Kenkiä, kenkiä!

Olen viimeiset kaksi päivää tehtaillut kenkiä Julian tulevaan vaatekauppaan. Teen kengät kokonaan fimosta ja maalaan ne akryylimaalilla tai kynsilakalla. Kenkien teko on ollut hauskaa, mutta vaikeaa. Kaikki kengät ovat liian isoja nukkekodin nukeille, mutta en ole juurikaan pystynyt pienentämään kokoa, vaan olen tyytynyt barbie-kokoon ;) Ainoastaan kuvassa olevat kullanväriset korkokengät (toiset vasemmalla) ovat oikeaa kokoa. Olen ajatellut, että voisin tehdä kenkiä myös muista materiaaleista, mutta toistaiseksi fimo on riittänyt.

Huomista, sunnuntaita, odotan innolla, sillä lähdemme koko perhe Forssaan Wanhan ajan lelumerkkinoille. Toiveissa on, että löydän sieltä kivoja juttuja molempiin nukkiksiini, niin Villa Roseen kuin Tamaran kahvilaankin, joka vielä on vailla nimeä. Muistapa, lukijani, että sinulla on tärkeä asema tässä. Kilpailuaikaa kahvilan nimen keksimiseen on vielä vajaa viikko. Vielä ehdit mukaan! Ehdota tänne blogiini nimeä kahvilalle 31.7. klo 22 mennessä. Voittaja palkitaan :)       


                            


Julia levittelee käsiään Tamaran asunnossa ja huokailee. "Mihin laitan kaikki nämä kengät, äiti?" Tamara puhaltaa ilmaa nenästään, ja hillitsee itseään näpäyttämästä tyttärelleen liian kovin sanoin. Hän ei ymmärrä, miksi Julia on tilannut niin paljon kenkiä ja vaatteita etukäteen, vaikka liiketila vaatekauppaa varten vapautuisi vasta syksyllä. Tamaraa väsyttää. Eilen oli kahvilan epäviralliset avajaiset, jonne hän oli kutsunut vain lähimpiä ystäviään. Christine ja Roger Shultz Villa Soleilista olivat olleet myös kutsuvieraiden joukossa ja molemmat olivat ihastelleet Tamaran kahvilaa runsain sanoin. Ilta oli ollut mukava. Tamara oli itse leiponut tarjottavat, kuten suklaiset kuppikakut, joita vieraat olivat kilvan kehunneet. Ilta oli venähtänyt aamun tunneille asti, eikä Tamara nyt totta totisesti jaksaisi Julian hermoilua.

"Minulla on hieman tilaa varastossani", hän huokaisee lopulta ja näkee, kuinka Julian kasvot siliävät huolen sille tuomista juonteista. "Kiitos!" Julia henkäisee ja alkaa pakata korkokenkiä ja muita kauniita jalkineita laatikoihin. Hän nostaa vadelmanpunaiset kengät lähelle kasvojaan ja ihastelee niiden kiiltävää nahkapintaa. "Nämä ovat ihanat!" Julia huokaisee. Hänen kätensä hivelevät myös kullanväristen juhlakekien himmeänhohtoista pintaa ja Tamara pudistelee päätään niin, ettei Julia sitä huomaa. Mitäköhän Julian liiketoimista vielä tulisikaan? Tamara mietiskelee mutta antaa epäilyksien hävitä mielestään samantien. Hän kyllä tunsi sisukkaan tyttärensä ja uskoi, että tämä pärjäisi. Häntä itseään huoletti oman kahvilansa avaamisen viivästyminen. Tuoleja kuljettanut rahtilaiva ei ollut vieläkään saapunut satamaan, joten kahvilan varsinaista avaamista joutuisi vielä lykkäämään. Kahvilalle piti myös keksiä nimi ja eilen osa kutsuvieraista olikin ehdotellut nimiä kahvilalle, mutta Tamara oli vielä epävarma. Kahvila oli hänen unelmansa, eikä hän halunnut tehdä hätiköiden mitään sitä koskevaa päätöstä.