lauantai 27. joulukuuta 2014

Kihlajaisten viettoa Johnin pubissa

Julia ja Beth pääsivät viimeinkin viettämään vapaata iltaa työntäyteisen syksyn ja talven jälkeen. Villa Victorian Laura oli kutsunut heidät Johnin vasta aukaisemaan pubiin viettämään Lauran taloudenhoitajattaren Annan ja tämän rakastetun puutarhuri Alanin yllätyskihlajaisia. Naiset hehkuivat iloa ja onnea päästessään ulos Petit Paris'sta, jossa he olivat viettäneet monen monituista iltaa aina yömyöhään saakka uusia tilauksia tehden, somistaen sovitusnukkien ylle mitä hienoimpia luomuksia, pohtien sopivia asusteita upeimpien silkkimekkojen seuraksi ja miettien, miten olisivat kaupunkinsa halutuimpien liikkeiden kärjessä. Huipulla oleminen ei olisi helppoa, sen naiset tiesivät, mutta yritystä heiltä ei ainakaan puuttunut.

"Käteni ovat aivan kamalan näköiset", surkutteli Julia naisten aukaistessa Johnin vielä nimettömän pubin oven. He nyökkäsivät ajurille, että tämä voisi lähteä takaisin kaupunkiin. John oli luvannut kyyditä heidät myöhemmin yöllä kotiin. Joku oli jättänyt pyörän kallelleen pubin seinää vasten naisten nostellessa pitkiä helmojaan astuessaan kynnyksen yli. Lämmin ilma ja sikarinsavu pöllähti naisia vastaan. Julia hieroi kylmästä kohmeisia ja kankaiden sekä useiden neulanpistojen ahavoittamia käsiään. "Eivät minunkaan kummoiset ole", vastasi Beth ja näytti omia käsiään, jotka nekin olivat samalla tavalla kuivat ja punoittavat. "Unohdetaan nyt työn kovettamat kätemme ja pidetään hauskaa!" hän hihkaisi ja asteli varmoin askelin sisälle pubiin Julian vielä epäröidessä ulko-ovella.

"Tervetuloa Julia ja Beth!" Naiset näkivät pubin tiskin luona iloisen ja hymyileväisen Lauran, joka riensi avosylin heitä vastaan. "Ihanaa kun pääsitte tulemaan, käykää peremmälle niin tuon teille lasilliset viiniä ja pientä naposteltavaa." Naiset siirtyivät Lauran perässä huoneen sivussa olevaan pöytään, jossa kihlapari Anna ja Alan jo olivatkin. He syleilivät ja onnittelivat kihlautuneita, kohottivat maljoja ja kehuivat Johnia uudesta pubista, joka alkoi täyttyä Lauran ja Johnin tuttavista mutta myös asiakkaista, joita he eivät tunteneet. Julia tunsi ilon kuplivan sisällään. Hän siemaili pienin kulauksin viiniään, katseli tunnelmallisin värein sisustettua pubia uteliaana ja mietti ties monennenko kerran, kuinka onnekas oli. Hänellä oli oma yritys -tai no yhteinen Berthin kanssa - ja vapautensa toteuttaa unelmiaan juuri niin kuin halusi. Hänen poskensa rusoittivat ja hiuksensa pyrkivät talvi-ilman kostuttamina vapautumaan itsepäisesti niitä vangitsevien solkien otteesta. Julia sipaisi kasvoilleen pyrkivät suortuvat sivuun ja antoi katseensa kiertää pubin toiselle puolelle. John oli juuri tarjoilemassa omatekoista siideriään miehelle, joka näytti Juliasta jollain tapaa tutulta. Samassa mies kääntyi Juliaan päin ja Julia tunsi punan syvenevän poskillaan. Mies nyökkäsi hänelle lähes huomaamattomasti ja kohotti tuoppiaan, jossa kullanvärinen siideri helmeili. Julia häkeltyi mihen katseesta ja muisti samassa, missä oli nähnyt miehen aikaisemmin. Mies oli sama, jonka hän oli nähnyt Petit Paris'n avajaisiltana vaatekaupan ikkunasta. Silloin mies oli seisonut pitkään kaupan ulkopuolella tuijottamassa sisälle liikkeeseen. Hän muisti miehen kiharaiset hiukset ja boheemin olemuksen.

Julia päätti rohkaista mielensä ja mennä lähemmäksi miestä. Hän kuiskutti nopeasti Bethin korvaan ja käveli kevyin askelin baaritiskin luokse. "Minäkin haluan maistaa tuota sinun siideriäsi", hän sanoi Johnille. "Ohhoh, John naurahti. Varo, se on vahvaa." John ojensi hymyillen Julialle lasillisen kullanväristä juomaa. Lasi oli siro, ei tuoppi niin kuin vieressä seisovalla miehellä, joka nyt katseli Juliaa avoimen uteliaana. "Saksasta ei tällaista siideriä saa", hän sanoi ja ojensi kätensä Julialle. "Ruben, taidemaalari", hän sanoi ja hänen lämpimän kätensä puristus oli luja. Julia sopersi nimensä ja lisäsi tittelikseen jotain vaatekaupan pitämisestä, mikä kuulosti hänen korviinsa kornilta, mutta mies ei nauranut. Samassa Beth saapui Julian luokse kertoakseen, että Anna ja Alan olivat lähdössä jo pois. Julia lähti vastentahtoisesti Bethin matkaan, mutta kääntyi vielä Rubeniin päin. Tämä katsoi Juliaa intensiivisesti, hymyili lähes huomaamattomasti ja nousi liittyäkseen muutaman muun miehen seuraan, jotka olivat menossa pubin toiseen huoneeseen polttelemaan sikareita. "Emme varmaan enää koskaan tapaa", Julia harmitteli mielessään tietämättä, että he tapaisivat uudelleen pikemmin kuin hän osasi aavistaakaan.

                                          .












2 kommenttia:

  1. No niin! Nyt Julia tietää jo nimen ja ammatin!

    VastaaPoista
  2. No niin! Nyt Julia tietää jo nimen ja ammatin!

    VastaaPoista