sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulun viettoa Villa Rosessa

Sateet piiskaavat lähes taukoamatta Lontoon katuja, mutta siitä huolimatta Villa Rosessa valmistaudutaan joulun viettoon. Rolf on tuonut kauniin kuusen sisälle ja koko perhe on koristellut sen ja kokoontunut viettämään yhdessä joulua Villa Rosen salonkiin. Kiiltävin paperein ja nauhoin koristellut joululahjat ympäröivät joulukuusta, jonka vieressä Spot ja Mouse köllöttelevät sulassa sovussa lipoen huuliaan pöydästä heille tiputeltujen joluherkkujen jäljiltä.

Ellen on tuonut pöytään savustettua kalaa, juustotarjottimen ja leipää sekä hedelmiä ja hyvää viiniä. Sitä siemaillen ja herkkuja syöden kaikki vaihtavat kuulumisia keskenään ja muistelevat edellistä joulua, jonka vielä joutuivat viettämään White Snow'ssa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua niin paljon!

"Muutto Villa Roseen, Sarahin syntymä...sairastumiseni", Sofia sanoo kasvoillaan mietteliäs ilme. "Ja minun muuttoni täältä pois ja  kahvilani aloittaminen", Tamara jatkaa ylpeänä kehuen samalla Elleniä kaikista herkuista, joita tämä on pöytään kattanut. "Minä aloitin Johnin yhtiökumppanina ja Julia aukaisee pian naisten vaatekaupan", huudahtaa Rolf ja uskaltaa luoda katseen jo Juliaankin. Heidän suudelmansa on hänen mielessään jo hämärtyvä muisto. Julia hymyilee ja hänen ajatuksensa ovatkin vaatekaupassaan, jonka avajaisia hän suunnittelee pitävänsä pian joulun jälkeen. Kutsukortit! Ne pitää muistaa lähettää! "Niin, naisten vaatekauppa on toteutunut unelmani", hän huokaa, "ja Bethin yllättävä ilmestyminen lähes lahja." "Bethistä on sinulle paljon hyötyä", sanoo Tamara ja katsoo nuorempaa tytärtään. "Hänellä on kokemusta, joka kannatta käyttää hyödykseen, mutta katso, ettei hän tallo jalkoihinsa sinun ideoitasi ja ajatuksiasi. Beth on vahva nainen." "Tiedän, äiti", Julia sanoo ja nostaa leukaansa aavistuksen. Hän tuntee Bethin ja tietää tämän vahvuudet ja heikkoudet. Ilman Bethiä hän ei kuitenkaan olisi osannut ottaa huomioon kaupan perustamisessa sellaisia asioita, jotka Beth tiesi ja tunsi. Hänellä oli silmää estetiikalle ja kauneudelle, Bethillä liikevaistoille. He tulisivat olemaan hyvä työpari, kunhan eivät riitaantuisi.

Tamara nousee ylös ja pyytää Elleniä tuomaan hänelle korin, johon hän voisi pakata osan pöydän herkuista. Hän halusi viedä Lisalle kiitoksena joulukorin, koska tytöstä oli ollut hänelle valtava apu kahvilassa kiireisinä päivinä. Tamara ei tiennyt, kuinka Lisa joulua viettäisi, mutta hän aavisteli, että ylimääräisistä herkut ilahduttaisivat nuorta leskeä.


  






1 kommentti:

  1. Tunnelmaa, lämpöä ja tuoksuja tulvillaan - ihanaa joulunviettoa täälläkin. Vähän kuin pysähdys ja menneen kertaus ja sitten taas vauhtiin... mitähän mahtaa uusi vuosi tuoda tänne tullessaan! Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista