maanantai 29. joulukuuta 2014

Ompelimo

Julialla ja Bethillä on käynyt tuuri.  He ovat jo pitkään haaveilleet lisätilan saamisesta vaatekauppaan,  sillä yhden huoneen liiketila ei millään riitä Julian ompelutöille eikä kangaspakkojen säilyttämiselle.  He tarvitsivat kipeästi erillistä ompelimoa,  jotta Petit Paris voitaisiin säilyttää pelkkänä vaatekauppana.  Kuin tilauksesta yläkerran kahden huoneen asunto vapautui siinä pientä kultasepänliikettä pitäneen herra Gilfortin äkillisesti menehdyttyä. Neiti Hoffman muutaman korttelin päästä oli mennyt eräänä aamuna pienennyttämään kihlasormustaan herra Gilfortin liikkeeseen, mutta löytänyt tämän tuupertuneena lattialta. Lääkäri piti kuolinsyynä heikkoa sydäntä, vaikka juorut kertoivat herra Gilfortin mieltyneen skottiviskiin, jota hän hurjimpien huhujen mukaan naukkaili aamusta asti. Oli kuolinsyy liiallinen viskin juominen tai ei, tyhjäksi jäänyt huoneisto tuli myyntiin nopeasti, eikä hintakaan ollut esteenä Julialle ja Bethille,  kun he päättivät tarttua toimeen. Beth hoiti liiketilan ostamiseen liittyvät paperiasiat, Julia keskittyi Petit Paris' n tyhjentämiseen nurkkiin kertyneistä kangaspakoista ja keskeneräisten vaatteiden pakkaamiseen yläkertaan muuttoa varten. Ompelukoneen siirtämiseen hän tarvitsi apua ja myös raskaiden kankaiden nostamiseen ja pakkaamiseen laatikoihin. Raskaat taftit ja sametit olivat talven kuuminta muotia, eikä niiden nostelu sujunut Julialta yksin. Rolf, joka oli juuri ohikulkumatkalla työntäen Sarahia potkukelkassa, tarjoutui apuun ja yhdessä he saivat kannettua raskaimmat tavarat yläkertaan.

Illan jo hämärtyessä sytytti Julia öljylampun tulevassa ompelimossa ja katseli ympärilleen.  Tila ei ollut suuren suuri, mutta riittäisi kyllä heidän tämänhetkisiin tarpeisiinsa.  Julian ajatukset palasivat muutaman päivän takaisiin tapahtumiin Johnin pubissa ja öljylampun hehkua tuijottaen hän mietti, kuka oli miehiään tuo merkillinen taidemaalari,  Ruben, jonka hän oli jo kahdesti kohdannut mutta josta hän ei edelleenkään tiennyt juuri mitään. Missä hän piti majaansa, oliko hän tunnettu maalauksistaan? Missä hän maalasi? Julia tunsi itsekin jonkin verran taidetta ja nautti kiertelystä taidenäyttelyissä ja -gallerioissa, mutta ei ollut koskaan törmännyt Rubeniin tai tämän maalauksiin.  Julia rypisti kulmiaan mietteliäänä.  "Älä ala miettiä häntä enempää. Voi olla, ettei koko miestä ole olemassakaan, vaan hän on pelkkä vilkkaan mielikuvituksesi tuote", Julia mutisi itselleen.

Ulko-oven kello kilahti ja Bethin kiharainen pää työntyi ovesta.  "Kaikki kunnossa!" hän huudahti liikekumppanilleen.  "Nyt pitää takoa, kun rauta on kuumaa." Julia ei ollut aivan varma, mitä sanonta tarkoitti, mutta hän tarttui Bethiä käsistä ja he syleilivät toisiaan. Julian Pariisista hankkima koira Brownie haukahti naisen jaloissa ja hyppi innoissaan heidän jalkojaan vasten. Huomenna olisi edessä yhtä sun toista askaretta ompelimossa,  joten naiset päättivät mennä iltateelle Tamaran kahvila Teapotiin suunnittelemaan seuraavaa päivää.


Julia mietteliäänä tulevassa ompelimossaan. 



On ollut ihanaa keskittyä tämän blogin kirjoittamiseen pitkästä aikaa. Myös Julian ompelimon tekeminen on ollut mukavaa, ja uusia ideoita tuntuu nyt todella pulppuavan! Arkena tähän harrastukseen ei vain ole aikaa, joten nyt nautin täysin siemauksin siitä, että saan puuhastella pitkään tauolla olleen harrastuksen parissa. Julian ompelimo ja sen ympärillä oleva tapahtumat ja ihmiset ovat jatkossakin Elämää Villa Rosen keskiössä, mutta kyllä kerron teille muidenkin henkilöiden kuulumisia. Liitännän nyt tähän muutaman kuvan Villa Rosessa. 


Sofia nukuttamassa pikku Richardia.

Rolf ja Sarah nauttivat jouluna yhdessäolosta ja lahjojen tutkimisesta. 

Ellen on löytänyt keittiöstä hiiren ja yrittää hätyytellä sitä pois.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kihlajaisten viettoa Johnin pubissa

Julia ja Beth pääsivät viimeinkin viettämään vapaata iltaa työntäyteisen syksyn ja talven jälkeen. Villa Victorian Laura oli kutsunut heidät Johnin vasta aukaisemaan pubiin viettämään Lauran taloudenhoitajattaren Annan ja tämän rakastetun puutarhuri Alanin yllätyskihlajaisia. Naiset hehkuivat iloa ja onnea päästessään ulos Petit Paris'sta, jossa he olivat viettäneet monen monituista iltaa aina yömyöhään saakka uusia tilauksia tehden, somistaen sovitusnukkien ylle mitä hienoimpia luomuksia, pohtien sopivia asusteita upeimpien silkkimekkojen seuraksi ja miettien, miten olisivat kaupunkinsa halutuimpien liikkeiden kärjessä. Huipulla oleminen ei olisi helppoa, sen naiset tiesivät, mutta yritystä heiltä ei ainakaan puuttunut.

"Käteni ovat aivan kamalan näköiset", surkutteli Julia naisten aukaistessa Johnin vielä nimettömän pubin oven. He nyökkäsivät ajurille, että tämä voisi lähteä takaisin kaupunkiin. John oli luvannut kyyditä heidät myöhemmin yöllä kotiin. Joku oli jättänyt pyörän kallelleen pubin seinää vasten naisten nostellessa pitkiä helmojaan astuessaan kynnyksen yli. Lämmin ilma ja sikarinsavu pöllähti naisia vastaan. Julia hieroi kylmästä kohmeisia ja kankaiden sekä useiden neulanpistojen ahavoittamia käsiään. "Eivät minunkaan kummoiset ole", vastasi Beth ja näytti omia käsiään, jotka nekin olivat samalla tavalla kuivat ja punoittavat. "Unohdetaan nyt työn kovettamat kätemme ja pidetään hauskaa!" hän hihkaisi ja asteli varmoin askelin sisälle pubiin Julian vielä epäröidessä ulko-ovella.

"Tervetuloa Julia ja Beth!" Naiset näkivät pubin tiskin luona iloisen ja hymyileväisen Lauran, joka riensi avosylin heitä vastaan. "Ihanaa kun pääsitte tulemaan, käykää peremmälle niin tuon teille lasilliset viiniä ja pientä naposteltavaa." Naiset siirtyivät Lauran perässä huoneen sivussa olevaan pöytään, jossa kihlapari Anna ja Alan jo olivatkin. He syleilivät ja onnittelivat kihlautuneita, kohottivat maljoja ja kehuivat Johnia uudesta pubista, joka alkoi täyttyä Lauran ja Johnin tuttavista mutta myös asiakkaista, joita he eivät tunteneet. Julia tunsi ilon kuplivan sisällään. Hän siemaili pienin kulauksin viiniään, katseli tunnelmallisin värein sisustettua pubia uteliaana ja mietti ties monennenko kerran, kuinka onnekas oli. Hänellä oli oma yritys -tai no yhteinen Berthin kanssa - ja vapautensa toteuttaa unelmiaan juuri niin kuin halusi. Hänen poskensa rusoittivat ja hiuksensa pyrkivät talvi-ilman kostuttamina vapautumaan itsepäisesti niitä vangitsevien solkien otteesta. Julia sipaisi kasvoilleen pyrkivät suortuvat sivuun ja antoi katseensa kiertää pubin toiselle puolelle. John oli juuri tarjoilemassa omatekoista siideriään miehelle, joka näytti Juliasta jollain tapaa tutulta. Samassa mies kääntyi Juliaan päin ja Julia tunsi punan syvenevän poskillaan. Mies nyökkäsi hänelle lähes huomaamattomasti ja kohotti tuoppiaan, jossa kullanvärinen siideri helmeili. Julia häkeltyi mihen katseesta ja muisti samassa, missä oli nähnyt miehen aikaisemmin. Mies oli sama, jonka hän oli nähnyt Petit Paris'n avajaisiltana vaatekaupan ikkunasta. Silloin mies oli seisonut pitkään kaupan ulkopuolella tuijottamassa sisälle liikkeeseen. Hän muisti miehen kiharaiset hiukset ja boheemin olemuksen.

Julia päätti rohkaista mielensä ja mennä lähemmäksi miestä. Hän kuiskutti nopeasti Bethin korvaan ja käveli kevyin askelin baaritiskin luokse. "Minäkin haluan maistaa tuota sinun siideriäsi", hän sanoi Johnille. "Ohhoh, John naurahti. Varo, se on vahvaa." John ojensi hymyillen Julialle lasillisen kullanväristä juomaa. Lasi oli siro, ei tuoppi niin kuin vieressä seisovalla miehellä, joka nyt katseli Juliaa avoimen uteliaana. "Saksasta ei tällaista siideriä saa", hän sanoi ja ojensi kätensä Julialle. "Ruben, taidemaalari", hän sanoi ja hänen lämpimän kätensä puristus oli luja. Julia sopersi nimensä ja lisäsi tittelikseen jotain vaatekaupan pitämisestä, mikä kuulosti hänen korviinsa kornilta, mutta mies ei nauranut. Samassa Beth saapui Julian luokse kertoakseen, että Anna ja Alan olivat lähdössä jo pois. Julia lähti vastentahtoisesti Bethin matkaan, mutta kääntyi vielä Rubeniin päin. Tämä katsoi Juliaa intensiivisesti, hymyili lähes huomaamattomasti ja nousi liittyäkseen muutaman muun miehen seuraan, jotka olivat menossa pubin toiseen huoneeseen polttelemaan sikareita. "Emme varmaan enää koskaan tapaa", Julia harmitteli mielessään tietämättä, että he tapaisivat uudelleen pikemmin kuin hän osasi aavistaakaan.

                                          .












torstai 25. joulukuuta 2014

Villa Rosen joulu


Aika on mennyt siivillä Villa Rosessa. Päivät ovat vaihtuneet viikoiksi,  viikot kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Kevät on kallistunut kesään ja kesän lämpö viilentynyt syksyn tuuliksi ja viikkoja kestäneiksi harmaiksi sateiksi. Nekin ovat kuitenkin ehtineet jäätyä ikkunoita koristaviksi lumi-ja jääkiteiksi, sillä nyt eletään Villa Rosessa talvea ja joulua. On aika pysähtyä, koota perhe yhteen ja nauttia joulun rauhasta,  lämmöstä ja yhdessäolosta.

Joulusta nauttii täysin rinnoin pieni Sarah-tyttö,  joka on istahtanut aivan joulukuusen eteen katselemaan kirkkain silmin kiiltäviin papereihin käärittyjä paketteja. Sarah on kolmevuotias,  päättäväinen ja puhelias tyttö, jonka kasvamista Sofia ja Rolf ovat yhdessä ihmetelleet.  " Vastahan tyttö oli vauva!" he huokailevat. Mutta Sarah ei halua olla enää vauva. Vauvat ovat ikäviä,  sillä niiden kanssa ei voi keskustella,  ei ainakaan pikkuveljen Richardin,  joka osaa vain nukkua ja itkeä ja jota äiti ja isä kaikesta huolimatta tuntuvat palvovan.

Kuusta ihailemaan on tullut koko suku. Tamara ehti paikalle viimeisenä, sillä hän oli juuri saapunut kotiin kahden kuukauden Ranskan-matkaltaan, jonne hän oli halunnut lähteä toisen tyttärensä Julian ja tämän liikekumppanin Bethin kanssa. Pariisin muotiluomukset koristavat nyt nuorten naisten vaatekauppaa,  jonka he olivat nimenneet Petit Parisiksi.  Tamara kahvilan hoitaminen olikin matkan ajaksi jäänyt kokonaan Lisan vastuulle,  mikä ei Tamaraa huolettanut.  Hän luotti Lisaan kuin omiin tyttäriinsä.  Lisa hoiti kahvilaa myös silloin, kun Tamaran selkäkivut äityivät oikein hankalaksi.

Julian ja Bethin vaatekauppa menestyi loistavasti. Se oli saanut vakituisia asiakkaita ja sinne tultiin tekemään ostoksia muistakin kaupungeista.  Naisten kykyä haistaa muodin uudet tuulet arvosteltiin. Heidän vaatteitaan ja asusteitaan haluttiin laittaa päälle suurimpiin juhliin ja tilaisuuksiin.  Mutta kaupanpito ei ollut pelkkää seurapiirielämän kerman vaatettamista,  vaan kovaa työtä. Julia rehki aamusta iltaan ommellen pitsejä ja tyllejä,  nostellen painavia silkkirullia ja laskostaen kankaita. Hän ei edes muistanut, milloin olisi itse päässyt juhlimaan. "Huomenna pidän vapaaillan ja pyydän Bethin mukaani" hän ajatteli.



Villa Rose ja blogin kirjoittaminen on jäänyt minulta kokonaan viime keväästä,  kuten pelkäsinkin.  Työpaikan vaihtaminen vei kokonaan ajatukseni ja oikeastaan aikanikin ja syksy onkin kulunut töiden merkeissä. Nukkekotiharrastus ei kuitenkaan ole jäänyt, sillä olen joka maanantai ollut tuttuun tapaan Hiiden opiston nukkekotikurssilla. Olen saanut kunnostettua lasteni kavereille nukkekodin ja nyt haaveilen siitä, että voisin alkaa tehdä Julialle omaa asuntoa vaatekaupan yläpuolelle. Olen luvannut myös tehdä eräälle tyttäreni kaverille nukkekodin, joten tekemistä kyllä riittää! Mielessäni on myös kutkuttavia juonenkäänteitä Villa Rosen elämään. Selviääkö,  kuka olikaan se outo tumma mies, jonka Julia näin Petit Paris' n ikkunasta...?