keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Julian suunnitelmia

"Sofia..." Julia aloittaa ja huomaa, että sisko hätkähtää. Tämä on selin Juliaan ja peittelee Sarahia kehtoon. Tyttö on ollut itkuinen ja Sofia miettii, onko lapsi tulossa sairaaksi. Sää on ollut helteinen ja huoneilma Villa Rosessa on ollut hautovan kuumaa. Sofia on koittanut viilentää lapsensa ihoa antamalla tälle pitkin päivää viilentäviä kylpyjä tai kostuttamalla lapsen ihoa kostealla pyyhkeellä. Nämä ovat hetkeksi auttaneet, kunnes Sarah on taas ratkennut itkuun, joka on särkeä nuoren äidin sydämen. Nyt tyttö kuitenkin nukkuu ja Sofialla on hetki aikaa jatkaa päivän muita askareita, kuten ompelutöitä, joista hän nauttii tytön nukkuessa. Tamara ei ole muutamaan päivään ehtinyt käydä Villa Rosessa kahvilan takia. Kahvilan sisustaminen on täydessä käynnissä, lattian parketti kiiltelee uutuuttaan ja keittiön sekä kahvilan huonekalut ja myyntiin tulevat tuotteet teettävät Tamaralla kovasti ajatustyötä. Hän haluaa kahvilastaan elegantin kohtauspaikan korttelin asukkaille ja miettiikin siksi tarkkaan, millaisen sisustuksen sinne haluaa.

"Niin..." Sofia aloittaa ja kääntyy Juliaan päin. Hän laskee helistimen varovasti kehdon jalkopäähän ja odottaa, että kumman hiljaisen oloinen pikkusisko jatkaisi lausettaan, joka katkesi kuin viikatteella leikaten. "Minä perustan vaateliikkeen, naisten pukuja myyvän liikeen, tuohon katutasoon, Villa Rosen alakertaan. Siitähän on nyt lopettamassa räätälintointaan rouva Lindeman ja olen jo jutellut hänen kanssaan liiketilan ostamisesta. Käytän osan isän perinnöstä tähän. Tämä on se unelmani, jota haluan elää." Julia on samaan hengenvetoon sanonut niin paljon, että on hengästynyt. Hänen povensa kohoilee viininpunaisen ja norsunluun sävyisen mekon alla ja kapeat sormet pyörittävät punaisia kiharaisia suortuvia kiepille etusormen ympärille. Sofia ei ole yllättynyt. Hän on koko ajan tiennyt, että Julia haluaa asettua kaupunkiin, jatkaa omaa elämäänsä ilman Johnia, tehdä asioita, jotka tuovat hänelle iloa. "Sehän on hienoa!" hän huudahtaa ja kapsahtaa siskonsa kaulaan. "Mitä äiti sanoo?" "Ei äiti tiedä vielä, en ole tohtinut häntä nyt kiireidensä keskellä häiritä." Julia irrottelee sormensa ympärille takertuneita hiuksiaan ja jatkaa: "Liiketila on niin iso, että olen ajatellut rakennuttaa siihen myös huoneen itselleni, oman pienen sopen. Saatte asua Rolfin kanssa rauhassa tätä kaunista taloa. Minut löytää sitten alimmasta kerroksesta!" Julian äänessä on naurua ja Sofia on aidosti iloinen hänen puolestaan. Villa Rose on ahdas heidän kaikkien asua, mutta silti hän tuntee haikeutta ajatellessaan, että sisko muuttaa yhteisistä tiloista pois, omaan asuntoon. Näiden kuukausien aikana, mitä Julia on heillä asunut, on heidän sisarussuhteensa syventynyt ja Sofia uskoo, että Julia on myös nauttinut heidän yhteisistä keskusteluistaan ja isosikon antamasta tuesta silloin, kun hänen ajatuksensa Johnin suhteen olivat aivan solmussa.

"Siskokulta, älä näytä noin murheen murtamalta!" Julia huudahtaa nähdessään Sofian vakavoituneen ilmeen. "Aloitan liiketilan kunnostuksen vasta syksyllä, joten ehdit sopeutua kyllä ajatukseen muutostani. Enhän muuta kuin alakertaan! Olen muuten jo tilannut muutamia ihania asuja Pariisista. Mekot tulevat ensi viikolla. Ajattelin kyllä, että ompelisin osan myyntiin tulevista vaatteista itse..." Julian puhe pulppuaa taas. Naiset ovat jutellessaan tulleet olohuoneeseen ja istahtavat divaanille.Ellen tuo heille kello viiden teen ja lusikat kilisten siskokset jatkavat Julian unelman suunnittelua.

Tässä muutama puku, jotka tulevat Julian liikkeeseen myyntiin. Kiitos puvuista Riitta Tynkkyselle, jolta ne tilasin Facebookin Nukkekotikirppiksen kautta. Kiitos myös Hanna-Mari Häkkiselle, jolta tilasin vaaleanpunaisen puvun ja siihen kuuluvan kauniin päivänvarjon :) Saa nähdä, saanko itse väkerrettyä joitakin asuja syksyn vuorotteluvapaan aikana... Julian vaatekaupan rakentamisen Villa Rosen yhteyteen aloitan syksyllä jatkaessani työväenopiston nukkekotikurssia. Sitä ennen pitäisi saada valmiiksi Tamaran kahvila, jonka tiskin suunnittelu tuottaa minulle todellista päänvaivaa...Kesäloma on muutenkin hujahtanut niin nopeasti, etten ole muutamaan viikkoon ehtinyt ajatellakaan nukkekotia ja heidän asukkaitaan. Sofia on peitellyt jo pari viikkoa Sarahia nukkumaan, Rolf on istunut divaanissa ja Tamara keittiössä Ellenin juttusilla. Julian katse on siintänyt olohuoneen ikkunasta kaukaisuuteen näiden lomaviikkojeni ajan. On totta totisesti aika saada nuket taas eloon viikkojen hiljaiselon jälkeen ;)





Julia hipaisee Pariisista tilaamansa kauniin arkipuvun tummanruskeaa kangasta ja antaa ajatustensa liidellä vapaasti ajassa eteenpäin. Hän kuvittelee mielessään, millainen vaateliikkeestä tulee: tyylikäs, vain parhaimpia leninkejä ja asusteita myyvä liike, jonne naiset kauempaakin ovat valmiita tulemaan. Hän näkee silmissään kutsuvan plyysisohvan, jolle asiakas voi istahtaa kesken pukujen sovittamisen ja halutessaan juoda kupin kuumaa teetä, sermin, jonka takana voi rauhassa kokeilla mieluista asua, hattujen suoran rivin ja päivänvarjot ikkunan ääressä. Kauniit kenkäparit hän asettelisi tuohon ja pitsikorsetit tähän...Liikkeelle pitäisi keksiä houkutteleva nimi. Mikä se voisi olla? Kukkia, tuoreita kukkia, pitäisi aina olla. Ruusuja ja neilikoita, Julian lempikukkia! Hän hymyilee ajatuksilleen ja suoristaa ruskean puvun matkan aikana rypistynyttä helmaa ja oikoo pitsiä. Samaan  asuun kuuluu kaunis päivänvarjo ja käsilaukku, jotka Julia asettaa varovasti matka-arkkuun. Puvut ja asusteet saisivat vielä odottaa ostajia, sillä liiketila vapautuisi vasta syksyllä. Ensin ehtisi valmistua äidin kahvila. Kahvila! Julia hätkähtää. Hän oli luvannut mennä auttamaan Tamaraa kahvilaan tulevien taulujen ripustamisessa mutta oli unohtunut avaamaan paketeista tilaamiaan pukuja. Hän sulki nopeasti suuren matka-arkun painavan kannen ja oikaisi selkänsä. Se tulisi kipeytymään seisomatyöstä, mutta Julia ei välittänyt. Hän paloi halusta päästä toteuttaman unelmaansa omasta liikkeestä. Hän aukaisi Villa Rosen raskaan tammioven ja astui muutaman askeleen ja aukaisi Tamaran kahvilan oven. Äiti seisoi tiskin takana ja oli haaveissaan hänkin. Kullanvärinen tapetti kauniine häkkilintuboordeineen välkehti taustalla, muuten kahvila oli vielä tyhjä. Lattialla oli pinossa tauluja, joissa oli öljyvärillä maalattuna kakkuja, muffinsseja ja muita suussasulavia herkkuja. Julia pystyi jo haistamaan nenässään tuoreiden leivonnaisten tuoksun. "Äiti, tässä minä olen!" hän huudahti ja asteli kevein askelin kohti tiskiä. "Juodaan ensin rauhassa kuppi teetä, tyttöseni", Tamara sanoi ja nosti Julian eteen kuin tyhjästä höyryävän kupin kamomillateetä.


4 kommenttia:

  1. Vai niin siinä kävi, että rakkaus sai väistyä... voi ei. Toisaalta, sitähän ei tiedä mitä elämä tuo tulleessaan. Mutta yksi päätös tehty.
    Voi ei, vaatekuvia en saa auki minäkään. En näin suoraan listaltan tullessakaan.

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä rakkaus nyt sai väistyä. Voi olla että kostautuu Julialle...Nyt mullakaan ei näy nuo pukukuvat, en tiedä miksi. Täytynee poistaa ne blogista ja laittaa kuvat uudelleen, kun puvut tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näen kuvat hyvin, mutta se voi olla, koska kirjoitan tulevaisuudesta käsin tällä hetkellä. Monta sivua on vielä luettavana.

      Poista
    2. Minä näen kuvat hyvin, mutta se voi olla, koska kirjoitan tulevaisuudesta käsin tällä hetkellä. Monta sivua on vielä luettavana.

      Poista