä ajatukseen muutostani. Enhän muuta kuin alakertaan! Olen muuten jo tilannut muutamia ihania asuja Pariisista. Mekot tulevat ensi viikolla. Ajattelin kyllä, että ompelisin osan myyntiin tulevista vaatteista itse..." Julian puhe pulppuaa taas. Naiset ovat jutellessaan tulleet olohuoneeseen ja istahtavat divaanille.Ellen tuo heille kello viiden teen ja lusikat kilisten siskokset jatkavat Julian unelman suunnittelua.

Tässä muutama puku, jotka tulevat Julian liikkeeseen myyntiin. Kiitos puvuista Riitta Tynkkyselle, jolta ne tilasin Facebookin Nukkekotikirppiksen kautta. Kiitos myös Hanna-Mari Häkkiselle, jolta tilasin vaaleanpunaisen puvun ja siihen kuuluvan kauniin päivänvarjon :) Saa nähdä, saanko itse väkerrettyä joitakin asuja syksyn vuorotteluvapaan aikana... Julian vaatekaupan rakentamisen Villa Rosen yhteyteen aloitan syksyllä jatkaessani työväenopiston nukkekotikurssia. Sitä ennen pitäisi saada valmiiksi Tamaran kahvila, jonka tiskin suunnittelu tuottaa minulle todellista päänvaivaa...Kesäloma on muutenkin hujahtanut niin nopeasti, etten ole muutamaan viikkoon ehtinyt ajatellakaan nukkekotia ja heidän asukkaitaan. Sofia on peitellyt jo pari viikkoa Sarahia nukkumaan, Rolf on istunut divaanissa ja Tamara keittiössä Ellenin juttusilla. Julian katse on siintänyt olohuoneen ikkunasta kaukaisuuteen näiden lomaviikkojeni ajan. On totta totisesti aika saada nuket taas eloon viikkojen hiljaiselon jälkeen ;)



Julia hipaisee Pariisista tilaamansa kauniin arkipuvun tummanruskeaa kangasta ja antaa ajatustensa liidellä vapaasti ajassa eteenpäin. Hän kuvittelee mielessään, millainen vaateliikkeestä tulee: tyylikäs, vain parhaimpia leninkejä ja asusteita myyvä liike, jonne naiset kauempaakin ovat valmiita tulemaan. Hän näkee silmissään kutsuvan plyysisohvan, jolle asiakas voi istahtaa kesken pukujen sovittamisen ja halutessaan juoda kupin kuumaa teetä, sermin, jonka takana voi rauhassa kokeilla mieluista asua, hattujen suoran rivin ja päivänvarjot ikkunan ääressä. Kauniit kenkäparit hän asettelisi tuohon ja pitsikorsetit tähän...Liikkeelle pitäisi keksiä houkutteleva nimi. Mikä se voisi olla? Kukkia, tuoreita kukkia, pitäisi aina olla. Ruusuja ja neilikoita, Julian lempikukkia! Hän hymyilee ajatuksilleen ja suoristaa ruskean puvun matkan aikana rypistynyttä helmaa ja oikoo pitsiä. Samaan  asuun kuuluu kaunis päivänvarjo ja käsilaukku, jotka Julia asettaa varovasti matka-arkkuun. Puvut ja asusteet saisivat vielä odottaa ostajia, sillä liiketila vapautuisi vasta syksyllä. Ensin ehtisi valmistua äidin kahvila. Kahvila! Julia hätkähtää. Hän oli luvannut mennä auttamaan Tamaraa kahvilaan tulevien taulujen ripustamisessa mutta oli unohtunut avaamaan paketeista tilaamiaan pukuja. Hän sulki nopeasti suuren matka-arkun painavan kannen ja oikaisi selkänsä. Se tulisi kipeytymään seisomatyöstä, mutta Julia ei välittänyt. Hän paloi halusta päästä toteuttaman unelmaansa omasta liikkeestä. Hän aukaisi Villa Rosen raskaan tammioven ja astui muutaman askeleen ja aukaisi Tamaran kahvilan oven. Äiti seisoi tiskin takana ja oli haaveissaan hänkin. Kullanvärinen tapetti kauniine häkkilintuboordeineen välkehti taustalla, muuten kahvila oli vielä tyhjä. Lattialla oli pinossa tauluja, joissa oli öljyvärillä maalattuna kakkuja, muffinsseja ja muita suussasulavia herkkuja. Julia pystyi jo haistamaan nenässään tuoreiden leivonnaisten tuoksun. "Äiti, tässä minä olen!" hän huudahti ja asteli kevein askelin kohti tiskiä. "Juodaan ensin rauhassa kuppi teetä, tyttöseni", Tamara sanoi ja nosti Julian eteen kuin tyhjästä höyryävän kupin kamomillateetä.